Vastakkainasettelun aika ei ole ohi

No Comments

Eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kansannousun  myötä Suomi jakaantui suvaitsevaisiin ja suvaitsemattomiin. Presidentinvaalit ovat Samarinia näihin happovaivoihin: loppusuoralla on kaksi sivistynyttä ja suvaitsevaista ehdokasta. Eduskuntavaaleista tuttu populismi voi kuitenkin hyvin ja on löytänyt uuden purkautumiskanavan. Suvaitsevaisuudessaan varsin tasaveroisten ehdokkaiden kannattajista osa ei ole someillessaan malttanut pitäytyä faktoissa.

Tosin kiihkomielisimmät kannattajat ovat katsoneet liikaa saippuasarjoja. Otsakulmillaankin näkee, että reippaimmat hyökkäykset ehdokkaita kohtaan masinoidaan oman kannattajaryhmän ytimestä. Hyökkäys naamioidaan vastustajan tekosiksi, jolloin luullaan iskettävän kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Epäreiluksi leimattu vastustaja saa päälleen badwilliä ja itse ansaitaan marttyyrius. Hohhoijaa. Äänestäjät eivät ole tyhmiä.

Eksyin sivupolulle. Piti kirjoittaa populismista. Populismi on vain dramatisoitua tietämättömyyttä. Kuten tapaus Guggenheim. Hanketta arvostellaan rahantuhlauksena. 140 miljoonaa euroa johonkin amerikkalaiseen viihdekonseptiin. Guggis on taidehalli eikä museo. Se ei ole yhtä ylevä konsepti kuin Helsingin nykyinen taidemuseo. 70 % suomalaisista ei koskaan kävisi Guggenheimissa. Se on enemmän arkkitehtuuria kuin taidetta. Samalla rahalla suomalaiset voisivat rakentaa oman taidebrändin.

Jepjep. Moniko arvostelijoista tietää, missä Helsingin nykyinen taidemuseo sijaitsee?

Guggenheimin kustannusarvio on 140 miljoonaa euroa. Se ei ole kulu. Se on investointi. Investoinnista valtaosa päätyy takaisin yhteiskunnalle välittöminä ja välillisinä veroina. Hankkeen tuoma kiinnostavuus  parantaisi palvelutasettamme ja maamielikuvaamme. Samalla hinnalla saadaan valmiiksi 20 kilometriä moottoritietä. Moottoritie edistää yksityisautoilua. Hyi. Satojen tuhansien ihmisen kohtauspaikkana Guggenheim edistää ihmisten välistä ymmärrystä. Wau.

Jos samalla kadulla on toiminut 20 vuotta kaksi keskitasoista, vähitellen taantuvaa ravintolaa, kumpi on parempi: kadulle avataan kolmas, kunnianhimoinen bistro vai että ohikulkevaa tietä levennetään?

PS. Tämän kirjoittamisen jälkeen julkaistiin tämä. Ihmettelen, miten valtion virkamies (selvityksessä ei ole mainittu sen tekijöitä) voi olla näin yksipuolisen asenteellinen. Populismia. Puolin ja toisin. Hankkeen huono valmistelu ei oikeuta yhtä huonoa virkamieskritiikkiä.

 

 

President´s speech

No Comments

Aion äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella ennakkoon heti keskiviikkona. Samalla saan rokotuksen kampanjatiimien poliittista propagandaa vastaan ja voin nauttia keskusteluista vapautuneesti.

Eilen illalla kansakuntamme kollektiivinen paha olo oli yhtäkkiä poispyyhkäisty. Saavutimme vaalituloksen, joka teki minusta ja monesta muusta taas ylpeän suomalaisen. Meillä on mahdollisuus valita kahdesta hyvästä, laajakatseisesta ja oikeudenmukaisesta ehdokkaasta. Kumman tahansa Suomessa on hyvä asua.

Mainosmiehen näkökulmasta minua kiinnostaakin taustatiimien ratkaisut. Ehdokkaat ovat pitkälti hyvin samankaltaiset. Mutta kaksinkamppailussa erot pitää löytää jostakin. Puolustamalla ei voi voittaa – peilikuvaansa on vaikea lyödä.

Ehdokkaita suuremmat erot ovatkin taustatiimeissä. Minua arveluttaa, miten ehdokkaat onnistuvat pitämään oman äänensä kuuluvissa seuraavan kahden viikon aikana. Ainakin minä äänestän henkilöä, enkä taustatiimiä. Persoonan pitää näkyä. Sen pitää olla aito.

Toivon, että uusi tasavaltamme presidentti pitää seuraavan uuden vuoden puheen omalla äänellään.

 

Jokainen jaksaa juosta sata metriä

No Comments

Vietin perjantain ja lauantain Ekonomiliiton kokouksissa. Perjantaina kokousti hallitus ja lauantaina muun muassa yrittäjäneuvottelukunta. Olen uusi liiton luottamuselimissä, joten sain käsiini kasapäin minulle uutta faktaa.

Minulle oli suuri yllätys, että SEFEn 33.000 jäsenestä vain kolme prosenttia on yrittäjiä. Ja näistä vajaasta tuhannesta yrittäjästä puolet on yksinyrittäjiä. Vain 9 % ekonomiyrittäjistä työllistää yli kymmenen henkilöä. Tulevaisuuskaan ei näytä yrittäjähenkisyyden kannalta juurikaan paremmalta. Yrittäjistä vain 4 % on alle 30-vuotiaita. Ikähaitarin toisessa päässä on ahtaampaa: Joka viides ekonomiyrittäjä on yli 60-vuotias.

Erno Paasilinna lausui Finlandia-palkitussa esseekokoelmassaan Yksinäisyys ja uhma:

”Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.”

Sama pätee omalta osaltaan yrittäjyyteenkin. Ekonomit ovat liiketoiminnan ja sen kehittämisen asiantuntijoita. Opintojen ja alku-uran aikana nuorille tulisi antaa enemmän edellytyksiä soveltaa oppejaan käytäntöön – myös yrittäjänä. On ymmärrettävää, että nopeita ja näyttäviä voittoja arvostavassa maailmassa yrittäjyys ei aina houkuta. Kaikki tuntevat Usain Boltin, mutta kuka voittikaan olympialaisten maratonin?

Yrittäjyys vaatii kurinalaisuutta ja kestävyyttä – ja juuri siksi se on niin kiehtovaa.

 

PS: Tutkimuksessa ei ollut mukana SEFEn opiskelijajäseniä. Olisikin kiinnostava tietää, miten viime vuosina kasvanut nuorten yrittäjämyönteisyys on virinnyt kyltereiden keskuudessa.

 

 

Rohkeus

No Comments

Kollegani kilpailevasta toimistosta otti minuun eilen yhteyttä. Hän pyysi apuani.

Soittaja on erinomainen kirjoittaja, varmasti minua ammattitaitoisempi. Hänen toimistonsa oli kirjoittanut tekstin asiakkaalleen. Se oli hyvä, mutta kirjoittajan mielestä tekstistä puuttui esiteltävälle yritykselle ominainen intohimo. Yrityksistä huolimatta he eivät olleet saaneet tekstistä itseään tyydyttävää. Soittaja tunsi minut ja teimme kaupat: Asiakkaan suostumuksella myin kilpailevalle toimistolle muutaman tunnin tunteen paloa.

Yhteydenotto oli merkki soittajan vahvuudesta. Kun seinät tulivat vastaan, hän uskalsi nostaa päänsä ulos siilostaan. Olisipa itsessäni samanlaista rohkeutta. Tunteen paloa minulle on yli oman tarpeen. Haluaisiko joku vaihtaa sitä rohkeuteen?

 

Joshua Tree

No Comments

Vietimme kymmenen päivän kaivatun loman. Mikä ihmisessä on, että pitää vetää itsensä työelämässä niin tiukoille, että loma tuntuu menevän palautumiseen?

Olin joulun alla väsyneempi kuin koskaan. Luulin, että koko joululoma menee makoiluksi. Mutta toisin kävi. Vietimme yhden kaikkien aikojen rentouttavimmista ja toimeliaimmista lomista koskaan. Ja mikä parasta, koko perhe oli mukana.

Matkustimme Kaliforniaan, jota helli poikkeuksellinen lämpöaalto. Päivälämpötilat olivat 25-30 asteessa. Näimme kaksi NHL-ottelua, kävelimme Tyynenmeren rannalla, söimme runsaita aamupaloja, uimme, kuntoilimme, kävimme Las Vegasissa, näimme upean Cirque de Soleil´n ”O”-shown ja tapasimme ystäviä.

Kaikki meni kuin Stömsössä.

Hassua sinänsä, että matkan suurin elämys oli automatka Mojaven autiomaan halki. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni Joshua Tree –metsän. Umpikuivassa maastossa ei näiden puiden lisäksi näkynyt muuta elämää. Armottomasta kuivuudesta versosi puiden myötä elämää. Vain puut erottivat autiomaan kuumaisemasta.

Mutta minua on nyt muutaman päivän ihmetyttänyt, miksi Joshua –puut pitävät toisiinsa etäisyyttä. En nähnyt matkan aikana kahta toisiinsa turvautunutta puuta. Ne pitivät toisiinsa vähintään kymmenien metrien turvallisen välimatkan.

Ehkä Joshua Tree –metsät koskettivat minua juuri siitä syystä, että puut olivat jotenkin hyvin inhimillisiä.

 

 

Etuoikeutettuja

No Comments

Palasin kymmenen päivän matkalta Kalaforniasta. USA on ehdoton suosikkimatkakohteeni. En lakkaa koskaan ihailemasta amerikkalaista palvelukulttuuria.

Kun Suomessa töihin mennään tekemään omasta päivästä mahdollisimman mukava, amerikkalaiset haluavat tehdä hyvän päivän asiakkailleen. Toki palveluhalukkuuteen vaikuttaa maan työehdot ja tulospalkkaus. Työntekijä elää aina tulos tai ulos –tilanteessa. Jos homma ei suju, tulijoita kyllä piisaa.

Suomessa palkan saa enempiä yrittämättäkin. Amerikassa tavoitellaan tähtiä, Suomessa noudatetaan kaikki pelaa –kulttuuria. Suomalaisella tasa-arvoisuudella on puolensa. Mutta Amerikassa asiakas kokee itsensä etuoikeutetuksi tavalla, johon ei Pohjolan arjessa törmää.

Olisiko meillä opittavaa toisiltamme?