Liekki

No Comments

Syksy on ollut poikkeuksellisen sateinen ja synkkä. Torstaina vietetään vihdoin talvipäivänseisausta. Sen jälkeen olemme taas pienin askelin matkalla kohti valoa. Päivän pidentymistä odotellessa on hyvä syy polttaa vielä monta kynttilää. On lohdullista tietää, että vaikka joskus pimeys tuntuisi ylitsepääsemättömältä, lopulta valo voittaa aina.

Joskus elämälle ahnas ei malta polttaa kynttiläänsä vain yhdestä päästä. Siinä ei ole mitään väärää. Näin hienosti lausuttiin eilen televisiosta uusintana nähdyssä Ja keskellä virtaa joki –elokuvassa:

“Kynttiläni palaa molemmista päistään, eikä voi kestää koko yötä. Mutta viholliseni ja ystäväni, miten kauniisti se valaiseekaan!”

Ei sairas, muttei ihan tervekään

No Comments

Olen vuoden viimeistä päivää töissä torstaina. Olenkin loman tarpeessa, sillä en ole lomaillut sitten kesän ja kesälomakin typistyi (onnistuneen) uusasiakashankinnan takia kolmeen viikkoon.

Loman tarpeen huomaa siitä, että pienetkin asiat alkavat ärsyttää:

–       itse en polta, minua ärsyttävät muitten tupakkatauot

–       en juo kahvia, minua ärsyttävät muitten kahvitauot

–       syön lounasta harvoin, minua ärsyttävät muitten pitkät ruokatunnit

–       en jaksa istua palavereissa, minua ärsyttää neukkareista kuuluva turha lätinä

–       en laske ylitöitä, minua ärsyttävät muitten ylityövapaat

–       en ole koskaan kipeä, minua ärsyttävät muitten sairaslomat

Luitte oikein. Minua ärsyttävät muitten sairauslomat. En ole koskaan sairas, mutta äskeisen valossa en ole tervekään.

Tiedän, että moni on sitä mieltä, että työn käsite on viime vuosina muuttunut. Meilit viuhuvat ja kännykät pirisevät perinteisten työaikojen ulkopuolellakin. Työ ei enää kiinnity aikaan tai paikkaan. Työnarkomaanina olen viime vuosina oppinut sen, että kun virta on lopussa, sen voi sammuttaa myös kännykästä ja läppäristä. Loman kaunein sana on OFF.

Vihan kautta

No Comments

Miksi aina pitää suuttua? Linnankadulla, kauppahallin kohdalla, harmaa Toyota Auris (IKE-6X8) vaaransi kolmen suojatietä ylittäneen terveyden ja hengen. Ihmiset olivat ylittämässä katua, mutta autoilija päätti mahtua välistä. Kuljettajalla oli kiire suojatiestä 30 metrin päässä seisovaan jonoon. Onnettomuudelta selvittiin vain hyvällä onnella.

Vaikka kirjoitus lähti vihasta, se päättyy positiiviseen ehdotukseen. Voisiko Turku olla Suomen ensimmäinen kaupunki, joka julistautuisi kevyen liikenteen kaupungiksi? Jossa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kunnioitus olisi kaikkien kunnia-asia. Vastavuoroisesti jalankulkijat ja pyöräilijät huolehtisivat näkyvyydestään ja huomioisivat puolestaan autoa käyttävät. Kampanja kunnioittaisi lapsia, vanhuksia ja vammaisia. Heitä, joilla ei ole mahdollisuutta suojautua peltikuorien sisään.

Voisiko Turku olla ensimmäinen kaupunki, jossa jokainen tie olisi suojatie?

Uskon, että kaupunkimme luovilta aloilta löytyisi yritysrajat ylittävä tiimi, joka rakentaisi kampanjan pro bono. Mediatilaakin hankkeelle varmasti saataisiin. Löytyykö kaupungin johdosta suojelusenkeliä hankkeelle? Minna, Aleksi?

Valtaa, loistoa

1 Comment

Voin täysin rehellisesti väittää, etten ole koskaan välittänyt rahasta. Jos sitä ei ole ollut, olen kuluttanut vähän. Jos sitä on ohikiitävästi ollut enemmän, olen nauttinut elämästä.

En laske sijoitetun pääoman tuottoa prosenteissa vaan tunteissa. Silläkin riskillä, että joillekin tunteeni saattavat näyttäytyä kiivautena ja ailahtelevaisuutena. Investoin kulttuuriin, perheeseen ja ystäviin. En korosta tätä siksi, että siinä olisi mitään ylevää. Se on pelkästään inhimillistä. Voin elää ilman omistusasuntoa, mutta en voi elää ilman perhettäni. En tee mitään kirjahyllyllä ilman kirjoja, seinillä ilman tauluja, stereoilla ilman musiikkia. Miksi istuisin pöydässä yksin ilman ystäviäni?

Perhe, ystävät ja kulttuuri ovat parhaita sijoituskohteita. Voiton vuoksi niihin ei kannata sijoittaa. Riittää, kun sydämessään tietää, että joskus ne maksavat takaisin.

Mä en tahdo muuta kuin että dingdong-kelloni soittaa saa.

Kilpailu(ttamis)yhteiskunta

No Comments

Yritysten tuottavuus on romahtanut. Suomalaisiin yrityksiin on kasautunut joidenkin arvioiden mukaan henkilötyövuosiksi muutettuna 150.000 ihmisen tuottavuusvaje. Jos näin on, se johtuu kahdesta syystä.

1)   Kun lasketaan, moniko ihminen istuu turhissa palavereissa päivän mittaan, 150.000 on siitä murto-osa. Tuottavalta työltä voi aina piiloutua neukkariin.

2)   Pelkästään julkishallinnossa vähintään samaiset 150.000 ihmistä pyörittää päätyökseen turhia kilpailutuksia. Tunnin ulkopuolisen työpanoksen ostaminen tuottaa kahden tunnin byrokratian.

Sain valtionhallinnosta tilauksen päivän pituisesta työstä. Kyseessä  oli ”kansallisen kynnysarvon alittava toimintamenohankinta”, joten se ei edellyttänyt varsinaista kilpailuttamista. Siitä huolimatta tilaus oli kolmen arkin mittainen ja liitteitä oli kahdeksan sivua. Tilauksen teko, sen käsittely ja kirjaus veivät varmasti enemmän aikaa kuin tilatun työn teko minulta.

Laskutusohjeitten lukemiseen ja ymmärtämiseen minulta meni tunti. Luulen, että lasku tulee bumerangina takaisin, vaikka yritin kirjata siihen huolellisesti tilauksen edellyttämät toimenpide- ja projektinumerot.

Työ tilattiin minulta yksityishenkilönä. Jos se olisi tilattu yritykseltä, sen käsittely olisi edellyttänyt paria palaveria, sisäistä projektinohjausta ja ajankirjausta. Projektiin olisi helposti sotkeutunut 3-4 ihmistä. Päivän työ olisi kulunut suunnittelun sijasta kokonaan byrokratiaan.

Sen sijaan, että kirjoitamme ohjeistuksia, tarjouspyyntöjä ja tilauksia hihojen käärimisestä, voisimme joskus kääräistä ne ihan itse.

Hänen nimensä ei ollut Giulietta

No Comments

Poikkesin kotimatkallani ruokakaupassa täydennysostoksilla. Hain neljää tuotetta. Petyin neljä kertaa.

Kolmen ensimmäisen etsimäni merkkituotteen hyllypaikan oli vallannut ketjun oma tuotesarja. En halunnut niitä, halusin sitä aitoa ja alkuperäistä. Pienen etsimisen jälkeen löysin kaksi hakemaani, pastan kohdalla jouduin sortumaan huonolaatuiseen hintahäirikköön. Juustohyllystä sentään löysin etsimäni kerralla.

Neljäs pettymys tulikin sitten kassalla. Annoin kassaneidille asiakaspalautetta siitä, että kauppa rajoittaa valinnanvapauttani. Hän ei vastannut mitään. Ei mitään. Nichts. Nada. Mykkä hän ei ollut, sillä hän osasi lausua ääneen ostosten loppusumman: ”Kahdeksantoist ja kymmenen”.

Kauppa menetti arvokkaan asiakaspalautteen. Kassalinjan takana toljotti interaktioon kykenemätön ihminen. Hänet olisi voinut korvata koneella. Alfa Romeo Giuliettan hienossa mainoksessa Uma Thurman vetoaa brändin ainutlaatuisuuteen vastaansanomattomasti: ”Ilman sydäntä olisimme pelkkiä koneita.”

Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa? Autoissamme on enemmän inhimillisyyttä kuin kaupan kassassa.

Asioiden oikea laita

No Comments

Perheellemme on vakiintunut pikkujoulutraditio. Käymme aina pari viikkoa ennen joulua hyvien ystäviemme luona syömässä joulukalkkunaa. Niin teimme viime viikonloppunakin.

Otimme taksin juhlapaikalle. Matkalla taksikuski päätti avautua erikoisesta perheestä, joka asuu samalla suunnalla, mihin olimme menossa. Hän tiesi perheen poreammeitten määrän, automerkit ja -mallit ja sisustusmaun. Jostakin kumman syystä halusi kertoa niistä meille seikkaperäisesti.

Ymmärsin nopeasti, että hän kertoo ystävistämme. Mikään, mitä hän puhui, ei pitänyt paikkansa. En oikaissut  tietoja. Itse asiassa en sanonut mitään. Annoin polon puhua. Odotin kuljettajan ilmettä, kun hän ymmärsi ajaneensa itsensä umpikujaan. Hän piti naamansa kiitettävästi peruslukemilla.

Fiktio on uusi fakta.

Itsenäisyyden tulevaisuus

No Comments

Olen itsenäinen ihminen. Asun itsenäisessä maassa. Jälkimmäinen luo hyvän pohjan edelliselle. Olen ehdottoman isänmaallinen ihminen. Rakastan Suomea ja suomalaisuutta. Kunnioitan perinteitä. Itsenäispäivän juhlintaan haluaisin kuitenkin maabrändityöryhmältä pikaisesti uusia ideoita.

Päivä alkaa Tuntemattomalla sotilaalla.  Tänä vuonna näkyy tulevan Edvin Laineen alkuperäisversio. Itsenäisyyspäivän paraatissa Tampereella Pohjois-Koreankin paraateista tutut ZIL-131 –maastoajoneuvot hinaavat insinöörikenraaliluutnantti Fjodor Petrovin jekatarinburgilaisessa Suunnittelutoimisto 9:ssä 50-lopulla suunnittelemia 122-millisiä haupitseja.

Illan odotettu kohokohta on Linnan juhlat. Jännitys tiivistyy siihen, jaksaako Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt vielä vastaanotolle. Dynaamisuutta juhlien välipalahaastatteluissa edustaa virallinen nuorehko naisnäyttelijä. Kohtalaisen vanhoihin meriitteihin nojaava Jorma Ollila edustaa talouselämää. Kaartin soittokunta rytmittää Sibeliuksen Jääkärimarssilla hiihtomitalistin haastattelua, kunnes leikataan minuutiksi Keltaiseen salonkiin, missä riehakoidaan jazzilla. Onkohan siellä tänä vuonna Tuomo Prättälä?

Itsenäisyyspäivän ohjelmakartta on todellinen perinnekattaus. Pysähtyneisyyden ajan ylistys: Patakakkonen keskellä topchefien aikaa. Historia pitää tuntea ja sitä pitää arvostaa. Pahaa kuitenkin pelkään, että jos emme uudista tapaamme juhlia itsenäisyyttämme, vieraannutamme siitä nuoret ja maahanmuuttajat.

Tänään taas sytytämme itsenäisyytemme kunniaksi ikkunalle kaksi kynttilää. Aivan kuten Suomessa tehtiin Ruotsin vallan aikana kuninkaallisina merkkipäivinä tai sortovuosina venäläistämistä vastaan. Itsenäisyys on arvokasta historiaa. Mutta se on vielä arvokkaampaa tulevaisuutta.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 

 

Paha vastus

No Comments

Olen kohtalaisen paha vastus urheilukentällä. Vastukseni ei johdu teknisestä taituruudestani. Se juontaa siitä, että en ole luovuttajatyyppiä. Toivoni elää niin kauan kuin peliaikaa on jäljellä.

Tänään ruokakaupan kassajonossa olkapäähäni koputti minua pidemmäksi venynyt teinipoika. Lukion ykkösluokkalainen pelasi muutama vuosi sitten jalkapalloa joukkueessa, jossa toimin joukkueenjohtajana.

Kysyin, mitä hänelle kuului. Sain vastauksen, joka kruunasi muutenkin kelvon päiväni.

”Mulla oli tällä viikolla matikan koe. Kokeessa oli kuusi kysymystä ja mulla ei ollut oikein hajuakaan kolmesta ekasta. Silloin muistin, että sanoit kerran matsin puoliajalla, kun oltiin 4-0 tappiolla, että vaikka kaveri teki neljä ekaa maalia, me voidaan tehdä neljä seuraavaa. Aattelin kokeessa, että vastaan kolmeen vikaan kysymykseen niin hyvin kuin osaan. Musta tuntuu, että koe meni lopulta ihan ok.”

Kysyin, että muistiko poika, miten se matsi silloin muutama vuosi sitten meni meni.

”Joo, me tehtiin neljä seuraavaa, mutta hävittiin 5-4.”