Omanlainen

No Comments

Iltapäivälehtien juttujen mukaan kaikki missit ovat olleet lapsena rumia ankanpoikasia ja kaikki uudet laulajat koulukiusattuja. Hopealusikalla Bonansa imuroineen menestys ei olisi ollenkaan hohdokasta. Ja sitten on alati syrjityt homot ja mamut.

Miksi maahanmuuttajilla on yksinoikeus puhua rasismista? Meillä suomalaisilla jos kenellä on kokemusta kansallisesta rasismista. Sodan jälkeen luovutetuilta alueilta evakoidut saivat taatusti osakseen hyljeksintää. Hyvin puheliaat karjalaiset ovat sopeutuneet pidättyväiseen Länsi-Suomeenkin ja elävöittäneet kulttuuriamme.

Kun muutin vuonna 1984 Ulvilasta Turkuun, kulttuurisokki oli molemminpuolinen.  Näytin ihan varsinaissuomalaiselta, mutta karmea totuus paljastui, kun – tua noi – avasin suuni. Olin pursiseuraan kuulumaton muukalainen. En tiennyt, mikä on paalusolmu. En osannut kuoria rapuja. Olin kuin Bambi liukkaalla jäällä.

So what?!  Liukastuin ja minulle naurettiin. Nousin ja nauroin takaisin. En ole koskaan edes halunnut olla samanlainen. Miksi kenenkään pitäisi haluta? Riittää, että on omanlainen. Silmätikuksi joutuu jos uskaltaa erottua tapetista. Väripilkkua on helppo osoittaa harmaassa maailmassa. Värillä ei ole väliä. Oman tiensä kulkija saa varautua pyyhkimään paskaa visiiristä. Mutta mitä sillä on väliä, kunhan vain jaksaa pysyä kypärän sisällä rehellisenä itselleen.

 

Olen onnekas

No Comments

Tämä ei ole omakehu, vaikka se tulee siltä kuulostamaan. Lukekaa rivien välistä.

On ole koskaan ollut yhtään päivää pois töistä sairauden takia. Äitini sanoo, että hänen muistaakseen en myöskään koulusta. Se ei ole minun hyvyyttäni, vaan yhdistelmä hyvää perimää ja lapsuudenkodin asennetta.

Isoäitini sanoi joskus 85-vuotiaana, että ”on se niin väärin, kun kaikki mun kaverit kuolee tai on ihan sairaita ja minulla ei ole ollut koskaan edes flunssaa.” Niin se vaan ikiterve mammanikin kuoli ysikymppisenä. Ei hän varmaan kuitenkaan omasta mielestään mihinkään sairauteen kuollut. Kunhan nyt kuoli, kuten lupasi lapsilleen kuolinpäivänsä aamuna. Lähti pois jaloista.

Jos olen joskus tulossa kipeäksi, parannan itseni tahdonvoimalla. On onni, että en tule oikeasti kipeäksi. Kerran olin kuumehorkassa ja mittasin elämäni ainoaa kertaa kuumeeni oikein mittarilla: 37,4 ° C. Miehistä ei olisi synnyttäjiksi.

Vatsani oli kipeä muutama vuosi sitten. Kiipesin silloisen konttorimme kolmanteen kerrokseen ja huomasin, että en taida päästä enää alas. Takaoven loivemmista portaista hivutin itseni katutasoon. Lääkäriasemalla tulehdusarvokseni mitattiin reilut 300 jotakin yksikköä. Olivat tilaamassa minulle ambulanssia yliopistolliseen sairaalaan. Säästin taksirahatkin ja kävelin. EA-polilla viereiseen sänkyyn tuotiin mies, jolta puukkotappelun jälkeen puuttui silmä. Tunsin itseni välittömästi terveeksi. Suhteutin tulehtuneen divertikkelini maailman isoihin huoliin ja ymmärsin olevani onnekas.

En ole ollut sairauden takia pois töistä. Syitä on kaksi. Ensinnäkin olen saanut ollut keskivertoa terveempi ihan absoluuttisesti. Ja mikä vielä tärkeämpää: Olen saanut tehdä työtä, mitä rakastan. Ihmisten kanssa, joista välitän. Minulle työ on parasta lääkettä. Ilman sitä olisin sairas.

 

 

Newer Entries