Arvokeskustelua ja vihapuhetta

No Comments

En ole koskaan arvostanut istuvaa tasavaltamme presidenttiä. Hän on aina ajanut liian räikeästi omaa kapeaa agendaansa noustakseen koko kansaa yhdistäväksi johtajaksi.

Halosen ulostulot liikkuvat huvittavan ja säälittävän rajamailla. Jääkiekkojoukkotappelun jälkeen hän pyytää karvaperseäijiä ottamaan mallia naiskiekosta. Siellä kun ei taklata.

Maailma on ollut aina täynnä tappeluita ja vihapuheita. Vasta viime vuosina media on popularisoinut normaalin ihmisluonteen lieveilmiöt. 70-luvulla puukotettiin selkään kahvihuoneessa, nyt sosiaalisessa mediassa. Sisältö ja mekanismit ovat samat. Vain jälkimmäisestä jää digitaalinen jalanjälki.

Molemmista jää haava sieluun.

Vihapuhe käännetään rakentavaksi dialogiksi vain rakentavalla esimerkillä. Toivon, että seuraava presidenttimme elää omien oppiensa mukaan. Toivottavasti hän ei jatka ”älkää tehkö niin kuin minä, vaan niin kuin minä sanon” – mentaliteettia.

Tähän asti olemme nähneet historiallisen laimean presidentinvaalikampanjan. Ehdokkaat ovat toivoneet käytäväksi arvokeskustelua. Toiveittensa vastaisesti he ovat keskittyneet piikittelemään toisiaan. Presidentin tulee olla nokittelun yläpuolella.

Kuuntelen presidenttiehdokkaita tarkalla korvalla. Tärkeämpää kuin sanomisen muoto on sen sisältö. Ainakin minä haluan katsoa seuraavaa presidenttiämme ylöspäin.

Aikaansa edellä

1 Comment

Vaikka olen trendejä luova mainosmies, en kuunnellut viime viikolla työmatkallani radiosta Groovea. Kuuntelin Radio Novaa. Siellä pyöri Samuli Aaltosen juontama Kansakunnan kahvitunti –ohjelma. Siinä keskusteltiin siitä, voiko nykyajan huomiotaloudessa enää olla tavallinen.

Aaltonen ei ole tavallinen. Hän on omituinen höpöttäjä. Ohjelman konsepti tuntuu perustuvan siihen, että parituntinen käynnistyy Aaltosen puolen tunnin tajunnanvirralla, joka puolestaan avaa kansan syvien rivien padot. Tavikset soittavat linjoille. Heidän mielipiteensä ovat järjestään hyvin erityisiä.

Ilta-Sanomien viikonloppuliitteessä arvioidaan 120 potentiaalista joulun lahjakirjaa. Kirjat kertovat kuolemasta, elämän muutoksesta, epäonnisesta rakkaudesta, eksoottisista ruuista tai terrori-iskuista. Haluamme kirjoiltamme draamaa. Se kertonee siitä, että elämämme on muuten hyvin tasapainossa.

Euroopan kuudenneksi myydyimmäksi kirjailijaksi väitetty, minulle täysin tuntematon Camilla Läckberg sanoo, että “Ruotsista tulee paljon hyviä dekkaristeja, koska olemme hyvinvointivaltio. Dekkareita ei kirjoiteta sotaa käyvissä maissa.”

Olen kirjoittanyt syksyn mittaan Teinilabra-blogia Marmain sivuilla. Olen saanut palautetta siitä, että tekstini ovat tylsiä. Arvasin palautteen jo ennakolta. Päätin kirjoittaa huomioita teinilapsien vanhempien arjesta. Tylsää. Eihän hontelot teinit näytä hyviltä edes sisustuslehden joulukotikuvissa. Pikkulapset ja koirat toimivat paremmin. Mummot ovat seuraava sisustuksen megatrendi.

Muutama vuosi sitten Sokoksen mainoksessa kuningatar Elisabethia esittävä näyttelijä katseli kateellisena paraatissa kadulla katselevia ihmisiä:

”I want to be ordinary, extraordinary.”

Mainoksen suunnittelija oli aikaansa edellä.

Taakse poistu (jos jaksat)!

No Comments

Upseeriliitto esittää jäsenkunnalleen mahdollisuutta erota virastaan jo 48-vuotiaina. Irtisanoutuvalle upseerille maksettaisiin yhden tai kahden vuoden bruttopalkkaa vastaava eroraha. Täyttä sotilaseläkettä he alkaisivat saada 55-vuotiaina kuten nykyisinkin.

Upseeriliiton puheenjohtajan Harri Westerlundin mielestä kaikkien yli 50-vuotiaiden fyysinen kunto riitä edes sodan ajan esikuntatehtäviin.

–       Erorahan turvin he voisivat kouluttautua uuteen työhön jollekin muulle sektorille, Westerlund pohtii Turun Sanomissa.

Kohtalaisen absurdi ehdotus aikoina, jolloin kaikkialla pyritään työurien pidentämiseen. Ja vielä absurdimpaa, että ehdotus tulee ammattiryhmältä, joka saa viran puolesta kuntoilla ja reippailla työaikanaan.

Jos alle viisikymppinen upseeri ei jaksa istua edes kasarmilla, mihin tehtävään hän voisi uudelleenkouluttautua. Sitä paitsi kriisin eskaloituessa 49-vuotias evp-upseeri joka tapauksessa määrättäisiin esikuntatehtäviin vaikka hän olisikin uudeenkouluttautunut kevyempään taksirengin tehtävään. Teinieläköitymisen sijaan parempi keskustelunavaus olisi ollut upseerien työkyvyn ylläpitoon ja parantamiseen  tähtäävien uudistusten ehdottaminen.

Upseerit ovat toistuvasti nostaneet keskusteluun sen faktan, että viime vuosina palvelukseen astuvien varusmiesten kunto on ollut  laskussa ja keskipaino nousussa. Olisiko pitänyt vilaista välillä upseerikerhon vessan peiliin?

Kuunnellaan hiljaisuutta

No Comments

Hattutemppuja on kahdenlaisia. Sulkien lisäksi hattuun kannattaa sovittaa joskus myös jäitä.

Kilpailuyhteiskunnassa arvostetaan mitattavia saavutuksia. Uusi asiakkuus tuntuu olevan arvostetumpi kuin vanhan asiakassuhteen pitkäjänteinen hoito. Kansanedustajien aktiivisuutta mitataan monesti heidän tekemiensä aloitteiden määrällä. Jo nappuliigassa maalitykit vievät huomion luottopakeilta.

Minua tuntevat varmasti ihmettelevät, että esittääpä kaveri nyt nöyrää. Tapanani kun ei ole koskaan ollut vaieta saavutuksistani. Vaikka puhun häpeilemättä itsestäni, haluan vilpittömästi uskoa, että puhun yhteisistä saavutuksistamme. Tiedostan (ainakin aika ajoin) sen, että yksin olen aika mitätön. Parhaimmillani erinomaisen hyvä, heikoimmillani täysin muitten kannateltava.

Maailma on muuttunut sitten vuorisaarnan. Siinä sanotaan, että ”hiljaiset perivät maan”. Hiljaisilla viitataan kärsivällisiin ihmisiin, jotka eivät  vaadi itselleen oikeuksia tässä maailmassa. He odottavat aikaa, joka antaa heillekin oikeutensa. Odottavan aika on pitkä.

Siksi ehdotankin, että ensi viikolla, jokainen meistä huomioi ympärillään myös hänet, joka ei pidä melua itsestään. Kuunnellaan hetki hiljaisuutta. Ehkä opimme silloin jotain itsestämmekin.

 

Peilikuva

No Comments

Saippuaooppera on elämä pienoiskoossa. Salkkareitten alkuperäisestä näyttelijäkunnasta on jäljellä vain kolme hahmoa. Pihlajakadulla asukkaiden vaihtuvuus ei jäljittele todellista elämää. Pelottavaa on, että oikea elämä alkaa jäljitellä Salattuja elämiä.

Moni työorganisaatio on sellaisessa turbulenssissa, että lentopelotontakin heikottaa. Uutta työntekijää pukkaa sisään ja vanhaa ulos niin että pyöröoven kuulalaakerit savuavat. Juoneen kuuluu, että viimeksi tullut on kiinnostavin. Kukaan ei vielä tiedä, millainen rooli hänelle on käsikirjoitettu. Toivottavasti jotain tuoretta, vanhojen partojen maneereihin onkin kyllästytty. Mikä organisaatio uskaltaa laittaa ensimmäisenä intraan oman henkilökunnan häätöäänestyksen?

Nuoruutta saa ihannoida ja kokemusta arvostaa. Itse olen keski-ikäinen. Yhtäällä näen nuorempia, toisaalla vanhempia. He eivät ole toisensa peilikuvia.

Peilistä näen mahdollisuuksia.

Kenen ehdoilla?

No Comments

Vaimollani on kaksi sisarta. Siskosten äiti on aina korostanut heille opiskelun ja itsenäisyyden tärkeyttä. Aina on mahdollista, että paraskin parisuhde loppuu syystä tai toisesta ja puolisojen pitää tulla toimeen omillaan.

Äidit ovat usein oikeassa.

Näin eilen ryhmän parhaassa työiässä olevia ihmisiä, jotka olivat olleet tiiviissä työsuhteessa 10-15 vuotta. Sitten suhde loppui. Osapuolet eivät kasvaneet erilleen vähitellen. Päätös oli lopulta ennakoimaton ja yksipuolisesti työnantajan.

Nyt elämänsä parhaassa iässä olevat ihmiset olivat lamaantuneita. He olivat eläneet elämäänsä työnantajan ehdoilla. He eivät olleet huomanneet pitää huolta itsestään, osaamisestaan ja markkina-arvostaan. Vuosien hyvän työn jälkeen he kokivat olevansa arvottomia.

Parasta, mitä työelämässä kiinni oleva työntekijä voi tehdä itselleen, on terveen itsekkyyden ruokkiminen. Työntekijä: Ole utelias. Kehity tai kuole. Se on myös työnantajasi etu.

 

800 km, 40 min

No Comments

Kollegani Freda ei soittanut minulle tänään. Sen sijaan hän lähetti meilillä linkin kirjoitukseen, jossa perusteltiin syyt olla lähettämättä meilejä;)

Kirjoitus on lukemisen arvoinen.

Olen aina uskonut puhumiseen. Olen aina uskonut tapaamisiin. Siksi ajoimme tänään yhtiökumppanini kanssa Turusta Anttolaan ja takaisin yhtä nopeaa tapaamista varten. 800 kilometriä, yhdeksän tuntia matka-aikaa ja vain 40 minuuttia perillä. Matka kannatti. Saimme loistavaa palautetta. Mutta ennen kaikkea aistimme kasvotusten palautteen aitouden. Palaute näkyi ja kuului, se tuoksui ja maistui. Se tuntui hyvältä.

Turku on kehitysalue

No Comments

Olen tyytyväinen turkulainen. Mielestäni täällä on asiat hyvin hoidettu ja nuori virkamiesjohto katsoo rohkeasti eteenpäin. Mutta on kaupungissa myös mätäpaise.

Päivän Turun Sanomat kirjoittaa, että pysäköintivirhemaksua ollaan korottamassa lain sallimaan 80 euron maksimiin. Se olisi ihan jees, jos autoilijoille ensin annettaisiin mahdollisuus maksaa pysäköinti ennakolta. Turun on pakko olla länsimaiden ainoa kokoisensa kaupunki, jossa pysäköintiä ei voi maksaa kännykällä.

Yhden päivän aikana pysäköin Turussa kahdesti kadun varteen. Toiseen automaattiin ei kelvannut ainoa taskussa ollut kolikko, joka sattui olemaan kaksieuroinen. Kävin vaihtamassa rahat kahvilassa (piti ostaa suklaapatukka, koska ”rahanvaihtoa ei suoritettu”) ja sain pysäköintini maksuun. Seuraavassa pysäköintiruudussa parin korttelin päässä automaatti ei huolinut 20 senttisiäni.

Soitin jollekin pysäköinninvalvonnasta vastaavalle virkamiehelle, joka sanoi, että kännykkämaksua on harkittu, mutta sitä ei ole otettu käyttöön, ”koska meillä on jo käytössä kolikkomaksuvaihtoehto.”

Yllä kuvattu on tapahtunut vuonna 2011.

 

Vuoden isät

No Comments

Näin isänpäivän alla lehdissä on tarinoita palkituista isistä, joilla kahdeksan oman lapsen lisäksi riittää rakkautta myös sijaisvanhemmuudelle tai vammaisten lasten hoitokodille. Nämä palkitut isät ovat taatusti tunnustuksensa ansainneet. Itse koen tällaisessa isyys-viitekehyksessä riittämättömyyden tunnetta. Oma aikani ei tunnu riittävän edes kahdelle lapselleni.

Olen kuitenkin törmännyt upeisiin isiin poikieni urheiluharrastuksissa. Kentän laidalla olen oppinut tuntemaan isiä, joihin tuskin olisin törmännyt missään muualla. Yksi upeimmista on jalkapallovalmentaja, joka jaksoi omien perhekiireittensä keskellä viettää neljää iltaa viikossa kentän laidalla. Koskaan hän ei korottanut ääntään. Hänen ei tarvinnut. Hän ansaitsi arvostuksensa oikeudenmukaisuudellaan. Hän noudatti itse omia periaatteitaan.

Niin tappion kuin voitonkin hetkellä hän korosti joukkueelleen aina vastustajan kunnioittamista. Hän muistutti, että niin urheilussa kuin elämässäkin kaikki voi olla huomenna toisin. Aina ei voi olla voittaja. Pitää oppia olemaan myös hyvä häviäjä.

On hienoa, että näinä curling-vanhempien aikakaudella joku antaa ohjeita elämään, jossa voi olla myös vastoinkäymisiä.

Juuso Enalan puhelinkäyttäytymisestä

No Comments

Vilkaisin äsken puhelintani: 34 vastaamatonta puhelua ja 14 lukematonta viestiä tämän ja eilisen päivän aikana. En edes aio vastata niihin tänään.

Olen tehnyt kirjoitushommia. Jos olisin vastannut jokaiseen soittoon ja/tai viestiin, se olisi ollut pois maksavalle asiakkaalle tekemästäni työstä.  Jokainen vastaamani puhelu keskeyttäisi ajatukseni ja joutuisin aloittamaan aina alusta.

En ole nähnyt koskaan televisiossa seiväshyppääjää, joka vastaisi kännykkään vauhtiradan päässä seisoessaan. Informaatioyhteiskuntamme tuottama ähky on todellinen aikavaras. Jos laitan puhelimen äänettömälle, saan kolmessa tunnissa valmiiksi enemmän kuin puhelujen värittämässä pätkätyössä koko päivän aikana.

Siksi en aina vastaa. Ymmärrän – tosin hiukan huonommin – ettei minullekaan aina vastata;)

 

 

 

Older Entries