Elämä ei ole applikaatio

No Comments

Älkää väittäkö minua vanhaksi pieruksi, vaikka pidätänkin oikeuden olla nielemättä mitä tahansa muotidieettiä.

Joskus tuntuu, että keskustelun fokus on toisaalla kuin elämä. Nopeiden voittojen toivossa kaikki tuntuvat pohtivan nopeasti maailman valloittavia, jokaiseen mahdolliseen päätelaitteeseen leviäviä applikaatioita. Käytän niitä itsekin. Mutta kumpi on tärkeämpää: se, että asiakas osaa navigoida vieraassa kaupungissa ravintolaan vai se, että ravintolan ruoka on parasta mahdollista? Saan mobiilikutsun renkaiden vaihtoon. Kiitos. Kiitollisempi olen moottoritiellä ajaessani siitä, että mutterit ovat hyvin kiristetty. Sosiaali- ja terveysministeriö on sijoittanut sähköisen lääkemääräyksen kehittämiseen 80 miljoonaa euroa. Jos resurssit olisi kohdennettu oikein, valtaosa tästä summasta olisi voitu käyttää potilaiden elämänlaatua välittömästi parantaviin hankkeisiin.

Muutos on välttämätöntä, mutta se ei saa olla itsetarkoitus. Jos junalipun ostaminen vaatii uudistuksen jälkeen älypuhelinta ja matkan aikaista verkkoyhteyttä, voidaan sanoa, että “palvelu” ei ole asiakaslähtöinen. Kuluttaja ei pysty omaksumaan kaikkea uutta, mitä hänelle tyrkytetään. Ei ihme, että yhä useampi kääntää applikaatioille, hypetykselle ja ihmedieeteille selkänsä. Slow life on taatusti tulevaisuuden voittava megatrendi.

Ihmiset tekevät listoja sadasta asiasta, jotka pitää tehdä ennen kuolemaa. Olisiko elämä epätäysi, jos se loppuisi kohdassa 99?

Lakkautetun Suomen ääni

No Comments

Kotimaan maantiede ei ole vahvinta aluettani. En tiennyt, missä on Joutseno.  Muutama vuosi sitten jossakin juniorijalkapalloturnauksessa pojat taisivat pelata joutsenolaisia vastaan. Tai sitten vastustajat olivat Joutsasta. Google paljastaa Joutsenon olleen reilun 10.000 asukkaan pikkukaupunki aivan itärajalla Lappeenrannan ja Imatran välissä. Nyt se on lakkautettu ja yhdistetty Lappeenrantaan.

Joskus 90-luvun alussa Joutsenossa syntyi Lassi Valtonen. Baddingiin rinnastettu, tosi-teeveessä siipiensä kantavuutta kokeillut ujo nuorimies. Jos olisin ollut nyt julkaistun levyn tuottaja, olisin tehnyt juuri niin kuin nyt tehtiin. Lassi lauloi, hurmasi, ahdistui, keskeytti, katosi ja palasi upean levyn kanssa. Idols rakensi Lassille maineen  ja 60.000 fb-fanin kanta-asiakasrekisterin. Kun maine oli vielä fanien tuoreessa mielessä, se hyödynnettiin hienosti tuotetun levyn markkinoinnissa.

Oli tämä kaikki harkittua tai ei, Lassi Valtonen on onnistunut tekemään äänitteen, joka koskettaa minua. Kukin tyylillään -albumi on täynnä herkkyyttä ja voimaa, kaihoa ja toivoa. On upea kuunnella tulkintoja, jotka eivät kuulosta ulkoa opetelluilta ja puhkituotetuilta. Miikka Nousiaisen Metsäjätin ansiokkaasti kuvaama suomalainen pikkukaupunki on saanut äänen.

 

Rakastan, rakastan

No Comments

Tunnustan, että en ole koskaan edes halunnut olla ihan kiva. Tai pakitetaan vähän. Olin sellainen pienenä. Hymypoikaa pukkasi kolmin kappalein. Kolmas annettiin ja otettiin pois, koska olin jo saanut yhden. En korjannut opettajaani Martti Mikkolaa kertomalla, että olen saanut jo kaksi.

Paljon on vettä virrannut hymypoikien jälkeen Kokemäen- ja Aurajoessa. Olen huomannut, että työelämässä ei voi tähdätä hymypoikiin. Ihan kivalta ihmiseltä saa ihan kivaa palvelua. Asiakkaat tähtäävät erinomaisuuteen. He haluavat menestyksennälässään ottaa riskejä. Hiukan särmikkäämpi käytös tuntuu olevan myyntivaltti.

Törmäsin eilen Satumaan tupaantuliaisissa yhteen tuttuuni, jolle yritin myydä mainontaa kymmenen vuotta sitten, ennen kuin hän päätyi nykyiseen toimistoonsa. Kysyin ihastuttavalta rouvalta, että ”vieläkö rakastat minua”, tietäen, että henkilökemiamme eivät ole koskaan täysin kohdanneet.

Hän hymyili aurinkoisesti ja sanoi, että ”monta vuotta mietin tunnettani sinua kohtaan. Se on aina ollut vahva. Ehkä se sitten rakkautta on.”

”Niin minäkin Sinua”, hymyilin takaisin. Hymypoika kun olen.

 

Puoliksi tyhjä, puoliksi täynnä

1 Comment

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, lähdin eilen ostamaan kirjakaupasta André Noël Chakerin The Finnish Miracle – Ihanuuksien ihmemaa –kirjaa. Olen lukenut kirjasta hyviä suosituksia arvostamiltani lukijoilta, mutta siitä huolimatta kirja jäi toistaiseksi hyllyyn.

Sen kansi oli ruma. Taitto oli oppikirjamainen. Kirja näytti liian halvalta, jotta olisin maksanut siitä Akateemisen Kirjakaupan pyytämät 39,90 euroa. En anna visuaalisen rimanalituksen kuitenkaan estää minua tutustumasta kirjan sisältöön. Käyn kaupoilla huomenna.

Olin tuomita kirjan sen kannen perusteella. Se ei miellyttänyt minua. Suomen kielen sanontaan ´moni kakku päältä kaunis´ on sisäänrakennettu selkeä arvolautaus. Englannissa sama osataan sanoa neutraalimmin: ´Don’t judge a book by its cover´.

Se antaa mahdollisuuden myös positiiviselle yllätykselle.

Tekisikö kirjan houkutteleva kansi sen sisällöstä vähemmän uskottavan? Joidenkin silmissä varmasti. Onhan se jumalan tosi, jotta ´rumat ne vaatteilla koreilee´.

 

Vanhentunut käyttöliittymä

No Comments

Kirjakaupat ovat kivoja paikkoja. Kauppahallien ohella niissä on mukavinta viettää aikaa ilman ostoaikomusta. Kirjakaupassa saa katsella rauhassa, kukaan ei tule tyrkyttämään palvelua. Palvelua kuitenkin saa halutessaan.

Onko kirjakaupan käyttöliittymä kuitenkin jäänyt ajasta? Etsin tänään André Noël Chakerin The Finnish Miracle – Ihanuuksien ihmemaa –kirjaa. Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä Akateemisen hyllyltä sitä olisi alkanut etsiä. Se löytyi sekalaisista nojaamasta Oliver Sacksin Mielen arvoituksiin.

Minä etsin kirjakaupasta sisältöä elämään. Sisään astuessani en ole valmiiksi miettinyt, mistä kategoriasta sitä tänään etsisin. Kirjakaupassa on kuitenkin eriytetty kaunokirjallisuus elämänkerroista, runot tietokirjallisuudesta.

Kait minun on tyydyttävä siihen, että elämä on kuin Jukka-lelu. Nelikanttinen palikka ei mene pyöreästä reiästä.

 

Syvä vesi

No Comments

Sain tänään meiliä joltakulta minulle tuntemattomalta ihmiseltä. Hän kysyi, miksi en aina kirjoita blogeihin mukavia ja hauskoja tarinoita. Niitä on hänen mielestään niin mukava lukea.

Vastasin, että minua ei aina mukavuta ja hauskuta. Vastasin, että kirjoittajallekin olisi mukavampaa pohtia positiivisia asioita. Mutta olisi itselleen valehtelua kirjoittaa auringosta, kun taivas itkee. Rakastetuimmista lauluista useampi taitaa kertoa erosta kuin rakastumisesta.

Vastoinkäymisiä ei pidä vaieta kuoliaaksi. Niitä ei pidä lakaista pois lasten reitiltä. Todellisuus pitää oppia kohtaamaan. Hyvästä pitää iloita, sitä tulee jakaa. Paha pitää oppia kohtaamaan, se tulee voittaa.

Yksin ei aina jaksa. Jos joku kirjoittaa, että elämä on mätä, hän ei odota, että joku sen korjaisi. Riittää, että joku kuuntelee.

 

Hiilitraattia

No Comments

Luin Ilta-Sanomista jutun, jossa koko perhe karppaa. Oli karpannut jo 1,5 vuotta. Perheen lapset ovat 10- ja 2-vuotiaat. Jutun taaperoikäinen Eetu opettelee puhumaan ja kysyy ruokapöydässä, että ”onko tättä hiilitraattia”.

Oi niitä aikoja, kun lapsen ensimmäiset sanat olivat ”äiti” tai ”lamppu”.

Kukin karppaa tyylillään, mutta pidettäköön lapset ulkona aikuisten villityksistä.

”Kyllä meidän Iiris oli voimanostaja jo pienenä. Ennen vappuhuiskaa hän otti käteensä kahvakuulan.”

” Elmar oli jo lapsena niin huolestunut puuvillaviljelijöiden työoloista, että nukkui yönsä piikkimatolla.”

”Poikamme Ron L. oli jo vauvana muita älykkäämpi. Kun muut pyysivät lahjaksi puujunaa, hän halusi oman e-mittarin.”

Ilta-Sanomien jutussa perheen äiti oli tyytyväinen lastensa karppauksesta. He voivat niin paljon paremmin kuin 1,5 vuotta sitten. Mahtoiko puolivuotiaalla vauvalla olla ennen karppausta poskillaan kiusallista vauvanpyöreyttä?

Siihen asti kunnes Eetu oppii sanomaan ässän, suosittelisin vahvasti, että perhe skarppaisi lasten ravintotottumuksia karppauksen sijaan.

 

 

 

Sosiaalisia tyyppejä

No Comments

Muutaman vuoden sosiaalisissa medioissa pörränneenä olen huomannut ihmisten jakaantuvan selkeisiin kategorioihin. Tyyppejä on neljä.

CV:n rakentajat

Moni rakentaa somessa työntekijäkuvaansa. Päivityksissä kerrotaan onnistumisista. Lähipiirille jaetaan kiitosta.  CV:n rakentaja karttaa kritiikkiä. Hän tykkää ja fanittaa. Koskaan ei voi tietää, kuka on seuraava työnantaja.  Haku on päällä 24/7. Hän liimaantuu menestyksen imuun ja eikä häpeile sitä. CV:n rakentajalle some on uraflirttailua. Kokemuksia on kiva kerätä, kunhan muistaa ehkäisyn.

Todellisuusharhaiset

Kasvava ryhmä somettajia haluaisi olla jossakin muualla.  Arki on heille kauhistus. Työ on tuskaa. Päivityksiin tipahtelee tietoja eksoottisista ruuista, lomasuunnitelmista, Misukkaravintoloista, kirjautumisista kaukaisten maiden lentoasemien loungeihin. Todellisuusharhaisten pääasiallinen juoma on samppanja. Kirsikka todellisuuspakoisten kermakakussa on julkkisten statuspäivitysten tykkäys ja namedroppailu.

Taksikuskit

Onni on mobiilisometus. Muuten meiltä jäisi tietämättä valtaosa lasten treenikuljetuksista ja kentän laidalla seisomisista. Taksikuski jakaa someajan kiertokirjeitä, joissa hän pyytää laittamaan  seinälle päivityksen, missä rakastetaan milloin tyttäriä, milloin poikia, milloin mitäkin. Perhekeskeisen jakamissa linkeissä kauhistellaan suomalaista lapsiperheiden arkea ja kadonneille teineille sytytetään kynttilä.

Technicolor-haukottelijat

Itse kuulun tähän ryhmään, jossa oksennetaan sekä paha että hyvä olo koko maailman ihasteltavaksi. Värikirjoiset statuspäivitykset eivät kalpene edes Tuija Piepposen kukkataulujen rinnalla. Hyvä laitetaan kiertoon eikä pahakaan pääse koteloitumaan haukottelijan mieleen. Koska kaiken voi jakaa, se jaetaan. Samalla säästää terapiamaksut. Vaikka tämä ryhmä fanittaa eniten itseään, se huutaa Facebookiin äänekkäimmin dislike-nappulaa.

 

Tavoitteena vähemmän paha maailma

No Comments

Olen aina pitänyt Maria Guzenina-Richardsonista. Ehkä pidin hänestä vieläkin enemmän silloin, kun hän oli MTV:n VJ Maria G ja hänen nimensä oli myös satakuntalaisen lausuttavissa.

Guzenina-Richardson nosti heti peruspalveluministeriksi nimityksensä jälkeen esiin vanhan ehdotuksen keskioluen laimentamisesta. Ehdotus nosti odotetusti pienen myrskyn oluttuopissa. Terveysvaikutukset myönnettiin, mutta laimennuksen pelättiin myös huonontavan makua.

Juon olutta hyvin harvoin, joten en ole sen maun asiantuntija. Sen sijaan uskoisin tietäväni jotakin kuluttajakäyttäytymisestä. Oluen juomisen vähentäminen valistuskampanjoilla on tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Jos keskiolutbrändi sponsoroi jääkiekkoa, on selvää, että sen viestille altistuu muutkin kuin yli 18-vuotiaat. Laimennuksella on perusteensa.

Energiajuomien käyttäjistä hyvin suuri osa alaikäisiä, vaikka niiden markkinointia ei saisi heihin kohdistaakaan. Koska pelkillä ostorajoituksilla käyttöä on mahdotonta rajoittaa, markkinoille on tänään tuotu ensimmäinen vastuullisempi, ikärajoitettu energiajuoma. Sen piristävien aineiden pitoisuudet on rajoitettu Eviran suosittelemille tasoille. Elokuvissa ja peleissä on ikäsuositukset, nyt ne ovat myös energiajuomissa. Kaupoilla ja vanhemmilla on vihdoin mahdollisuus valvoa sitä, mitä lapset ja nuoret juovat.

Olen ollut mukana konseptoimassa tätä uutta tuotetta ja tiedän, että se saa ristiriitaisen vastaanoton. Sen sijaan, että yrittäisimme muuttaa maailman kerralla täysin hyväksi, voimme aloittaa muuttamalla sitä vähemmän pahaksi. Tosin TILTistä jää suuhun hyvä, vastuullisempi maku.

 

Average people

No Comments

Olin pari päivää Gdanskissa. Eilen minulle tarjoutui mahdollisuus viettää kaupungilla aikaa muutama tunti ihan yksikseni. Poikkesin Average people – valokuvanäyttelyssä. Näyttely ei tehnyt minuun kovin erityistä vaikutusta. Suomessa moinen tavallisuuden tirkistely olisi mennyt sosiaalipornon puolelle. Suomalaisessa galleriassa tavanomaisuus olisi taidetta, puolalaisessa se oli tapettia. Gdanskin keskiverto on erilainen kuin Kaivopuiston keskiverto. Keskivertoja ihmisiä keskiverrossa kaupungissa. Miksi edes pitäisi yrittää olla enemmän? Jos riman nostaa liian korkealle, suoritus jää helposti limboksi.

Older Entries