Silmä silmästä

3 Comments

Kuulin äsken olevani epäkohtelias.

Se on vain osatotuus.

Epäkohteliaan maine oli tässä tapauksessa peräisin siitä, että en ollut kätellyt tapaamaani henkilöä ja tapaamisen aikana en ollut katsonut keskustelukumppaniani silmiin. Olin pälyillyt sinne tänne.

Tunnistan kritiikistä itseni.

Käytökseni ei kuitenkaan ole tarkoitettu epäkohteliaisuudeksi. Koen useimmiten kättelyn tai silmiin katsomisen vaivaannuttavana ja ahdistavana.  Jos  joku psykologi lukee tämän, hän saa vapaasti arvioida, mistä se johtuu. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan olla epäkohtelias.

Vaikken katso päin, pystyn kuuntelemaan. Vaikka nousen palaverissa tuolilta ja kävelen ikkunan luo katsomaan taivaanrantaa, pystyn kuuntelemaan. Itse asiassa pystyn kuuntelemaan paremmin, kun saan olla omissa ajatuksissani. Jos oikein keskityn, onnistun katsomaan ihmisiä silmiin hetken. Jos oikein haluan, minulla on myös ihan hyvä käsiala. Jos oikein haluan, osaan puhua ihan selkeästi.

Vaikka oikein haluan, aina en pysty katsomaan keskustelukumppaniani silmiin. Ehkä pelkään hänen näkevän sisälleni. Ehkä pelkään, että sisälläni on liian sekaista ulkopuolisen silmille.

 

Etsimen takaa

No Comments

Elintarvikkeista poistetaan kaikki paha. Se tehdään niin tehokkaasti, että pesuveden mukana niistä lähtee monesti myös luontainen hyvä. Mutta ei hätää: Hyvä voidaan lisätä jälkikäteen. Nyt jopa 200 % enemmän hyvää.

Tänään julkaistussa tutkimuksessa ilmeni, että Suomi oli noussut maailman neljänneksi kilpailukykyisimmäksi maaksi. Kilpailuhengen innoittamana myös työpaikoista ollaan tehokkuuden nimissä poistamassa luontainen hyvä. Onneksi hyvää voidaan yrittää lisätä jälkikäteen myös työyhteisöön. Työhyvinvointikonsulteilla on myyjän markkinat.

Tehostamiseen aletaan kasvattaa jo lapsena. Urheiluseurojen treenit ovat jo nappulaikäisinä niin lajikeskeisiä, yksipuolisia ja kilpailuhenkisiä, että jopa alle kymmenenvuotiaat kärsivät rasitusvammoista. Uudestaan, uudestaan, uudestaan.

Tehostamisen autuus tuntuu painavan enemmän kuin maalaisjärki ja monipuolisuus. Fokusoiminen on hyvästä, mutta ei elämää voi katsoa vain etsimen läpi. Putkinäkö on vakava sairaus. Siihen ei ole helppoa lääkettä. Jos huomaat kärsiväsi vauhtisokeuden vaivihkaa kroonistamasta näköalattomuudesta, pysähdy ja katsele ympärillesi. Vastaus voi olla vieressäsi.

 

Appelsiiniesanssi

No Comments

Pidän suklaasta. Mutta en ole perheessämme ainoa. Perheessä on kaksi urheilevaa poikaa, joiden hajuaisti on äärimmilleen viritetty. Heidän nenänsä johdattaa sokeritasapainon heittelystä kärsivät teinit suorinta tietää suklaakätkölleni.

Minulle jäi kaappiin yleensä siivottavaksi pelkät repaleiset kääreet. Kunnes löysin vastalääkkeen: appelsiiniesanssi. Jokin hedelmäesanssissa turruttaa poikien aistit. Ostin eilen Maraboun appelsiinikrokanttilevyn. Se oli tänään kaapissa koskemattomana.

Onni on oma esanssi.

 

Tässäkö kestävyysvajeen vaiettu syy?

No Comments

Otsikosta kiitokset verkkolehtien viitoittamalle tielle. Alkuperäinen otsikko oli ´peruutuspeili´.

Ikä on vain numero. Kun elää tarpeeksi vanhaksi, ikä on kaksi numeroa. Minulla 46. En häpeä kuitenkaan tunnustaa, että elän ja voin hyvin. Olen tehnyt yhtäjaksoisesti töitä yli 23 vuotta. Minua ei kauhistuta ollenkaan, että ainakin samanlainen rupeama on toivon mukaan edessä.

Minua kauhistuttaa sen sijaan yhä tihenevät  kohtaamiset, joissa huomaan jopa minua selvästi nuorempien ihmisten katsovan peruutuspieliin. Nuoret ihmiset muistelevat 90-luvun onnistumisiaan. Joillakin on ollut jotakin mainitsemisen arvoista vielä 2000-luvun alussa.

Kamoon!

Parhaat työmme ovat vielä tekemättä. 45-vuotiaaksi asti kerätään kokemusta. Nyt on aika alkaa hyödyntää sitä. Ja kuten hyvä työkaverini tänään sanoi: ”Jos työkavereiksi saa nuoria, omankin naaman on pakko pysyä kireämpänä”. Ja jos painovoima vie voiton kasvolihaksista, mieli pysyy tulevaisuuteen katsovassa seurassa taatusti virkeämpänä.

 

Newer Entries