Open house

No Comments

Olin tänään ensimmäistä päivää toisessa työpaikassani. Aamulla meitä oli vain kaksi, mutta sitten oveen alettiin kolkutella. Ihmisiä tuli ja meni. Saranat narisivat ja leuat paukkuivat. Välillä kävin ostamassa 30 leikkuulautaa ja palatessani väki lisääntyi entisestään.  Uuden aloittaminen on innoittavaa. Kunhan samalla muistaa pitää kiinni vanhasta hyvästä.

Huomenna ei kannatta kolkutella, sillä olemme pystyttämässä messukoulua.

 

Me ollaan voittajia kaikki

No Comments

Filosofi Jukka Laajarinne näkee nykylapset tiukan kontrollin kohteina. Hän uskoo, että vanhemmat eivät ole ratkaisevan tärkeitä ihmisen kehitykselle. Haluan nähdä toisin.

Perheessämme on ollut muutama kantava kasvatusperiaate. Yksi niistä on ollut se, että yritämme aina löytää rahaa ja aikaa lastemme liikunta- ja musiikkiharrastuksiin.

Kasvattajina saimme viime viikolla palkinnon. Vanhempi poikamme on tuonut kotiin kasapäin mitaleita useammastakin urheilulajista. Nyt hän oli vaihtanut totaalisesti lajia. Hän näytti meille vanhemmille äidinkielentunnilla tekemänsä runoanalyysin.

Hänen analyysinsä oli loistava: hienosti kirjoitettu, tuoreesti ajateltu. Parasta kaikessa oli, että hän halusi näyttää sen meille vanhemmille.

Perheessä elämä on vastavuoroista. Eteisessä me vanhemmat meinaamme kompastua salibandy- ja tennismailojen ryteikköön. Kostomme on olohuoneessa. Lastemme on ollut pakko oppia navigoimaan kirja- ja levypinojen keskellä. Toisillemme tarjoamien virikkeiden keskellä olemme kaikki voittajia.

 

Polje, polje, kyllä ketjua riittää.

No Comments

Vuosia hyvin palvelleen Nokia N86 –puhelimeni näyttö alkoi tänään välkkyä kuin limudiskon strobo. Akku irti ja takas, ja uudelleen ja uudelleen. Välke ei vain sammu, ei sumene.

Siis puhelinkauppaan. Samaan, mistä olin laitteen aikanaan ostanut. Otin jonotusnumeron. Kuin enne se oli 86, sama kuin puhelimeni tyyppi. Sain nopeasti vuoron. Näytin valoshowta myyjälle. Hän avasi pelin: ”Emme korjaa vanhoja puhelimia, myymme uusia.”

Vahva intro!

En lannistunut. Heitin veteen uuden koukun ja kuorrutin sen peitellyllä lupauksella: ”Jos saat rikkinäisen puhelimeni tiedot siirretyksi, voisin ostaa täältä uuden puhelimen.”

”Ei me täällä voida tehdä mitään ihmeitä. Siihen tarvittaisiin varmaan joku datakaapeli. Ei meillä ole sellaisia. Nokia-huollossa sellainen varmaan olisi.”

Sain käteeni kopiopaperista leikatun lerpun suikulan, jossa oli jonkun laitakaupungilla sijaitsevan huoltoliikkeen nimi ja osoite.

Pyysin kaveria ystävällisesti pitämään lerppunsa ja toivotin aurinkoista päivänjatkoa. Kävelin pari-kolme korttelia alavirtaan ja sain erinomaista palvelua ketjuun kuulumattomassa perheyrityksessä. Ensimmäisessä liikkeessä oli taatusti palvelukonsepti- ja manuaali. Minua palvellut henkilö oli saattanut käydä jopa myyntikoulutuksessa. Jälkimmäisessä yrityksessä palvelu ei ollut paperilla, se oli selkäytimessä.

Olen kuullut joskus sanottavan, että ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

 

Järki vs tunteet

No Comments

Heräsin ennen seitsemää. Tänään pitäisi vastata kello yhteen mennessä, hyväksymmekö ostajan tarjouksen mökistämme. Miten tämä voi olla näin vaikeaa?

Järki

1)   Mökki on kaukana Ruotsissa. Käymme siellä enää kerran vuodessa hiihtolomalla. Ennen kävimme joulu- ja pääsiäisvapaallakin.

2)   Mökin ylläpito on käyttöön suhteutettuna tavattoman kallista. Sähkö, jätemaksu, tiemaksu, vesimaksu, kiinteistövero.

3)   Lapset kasvavat ja kulkevat jo omia matkojaan. Perhemökkiä ei enää tarvita.

4)   Kiinteistönhoito on hankalaa, kun remontit pitää hoitaa etänä.

Tunne

1)   Mökkilomista on ihania muistoja.

2)   Sielu ei lepää missään samalla tavalla kuin siellä.

3)   Jos pojat haluavatkin hiukan vanhempana käydä siellä omine ystävineen?

4)   Pitäisikö meidän mennä sinne vielä kerran kaikki yhdessä?

Pitkän pohdinnan jälkeen ymmärsin, että luopumisen tuska ei liity mökkiin eikä edes muistoihin. Pelkään, että kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät meillä enää ole mahdollista saada uusia, yhtä ihania yhteisiä muistoja.

En pelkää luopua. Pelkään tulevaisuutta.

 

 

Erilainen sapattivapaa

2 Comments

Päätökseni ei ole hätiköity. Se on salaa toivomani kompromissi. Tulin itseäni puolitiehen vastaan.

Yli 20 vuotta mainostoimistoa vastaa pitkää oppimäärää. En voi elää mainosalan kanssa, en ilman sitä. Siksi olen päättänyt tehdä seuraavaa:

1)   Siirryn mainostoimistossa 3-päiväiseen työviikkoon. Zeeland on oma lapseni ja haluan olla mukana katsomassa sen kasvamista. En missään nimessä halua katkaista napanuoraa rakastamaani yritykseen, sen upeisiin työtekijöihin ja yhteistyökumppaneihin. Parhaat vuotemme ovat vasta edessä.

2)   Loput kaksi päivää viikosta panostan Foody Allenin kehittämiseen. On mahtavaa päästä aloittamaan uutta. Tähän asti olemme startanneet Foodya iltaisin oman toimen ohessa, mutta nyt meillä on aikaa panostaa sen määrätietoiseen rakentamiseen. Toimitilat valmistuvat tiistaina ja ensimmäinen mahtava työntekijämme aloittaa kuun lopulla. Lokakuun alusta Foody Allen on oikea yritys. Ja tulette näkemään, että siitä tulee hyvä yritys.

3)   Näiden päätöiden ohella jatkan hallituksessa ja/tai neuvonantajana uutta tuulta siipiensä alle saaneissa Rocca-ravintoloissaPiccola Cantinassa, NIIN Finlandissa (tästä kuulette vielä) ja Ciderhousessa.  Eikä neljää ilman viidettä. Jotakin uutta ja herkullista yritysrintamalla on rakenteilla.

4)   Mutta jotakin kattauksestani jää vielä puuttumaan. Olen miettinyt opiskelua. Mutta olen kääntänyt takkini. Haluan opettaa. Haluan jakaa kokemuksiani ja oivalluksiani nuorille. Jos joku teistä tarvitsee vierailevaa luennoitsijaa / kurssin vetäjää, ottakaa yhteyttä juuso@enala.fi

5)   Blogeja, kolumneja ja pakinoita kirjoitan jatkossakin hyvin rajallisesti myös tilaustyönä.

6)   Kuulostaa paljolta, mutta kaiken tarkoitus on, että minulla olisi enemmän vapaa-aikaa. Että minulla olisi parempaa vapaa-aikaa. Että olisin työpäivän päätyttyä enemmän läsnä.

Jos tämä kirjoitus näyttää mielestänne enemmän mainokselta kuin blogikirjoitukselta, se johtuu siitä, että se on juuri sitä. Nyt minun pitää vain uskoa omaa mainontaani ja täyttää itselleni asettamat odotukset. Ne pitää ylittää myös seuraavat 20 vuotta.

 

 

 

 

 

Hitti tuli väärästä biisistä

No Comments

Populistin tie on nopea. Kestävyydestä en tiedä.

Olen kirjoittanut satoja blogitekstejä. Useimpiin olen ollut tyytyväinen. Ne ovat ilmentäneet omaa maailmankuvaani, välittäneet omia arvojani. Omin tyylilajini on arjen kohtaamisista ammentava human interest.

Saan kirjoituksistani monesti paljon palautetta.  Saan sitä kuitenkin enemmän meilillä, puhelimella ja kasvotusten, kuin suoraan postausten kommenttikenttiin kirjoitettuna. Kollegani Janne arveli, että koska aiheet ovat usein henkilökohtaisia, palautekin halutaan antaa henkilökohtaisesti. Hyvin arveltu. Palautetta on mukava saada.

Eilen kirjoitin tunnekuohun vallassa ”Yhteisestä matkasta”. Tätä kirjoittaessa siitä on pitänyt 490 lukijaa. Tiistaina kirjoittamastani ”Vesiesteen ylittämisestä” on pitänyt vain yhdeksän lukijaa. Itse pidin siitä paljon enemmän.

 

Yhteisellä matkalla

17 Comments

Yritin eilen illalla varata junalippua Turku-Helsinki-Turku. VR:n uudistunut verkkokauppa oli hyvin interaktiivinen. Se sanoi minulle salamannopeasti:

Palvelussamme on ruuhkaa. Yritä hetken kuluttua uudelleen. Pahoittelemme häiriötä.

Palataan aamulla”, sanoin mielessäni.

Aamulla verkkokaupan ovet avautuivat. Se tarjosi minulle lippua junaan, joka oli aikataulun mukaan lähtenyt 15 minuuttia ostoyritystä aikaisemmin. Vaihdoin junan 9:06 lähteväksi. Valitsin paluun. Menin kassalle. Systeemi kaatui.

Kuin Lasse Virén nousin ylös, enkä välittänyt VR:n tönimisestä. Yritin uudelleen. Pääsin kassalle, joka ehdotti luottokortin viimeiseksi voimassaolovuodeksi vuotta 2010. Suoritus meni läpi. Jiihaa. Meiliin tuli kahdet vierekkäiset liput samalla tilausnumerolla. Tiliäni oli veloitettu tuplana.

Soitin VR:n asiakaspalveluun. Odotin viisi minuuttia, puhelu meni poikki. Toisella kerralla onnistui. Mukava virkailija ymmärsi harmini kun sanoin haluavani peruuttaa toisen lipun. Hän kysyi  lippujen tilausnumeroa. Kerroin, että molemmissa on sama.

”Ei helvetti voi olla”, kuului puhelimesta.

”Voi”, sanoin minä.

Virkailija lupasi hyvittää toisen lipun myöhemmin, sillä ”nyt tää systeemi kaatui täälläkin päässä. Sitten kun saan systeemin pystyyn, soitan ja kysyn luottokortin numeroa, jotta saan hyvityksen tehtyä.”

”Soita vaan”, sanoin, ”mutta koska olen luultavasti silloin junassa, et saa minuun yhteyttä.”

Istun nyt junassa matkalla Helsinkiin, puhelimeni ei soi. Kädessäni on kaksi vierekkäisten paikkojen hallintaan oikeuttavaa ”perus”-junalippua. Läppärilaukkuni matkustaa vieressäni herroiksi.

Huomaan, että lipussa on hyvin asiakaslähtöinen teksti: ”Lippu on voimassa vain lippuun merkityllä junavuorolla. Lähtöaikaa voi muuttaa ennen junan lähtöä tai 24 tuntia junan lähdön jälkeen.”

Minulla on vielä 23 tuntia ja 12 minuuttia aikaa ymmärtää, minne olen menossa ja millä junalla.

Ja ennen kaikkea: Miksi?

 

Vesiesteen ylitys

4 Comments

Olen 46-vuotias. Elän ehkä elämäni kymmenettä syksyä.

En muista lapsuuden syksyistä juuri mitään. Kaikki muistoni lapsuudesta ovat kesäisiä tai talvisia. Lapsena kesät tuntuivat venyneen talveen.

Opiskeluaikojen syksyistä muistan kavereitten jälleennäkemisen riemun. Naurun täyttämät kokoontumiset kerhotiloihin, yksiöihin ja baareihin. Vieläköhän opiskelijat harrastavat pullonpyöritystä?

Opiskelun jälkeen perustettiin perhettä. Syksyt menivät ehkä kodin rakentamisessa – en muista. Syksyllä saatiin kytkeä virta Ruotsista tuotuun IKEA-riisipaperivalaisimeen. Siitä tuli lämmin hehku.

Ensimmäinen todellinen syysmuistoni on reilun kymmenen vuoden takaa. Muistan, miten kurahaalariin tarhassa puetut, liejua valuvat poikani lipesivät ulko-ovesta olohuoneen puolelle, samalla kun yritin kantaa kaatosateessa sisään lähikaupan ostoskasseja.

Lapsuus on loppu, opiskelut opiskeltu ja pojilla kurahaalarit vaihtumassa opiskelijahaalareihin. On tullut syksy. Tänä vuonna syksy tuntuu ylitsepääsemättömältä. Mutta onneksi kokeneena konkarina tiedän, että vesiesteen ylityksen jälkeen märät piikkarit saa vaihtaa taas kuiviin pakkaskenkiin.

 

Tuoretta sisältöä elämään

No Comments

Työssäni olen todistamassa aitiopaikalta, miten mediat muuttuvat, mutta sisällöntuotannon tarve säilyy. Samaa faktaa olen todistanut tänään penkkiurheilijana.

Ensin seurasin koripallon EM-kisojen Suomi-Georgia –ottelua. Suomen peli-ilme oli upea. Voitto oli ansaittu. Suomen yltäminen kahdeksan parhaan joukkoon ensi maanantain Slovenia-voitolla olisi yksi vuoden urheilutekoja.

Vaihdoin kanavaa Neloselta YLE2:lle ja seurasin lentopallon EM-kisojen Suomi-Ranskaa. Suomen peli-ilme oli täälläkin upea, vaikka tällä kertaa se ei  riittänyt viime kisojen hopeamitalistille. Ero oli hiuksen hieno. Huomenna alkusarjassa tulee vastaan Italia.

Merkillepantavaa iltapäivän urheilu-uutisvirrassa oli se, että yleisurheilun Suomi-Ruotsi –maaottelu sai tehdä nöyrästi tilaa venyneelle lentopallolähetykselle. Vaikka Ruotsi-ottelu on konseptina mukavan positiivinen ja lämminhenkinen, tv-lähetyksen tunnelma on edellisiin joukkuelajeihin verrattuna vaisu.

Kyse on sisällön laadusta. Koripallossa ja lentopallossa suomalaiset taistelevat huippuja vastaan. Olympiastadionilla ottavat yhteen ynnä muut.

 

Hinta kysyttäessä

No Comments

En voi määritellä itseäni taidemesenaatiksi, vaikka olenkin hankkinut paljon nuorten, uraansa aloittavien taiteilijoiden töitä. Hankkisin niitä yhä.

Hankkisin. Konditionaali.

Tällä viikolla kävin taas galleriakierroksella. Näyttelyt olivat hyviä ja kiinnostuin paristakin työstä. Näyttelyluettelossa oli maininta: ”Hinta kysyttäessä”. Kysyin. En saanut hintaa. Sain vastaukseksi, että ”meillä on kyllä taiteilijan meiliosoite. Häneltä voi kysellä.”

Kyselin. En ole saanut vastausta.

Tämä on jo kolmas kerta lyhyen ajan sisällä, kun galleriassa ei ole ollut hintoja ja taiteilija on ollut selkeän epäkaupallinen. Mitä näille nuorille, taitaville taiteilijoille oikein opetetaan koulussa: epäkaupallisuutta?

Ymmärrän pöytälaatikkorunoilun. Kynnys julkaista kirjallisuutta on korkea. Galleriat tarjoavat nuorille kuvataiteilijoille yleisön luo tulevaa väylää esitellä töitään. Miksi he eivät hyödynnä sitä?

 

Older Entries