Jokainen chanssi on mahdollisuus

No Comments

Parin viikon päästä Suomessa juhlistetaan vuoden harmainta päivää. Vaikka idea taitaakin olla lähtöisin lonkerobrändiltä, se kertoo myös suomalaisten realistisesta ja ilkikurisesta asenteesta omaa kansanluonnettamme kohtaan. Juhlitaan sitä, missä ollaan aidosti hyviä. Ei meistä kanarialintuja saa tekemälläkään.

Emme osaa aina arvostaa erityisyyttämme. Ulkopuolisen silmin katsottuna harmaastakin löytyy sävyjä. Vaikka Suomessakaan pandeamiaohjeistukset eivät ole aina sujuneet kitkatta ja tasa-arvoisesti, kokonaisuutena virkamiehemme ovat toimineet paineen ja epävarmuuden alla kiitettävästi. Olemme onnistuneet pitämään maamme poikkeustilanteessa kohtuullisen toimintakykyisenä.

Suomen hyvä onnistuminen on eurooppalaisessa vertailussa huipputasoa. Olen varma, että vaikka rajoitukset ovat iskeneet meilläkin kipeästi matkailu-, tapahtuma- ja ravintola-alaan, olemme voittajien puolella, kun akuutti kriisi on selätetty: Suomalainen harmaus, vakaus ja muita parempi toiminnan ennustettavuus tekevät meistä jatkossa entistä houkuttelevamman matkailukohteen ja entistä kiinnostavamman ympäristön investoida yritystoimintaan.

Tällä asuu maailman onnellisin kansa, joka pitää huolen myös senioreistaan. Maa, jossa jokaisen elämä on tärkeä. Suomi on maa, jossa ehkä iloitaan mollissa, mutta jossa myös hötkyillään vähemmän kuin muualla. On kiva käydä lomalla Välimerellä, missä viranomaisen tiskillä heilutellaan käsiä kuin tuulimyllyjä. Megatrendi saattaa kuitenkin jatkossa tukea kulttuureja ja yhteiskuntarakenteita, joissa asiat etenevät ilman suurempaa draamaa. Silleen tasaisen harmaasti – mutta luotettavasti ja avoimesti keskustellen.

Särö sielussa

No Comments

Elämme monialaisesti ahdistavia aikoja. Ei riitä, että vuosi sitten kiinalaiselta villieläintorilta irti päässeestä viruksesta paljastui ongenkoukkua muistuttava mekanismi, jonka avulla COVID-19 pystyy tarttumaan ihmisen soluihin sekä koukun terävällä kärjellä että varressa olevalla väkäsellä. Eksoottisia sivettikissoja, muurahaiskarhuja tai kotoisia punkkejakin vaarallisempi eläin ihmiselle on kuitenkin ihminen itse. Ihmisellä on parhaimmillaan kyky kirjoittaa sykähdyttäviä runoja, taito suunnittella kauniita taloja ja kunnianhimo keksiä hoito moneen pelättyyn sairauteen. Saman ihmisrodun pimeällä puolella taidot valjastetaan vetämään pahan ja ahneuden vankkureita.

Nyt ihmisen hahmoon naamioituneet iilimadot ovat hakkeroituneet psykoterapiakeskukseen varastaakseen ihmisten luottamuksellisia potilastietoja. Mitä siitä sitten pitäisi ajatella rikoksen kohteeksi joutuneiden potilaiden puolesta? Ajattelisin heistä samoin, kun vaihtoautoista. Jos huoltokirja on täytetty ajallaan ja tarvittavat korjaukset tehty, auto on turvallinen kumppani. Päältä korea, mutta huollattamaton auto voi osoittautua pommiksi. Sama koskee ihmistä. Rohkeutta on jatkossakin hoitaa itseään. Paskat iilimadoista!

He eivät täyttäneet odotuksia. He ylittivät ne.

No Comments

Vietimme neljä yötä juuri tullessamme hohtavan valkoisen lumipeitteen saaneella Ylläsjärvellä. Matkamme oli erinomaisen onnistunut. Säät ja maisemat suosivat, mutta erityisesti suomalaisten matkailu- ja ravintoalan yrittäjien palvelu oli kauttaaltaan huippuluokkaa.

Finnairin lennot vakuuttivat pandemia-aikaan viritetyllä turvallisuudellaan ja levollisuudellaan. Ei moitteen sijaa. Päinvastoin. Huomasin jopa ikävöineeni Finskin mustikkamehua. Sinivalkoiset siivet: Illaksi pois kotoa ja kotiin. Suosittelen.

Saavuimme alkuiltapäivällä Ylläsjärven rannalla sijaitsevaan pieneen, vain seitsemän huoneen boutique-hotelliin. Ja mihin hotelliin! Sen innovatiiviset yrittäjät Heidi ja Sirly olivat luoneet uskomattoman harkitun kokonaisuuden. Sijainti oli upea, sauna ja lumihangessa nököttänyt jacuzzi verrattomia ja ruoka uskomattoman hyvää. Söin Aurora Estatessa ehkä elämäni parhaimmat aamupalat. Hotellin silmää miellyttävän 50-paikkaisen fine dining -ravintolan viiden ruokalajin meny oli Michelin-tasoa. Suosittelen.

Sunnuntaina patikoimme turvallisesti Kesänkijärvellä, mutta maanantaina halusimme tehdä inan haastavamman retken. Omalta kylältä löytyikin Mintun ja Joonan pyörittämä erä- ja elämyspalveluyritys Pihka Outdoors. Joona haki meidät aamulla, ajoi Aakenustunturille, jossa kipusimme hänen johdollaan neljän tunnin reissun paikoin polviin ulottuvassa lumessa luonnonkauneuden ytimeen. Tunturin laella ihailimme maisemista ja nauttimme munkkikahvit. Poikkeuksellisen miellyttävä kokemus. Suosittelen.

Ylläsjärvellä 300 metrin säteellä majapaikastamme oli kolme lounasravintolaa. Otso, Aakenus Grill ja Kahvila Pasila. Kaikissa ruoka oli hyvää ja palvelu erinomaista. Otson monikansallinen soittolista, Aakenuksen omistajan hurmaava ystävällisyys ja Pasilan hampurilaiset ja autenttinen tunnelma olivat lyömättömät. Suosittelen.

Kotimatkalla kiersimme Levin kautta ja bongasimme vaatebrändi Hálon kompaktin, mutta valoisan tyylikkään lippulaivamyymälän. Olimme siellä varmasti tunnin ja viihdyin koko ajan. Tuotteet olivat omintakeisia, ajattoman tyylikkäitä ja palvelu ammattimaista, jopa jatsahtavan keinuvaa. Suosittelen.

Suosittelen vilpittömästi näiden kaikkien suomalaisten yritysten palvelua. Älkää käpertykö, vaan käyttäkää palveluita ja pitäkää ihanat suomalaiset yritykset elinvoimaisina. Tukenne on arvokkaampaa kuin aikoihin.

Tämän kirjoittaja ei saanut eikä olisi edes kehdannut pyytää etuja tai alennuksia yhdeltäkään jutussa mainitulta palveluntarjoajalta. Maksoin pyydetyn hinnan, mutta sain rahoilleni täyden vastineen – ja enemmän kuin uskalsin odottaa. Kiitos siitä.

 

 

Luottamus

1 Comment

Tiukkaa työsyksyä tauottaaksemme lähdimme lomalle Ylläkselle. Loistavasti jälleen kerran palvellut Finnair lennätti meidät turvallisesti perille. Kittilän lentoasemalla menimme hakemaan vuokra-autoamme Hertziltä. Saimme sen parissa minuutissa. Kun kysyin, missä auto on, virkailija vastasi:

”Se on tuossa 50 metrin päässä aseman edessä. Oranssi Pösö. Avain on virtalukossa. Kun koneenne laskeutui, kävin laittamassa auton lämpiämään, niin teidän on mukavampi jatkaa.”

Aina sitä ei muista arvostaa suomalaisuuden kovinta ydintä. Mikä luottamus meillä yhä on ihmisiin ja heidän rehellisyyteensä. Samaan luottamukseen törmää päivittäin työelämässä. Suomessa liike-elämässäkin uskotaan yhä kumppanien vilpittömyyteen. Se on ainutlaatuista.

Kesänkijärvellekin satoi eilen talven ensilumi.

Joka päivä joku onnistuu

No Comments

Viime kuukausina monen yrityksen liiketoiminta on ollut selviytymistä. Palvelualoillakin hyviä työntekijöitä on jouduttu irtisanomaan ja lomauttamaan tuhansittain. Mutta missä he ovat? Huomaan aktiivisten työnhakijoiden määrän laskeneen korona-aikana. Poikkeusolot tuntuvat passivoineen ihmiset.

Itse työskentelen yrityksessä, jonka kasvutavoitteisiin pandemia ei ole vaikuttanut. Kasvu ei saa olla itsetarkoitus. Se on seurausta työn korkeasta laadusta ja tinkimättömästä asiakaspalveluasenteesta. Kasvua ei ole ilman hyvää henkilöstötyytyväisyyttä ja uuden oppimista.

Oma yrityksemme on kuluneena vuonna ylittänyt viime syksynä asetetut tavoitteet. Olemme keskittyneet asiakaspalveluun, luovan tuotteemme hiomiseen ja henkilöstön koulutukseen. Olemme tarjonneet nykyasiakkaille uusia myynnillisiä konsepteja. Olemme kontaktoineet väsymättä uusia asiakkaita.

Tätä samaa odottaisin työnhakijoilta. Tarjotkaa potentiaalisille työnantajille tuoreita näkemyksiä, kehittäkää itseänne ja olkaa ennen kaikkea aktiivisia. Emme kuule teitä, jollette pidä itsestänne ääntä. Jos sinua kutkuttaa uusi työ, laita hakemus toivetyöpaikkaasi jo tänään. Just do it!

Painetehtävä

No Comments

En tiedä moniko teistä seuraa MasterChefiä, mutta eilisen Suomen version jakso muistutti minua siitä, että viimeistään koronan myötä työelämä on muuttunut kuin tositeeveeksi. Meistä monen päivä alkaa mysteerilaatikoiden avaamisella, joita seuraa tiukasti aikataulutettuja Teamsilla, Hangoutsilla, Zoomilla ja Skypellä rytmitettyjä, toinen toistaan seuraavia painetehtäviä. Jokaista suoritusta arvioidaan, sekuntikello tikkaa ja heikoimmat ohjataan kisan jälkeen luiskaan.

”If you can´t stand the heat, get out of the kitchen.”

Tositelevision kilpailuformaattien seuraaminen on mukavaa, mutta yhtä mukavaa ei ole huomata lipsahtaneensa elämään itse tätä todellisuutta. Etätyö on muuttanut selkeästi käyttäytymistämme: Asiat hoidetaan nykyisin verkon yli etäyhtäyksin. Se on ihan jees, mutta samaan aikaan olemme unohtaneet monta koeteltua, hyväksi havaittua toimintamallia. Ennen toimeksianto tarjoiltiin usein jäsentyneesti kirjallisessa muodossa ja toimitettiin yhdelle vastaanottajalle. Nyt toimeksianto annetaan monimediallisesti Teamsissä ja siihen kutsutaan 4-5 kuulijaa.

Plussat: Rikkinäisen puhelimen efekti poistuu, tiimi sitoutuu laajemmin ja vuorovaikutuksesta tulee interaktiivisempaa.

Miinukset: Työn aloitukseen sitoutuu moninkertaisesti työpanosta ja sisäisten (etänä järjestettävien) purkupalaverien vaatima työaika kasvaa.

Nykyinen arki onkin tiimin yhteisten vapaiden aikojen löytämisen kalenteritetristä. Tämä on johtanut siihen, että jollei halua käyttää vaippaa, pissatauotkin pitää merkitä kalenteriin. Olkaa tänään armeliaita itselleni ja merkitkää työkalenteriinne rohkeasti aikaa myös tauoille – itsellenne.

Einsteinin kerrotaan sanoneen, että jos hänellä olisi ongelma ja yksi tunti aikaa, hän käyttäisi ongelman ymmärtämiseen 55 minuuttia ja ratkaisemiseen viisi minuuttia. Tämä on hyvä ohje työkalenterin täyttämiselle. Tunnin palaveriin valmistautumiseen ja sen purkamiseen kannattaa varata seitsemän tuntia. Jos täytät päiväsi pelkillä kohtaamisilla, kovalevysi täyttyy ja painekattilasi rajat tulevat vastaan.

 

 

 

Pandemia on yrityksen arvojen stressitesti

No Comments

Vaasan yliopistossa jokunen vuosi sitten tehty tutkimus osoitti, että organisaatioiden määritellyt arvot ovat usein enemmänkin virallisia lauselmia yrityksen toivetilasta, mutta ne eivät ole toimijoiden selkäytimessä. Kaikkien työntekijöiden keskuudessa 83% arvoista jäi tuntemattomiksi, ja johtajistakaan niitä ei tunnistanut kuin yksi kolmesta. Uskallan väittää, että organisaatiolle vaikeimmin tunnistettavia ovat päälle liimatut pehmeät arvot.

Perustimme nykyisen yrityksemme pari vuotta sitten. Tutkiskelimme itsejämme ja löysimme dna:stamme kolme meitä yhdistävää arvoa: Ne olivat humaanisuus, kurittomuus ja valikoivuus. Tärkein näistä oli ja on humaanisuus. Kun pandemia pimensi kevätauringon, tuomiopäivän povaajat saapuivat kassavirtaviittoineen julistamaan, että nyt on aika leikata kuluista kunnolla ja syvältä. Koeajalla olevat luiskaan heti ja yleispätevät yt:eet käyntiin. Tuottamattomiksi arvioidut työntekijät työttömyyskassojen huoleksi, kehityshankkeet katkolle ja alihankintalaskut holdiin. Kassavirta on kuningas. Vain rahalla on arvoa. Aidot arvot on kriisin kohdatessa oikeus sivuuttaa.

Meidän kolme arvoamme ovat koko organisaation selkäytimessä. Me kaikki tiedämme, että henkilöstö ei ole yrityksemme tärkein voimavara. Se on yrityksemme ainoa voimavara. Emme leikanneet sitä. Ruokimme sitä. Pandemian kaltaisen kriisin aiheuttama uutistulva aiheuttaa ihmisille valtavaa epätietoisuutta ja stressiä. Humaani työnantaja yrittää hälventää epävarmuutta ja pelkoa kaikin keinoin. Kriisin keskellä on tärkeää korostaa jatkuvuutta. On ensiarvoisen tärkeää korostaa yksilöiden ja tiimin asiantuntijuutta; heidän vastuutaan aktiivisina haasteiden ratkaisijoina.

Olin viime viikolla lounaalla yrittäjäkollegan kanssa. Kerroin siitä, miten kriisin keskellä yrityksemme ja sen työntekijät ovat lähentyneet toisiaan entisestään. Miten yrityksen ja sen henkilökunnan arvot ja tavoitteet ovat limittyneet kiinteäksi paketiksi. Ystäväni sanoi, että olen muuttunut henkiseksi demariksi. Voi olla, vastasin, mutta pandemian aikana myyntikatteemme on kasvanut miltei kolmanneksella. Tästä kasvusta yritys on tehnyt 0 %. Henkilökunta loput sata. Vaikka näiden prosenttilukujen eteen laittaisi minkä tahansa kertoimen, on päivänselvää, kumpaan kannattaa panostaa.

Vaikeneminen on jälkiviisautta

1 Comment

Kokonaisuutena oikeinkin kelvollinen alakoulun luokanopettajani Martti Mikkola lausui meille lapsille usein saksaksi: ”Reden ist Silber, Schweigen ist Gold.“ En muista millä saatesanoilla tämä latteus tuotiin pöytään, mutta ujona lapsena omaksuin sen kiitollisena. Ensimmäiset 17-18 vuottani tapasin kuunnella muita. Lukion kakkosella tallennustilani tuli täyteen ja aloin onnekseni purkaa hyllyjä puhumalla itse. Joillekin ihmisille kuunteleminen on puhumista arvokkaampaa, mutta varmaa on, että meille kaikille tärkeintä on vuorovaikutus.

Nuoruudessani toistettiin aika tiukalla rotaatiolla myös muita viisauksia. Joukossa tyhmyys tiivistyy. Sillä kait viitattiin kahteen mahdolliseen kehityskulkuun: Vaikutuksille alttiit kaverukset saattavat joukossa innostua tekemään jotakin normeja rikkovaa. Tai toisaalta, kun toisiaan tuntemattomat kokoontuvat yhteen, joukosta erottuu aina joku huumoria välineenään käyttävä jään rikkoja. Vitsailua ja turhaa iloluonteisuutta on ollut joissakin puritaaneissa piireissä tapana pitää tyhmyytenä. Itse olen onnekseni oppinut, että joukossa tiivistyy myös viisaus.

Saan työskennellä poikkeuksellisen moniarvoisessa ja suvaitsevassa työyhteisössä, jossa saa, muttei pidä vaieta. Kaikkien mielipiteet ovat arvokkaita. Kaikkia kuunnellaan samalla painoarvolla, oli lausuja sitten harjoittelija, seniori tai tiimiin tilapäisesti liittynyt freelancer. Kun mielipiteiden ilmaisussa on vapaus, päivittäin kuulee paljon myös vääriä mielipiteitä. Yhä useammin kuulen niitä omasta suustani. Toisaalta silloin, kun työyhteisön arvopohja on yhtenäinen, kaikki mielipiteet ovat oikeita. Moniäänisyys syntyy erilaisista katsantokannoista ja rohkeudesta kertoa niitä.

Tämän postauksen olisi voinut jättää kirjoittamatta, sillä tiedättehän: Kel onni on, se onnen kätkeköön. Onni ei kulu jakamalla, miksi sitä säästelemään. Onni tarttuu. Hymy tarttuu. Tulevaisuudenusko tarttuu. Hyvän jakaminen vaatii uskallusta. Mutta uskallusta vaatii myös hyvään tarttuminen. Miksi meillä kyteekin niin usein sielumme sopukoissa epäilys, että hyvän tarjoajalla on jokin taka-ajatus? Koska Siperia on opettanut, ettei pessimisti pety. Lähti ehkä vitsistä, että kollegani Ville alkoi lukea koko toimistollemme yhteisen joka-aamuisen Hangouts-palaverin lopuksi Positiivareitten mietteitä. Nyt niitä odotetaan. Harjoitus tekee mestarin.

 

OOO

No Comments

Molempi pahempi.

Kevät kärvisteltiin pandemian nurkkaan ajamana. Kesällä maailma avasi oviaan ja meillä oli taas mahdollisuus levitellä siipiämme. Mutta mitä ihmettä! Tälläkin viikolla yllättävän suuri osa ihmisistä ei olekaan käynnistämässä koneita, vaan yhä lataamassa akkuja lomavastaajan suojissa. Vinkki Vitonen: nyt pitää joustaa saavutetuista eduista eikä tukeutua valtion epävarmoihin poikkeustilarahoituksiin. Ennen kuin sahaan jalkani tyystin irti ja aiheutan kellekään kohtuutonta mielipahaa, totean, että moni tällä viikolla lomaileva lienee porrastusten vuoksi aloittanut vapaansa myöhemmin kuin jo töihin palanneet. Ja monen loma vanuttuu ihan pyytämättä, kun kesälomiin integroidaan työnantajan pyynnöstä lomaksi naamioituja lomautusviikkoja.

Mutta tämän postauksen pihvin piti olla lomavastaukset. OOO-käyttö on kahtalaista. Joku, joka vastaa yleensäkin viesteihin nopeimmillaan kahden päivän viiveellä, tökkää automaatin päälle, vaikka olisi irti päätelaitteesta vain puoli päivää. Osa laittaa poissaolovastauksen vain vuosilomallaan, mutta automaatiosta huolimatta lukee meilit 24/7 ja vastaa lähettäjälle jäätelökioskijonossakin. Kuulun ärsyttävistä vaihtoehdoista tähän jälkimmäiseen. Ikuisena työnsankarina ihan vain varmuuden vuoksi tarkistan meilit lomallakin puolen tunnin välein ja viestin lähettäjä saa nauttia minusta tuplana: hän saa sekä poissaoloviestin että kännykästä kirjoittamani vastauksen. Ja itselläni on usein ilo saada vastausviestiini vastaanottajan poissaoloviesti ja hänen viisi minuuttia  myöhemmin kirjoittamansa vastaus. Olisiko meilläkin aika konmarittaa henkilökohtaisia viestintämanuaalejamme?

Mutta hei, jatkan meilien lähettämistä ja niihin vastaamista, kunnes saan aikaiseksi hakea postimerkkejä. Mikään ei ilahduta yhtä paljon, kuin kirjeen saaminen. Paitsi sen kirjoittaminen.

Lopun alku

No Comments

Kirjoitin tämän lauantaina sisällä mökissä, koska ulkona puhaltaa lännestä 17-19 m/s. Palju lämpiää hiljalleen. Takka rätisee. Lapset ja koira lähtivät aamulla Turkuun / Helsinkiin, me jäämme vielä viikoksi pitämään sadetta ja tuulta. Kyllä sieltä vielä aurinkokin tulee. Iltapäivällä ystävät tulevat vierailulle.

Kesä(loma) on ihmisen parasta aikaa. Silloin ehtii tavata rakkaitaan kiireettömästi. On aikaa puhua ja parantaa maailmaa. On aikaa vain olla ja elää yhteistä arkea. Mutta mikä minuun on vanhemmiten oikein tullut! Vihaan yli kaiken lähtöjä. Omia ja muiden. Alakulo valtaa, kun pelkästään ajattelee vierailujen päättymistä.

Kohtaaminen on ihanaa. Lähteminen on haikeaa. Kaikki yhdessä touhuaminen siinä välissä on elämää, jonka arvoa ei aina osaa riittävästi arvostaa. Käyn laittamassa paljuun puita, savustan kalan, pesen perunat ja hinkkaan saunan lauteet mäntysuovalla. Valmistaudun seuraavaan ihanaan kohtaamiseen.

Työt alkavat ensi viikolla. Odotan kevätkaudella etäisiksi jääneiden työkavereiden ja asiakkaiden kohtaamisia. Minua tuntevien mielestä olen jonkinasteinen ADHD. Nyt kuitenkin lupaan, etten elokuussa turhaudu palavereissa, vaikka ne joskus jatkuisivat kestokykyäni pidempään.

Older Entries