EDIT: Kestävä brändinrakennus on tekoja, ei temppuja

No Comments

15 minuuttia julkisuudessa on kiihottava ajatus. Jos selfie ei kiinnosta kohderyhmää riittävästi, aina voi koettaa päästä yhteiskuvaan jonkun itseään tunnetumman kanssa.

Doyle Dane Bernbach -mainostoimisto suunnitteli Avis-autovuokraamoketjulle jo vuonna 1962 We try harder -kampanjan. Avis tunnusti olevansa markkinakakkonen ja siksi heidän pitää yrittää enemmän pärjätäkseen. He onnistuivat asemoimaan itsensä kuluttajien mielissä haastajayritykseksi, jonka palvelussa on aina jotain enemmän. Kampanja ei ollut vain mainospuhetta. Henkilökunta oli valmennettu lunastamaan lupaukset.

Pari viikkoa sitten Finlayson julisti olevansa vastuullisempi lakanakauppias kuin IKEA. Kampanja satoi ilmiselvästi brändikuvaltaan eheämmän IKEAn laariin. Tänään samaan noutopöytään tuli haaskalle parikymmentä ihmistä työllistävä kangasalalainen alusvaateompelimo Tam-Silk, joka julisti paikallislehden kannessa: Ikea ja Finlayson, siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja.

Ihan kiva, mutta.

Finlayson ja IKEA nokittelivat raaka-aineittensa vastuullisuudesta. Kalsarifirma nosti vertailuun alkuperäisen dialogin ulkopuolelta suomalaisen työn. Tosin kohtuullisen ontuvasti, sillä Finlayson ja IKEA työllistävät monikymmenkertaisen määrän suomalaisia. Entä Tam-Silkin raaka-aineiden vastuullisuus? Niistä ei löydy verkkosivuilta juurikaan tietoja saati sertifikaatteja. Minulle jäi epäselväksi, missä kankaisiin tarvitut silkkiperhosentoukat on kasvatettu, missä ne on keitetty ja mitä niiden keittäjä on saanut työstä palkakseen. En saanut myöskään selville, missä kankaat on kudottu. Onko tuotantoketju läpinäkyvä ja verifioitu. Lakanaompelijoiden viestinnässä esille nostettu vastuullisuus oli todennettu.

Hyvää tässä on se, että kaikki kolme ovat nostaneet keskusteluun joko raaka-aineiden vastuullisuuden tai meille kaikille tärkeän suomalaisen työn. Huonoa on se, että julkisuustemppuilulla ei saa korvata raakaa työntekoa. Walk the talk. Ja juuri tässä järjestyksessä. Ensin kävellään ja vasta sitten puhutaan siitä.

EDIT: Nöyrin anteeksipyyntöni. Luin Tam-Silkin sivuja huolimattomasti. Sivunavigoinnissa luin vain Läpinäkyvyys-osion alakohdat Materiaalit ja Ekologisuus, enkä näistä löytänyt tietoa materiaalien sertifioinneista, mutta siellä ne olivat koko ajan. En ymmärtänyt etsiä sisältöä Läpinäkyvyys-kohdan alta. Sieltä selviää, että Tam-Silkin raaka-aineet ovat vastuullisesti tuotettuja ja hankittuja. Eli yhtiö pystyy yhdistämään vastuullisen materiaalihallinnan ja suomalaisen työn kilpailukykyisillä hinnoilla. Hienoa!

 

 

 

 

 

Rekrytoiminen on hopeaa, hiljainen tieto kultaa

1 Comment

Elämme nousukauden loppumetrejä. Nyt on looginen hetki etsiytyä strategialtaan ja taloudeltaan vakaampien työnantajien palvelukseen. Liian monesti poislähtijä on ex-työnantajalle helpotus ja antaa luontaisen mahdollisuuden toiminnan tehostamiseen sen sijaan, että keskityttäisiin henkilöstön pitkäjänteiseen, yli suhdanteiden ulottuvaan sitouttamiseen ja repaleisen yrityskulttuurin vahvistamiseen.

Toiminnan tehostajilta tapaa unohtua, että jokainen poislähtijä on muutakin kuin helposti korvattava lista taitoja ja kokemusvuosia. He ovat asiantuntijoita, joilla on syvällistä, hiljaista tietoa yrityksestä ja työstään. Tietoa, jota ei ole voitu tallentaa manuaaleihin tai intranetiin. He ovat luoneet vuosien mittaan merkityksellisiä suhteita asiakkaisiin. Heistä on kasvanut yrityksensä sisäisiä vaikuttajia ja henkisiä johtajia. He eivät ole korvaamattomia, mutta he ovat monesti paljon kokoaan arvokkaampia.

Miten sitten varmistaa avainhenkilöiden pysyvyys? Oman kokemukseni mukaan sitoutumista voi vahvistaa kolmella keinolla. Ehkä tärkein on avoin johtamiskulttuuri. Koko henkilöstöllä tulee olla yhteinen, selkeä tavoite ja heillä tulee olla oikeus vaikuttaa siihen. Toinen tärkeä vaikutin hyvään työtyytyväisyyteen on tunnustuksen antaminen. Vain työyhteisölleen näkyvä työntekijä voi hyvin. Itse uskon jopa siihen, että rakentava kritiikkikin on parempi kuin huomiotta jättäminen. Sosiaalinen poissulkeminen on työpaikkakiusaamisesta julminta. Kolmantena avaintekijänä näen luottamuksen. Molemminpuolisen luottamuksen perusta on yhteinen, eettinen arvopohja, joka mahdollistaa suvaitsevaisuuden, vilpittömyyden ja pienen kurittomuudenkin. Kyllä. Vain avoin, luottava ja palautetta antava organisaatio voi olla aidosti kuriton.

Jan Ohlsson näytteli kuritonta, mutta sydämellistä Vaahteranmäen Eemeliä.

Mystifiointi ei rakenna asiantuntemusta

No Comments

Olemme kaikki olleet palavereissa, missä esittelijä alustaa käsiteltävää asiaa kryptisin sanakääntein: Lyhenteet, lainasanat ja muoti-ilmaukset kutovat vyyhdin, josta ei löydy alkua, ei loppua, ei ulospääsyä. Liian usein seuraava puhuja nokittaa vielä musertavammalla terminologiavyöryllä.

Sanokaa minua sitten vaikka populistiksi, mutta tapanani on yrittää kiteyttää vaikeaselkoinen keskustelu arkielämän analogiaan. Rinnastan joskus mielessäni – ja useammin ääneeni ajatellen – monimutkaisia asioita yksinkertaisimpiin tai kuulijoille tutumpiin ilmiöihin. Uskon vakaasti siihen, että asioiden mystifiointi ei helpota päätöksentekoa, niiden yksinkertaistaminen helpottaa.

Suunnittelen ammatikseni mainontaa. Parhaat ideat ovat aina hyvin yksinkertaisia. Mutta monesti huono itsetunto saa meidät piilottamaan loistavan oivalluksen turhien sivujuonteiden kätköön. Mitä monimutkaisempi ongelma, sitä yksinkertaisempi ratkaisu. Mitä yksinkertaisempi ratkaisu, sen helpompi se on muistaa. Sen helpompi sitä on toistaa.

Maailman kaunein lakana

No Comments

On hienoa saada tehdä oikein. Jos pussilakana on tehty luomupuuvillasta ja pakattu muovia säästäen, homma on bueno. Näillä olisi hyvä mennä. Mielestäni Finlayson katkaisi ulostuloltaan turhaan oman teränsä vertailemalla toimintaansa IKEAan, jota en ennen kampanjaa edes pitänyt potentiaalisena lakanoiden ostopaikkana. Nyt pidän.

Hiihtäminen vaatii kurinalaisuutta. Vielä suurempaa kurinalaisuutta vaatii se kuuluisa oman hiihdon tekeminen. Jos teen oikein, en teen sitä oikeammin, mikäli kiinnitän huomion mielestäni väärin tekijöihin. Nyt kuulen korvissani tuohtuneen kohahduksen: Mitä se Juuso siellä jeesustelee! Sehän on juuri tuollainen virheiden osoittelija, sanotaan.

Mutta kun en ole. Arvomaailmani, maailmankuvani ja toimintatapani ovat olleet hyvin samanlaisia koko työurani ajan. Olen aina saarnannut samoista asioista. Niin kauan kuin tekee maaleja yhteisessä joukkueessa, mielipiteitä ja maneereita siedetään, vaikkei niitä arvostettaisikaan. Kun joukkue vaihtuu, kaikki muuttuu ex-tiimiläisten silmissä pahaksi.

Jos sanon arvostavani nykyistä työyhteisöä ja sen kannustavaa ilmapiiriä, moni mennyt mies kokee, että tarkoitan kaiken olleen ennen väärin. Ei ollut. Eikä kaikki ole nytkään oikein. Haluan vain sanoa, että arvostan nykyistä työyhteisöä ja sen kannustavaa ilmapiiriä. Työni on aina perustunut kollegoitteni arvostukseen, tukemiseen ja – rakkaudelliseen vinoiluun.

Minulla on maailman kauneimmat pussilakanat. Ne on ommeltu Alvar Aallon suunnittelemasta sinivalkoisesta Siena-kankaasta 25 vuotta sitten. En tiedä miten niiden puuvilla on viljelty, en muista, miten ne oli pakattu. Mutta jos niitä on käytetty 25 vuotta, niiden hiilijalanjälki alkaa olla kuolletettu. Hyvää ei kannata suotta vaihtaa. Ei mielipiteissäkään.

Loma on kehittymisen ja löytämisen aikaa

No Comments

Kiitos kysymästä. Lomani sujui hyvin.

Tykkään puuhastella. Mökillä tein reilun viikon rakennus- ja maalaushommia. Maalaus- ja kittaushommat ovat kaltaiselleni tuohupepulle opettavaisia. Minulta vaatii erityistä kurinalaisuutta odottaa maalausten kuivumista ennen uutta kerrosta. Rakennustöissä pitää muistaa aina sääntö vie mennessäs, tuo tullessas. Naputtelin mökkilaituriin uutta verkkoaitaa. Sitä ennen revin tolpista irti reilut parisataa vuosien varrella kertynyttä tarpeetonta naulaa ja ruuvia. Kuonaa kertyy kaikkialle.

Omaa synnyinseutua on joskus vaikea arvostaa. Heinäkuun puolivälissä kävin ensimmäistä kertaa Porin Suomi Areenalla. Mielenkiintoisia keskusteluja, hedelmällisiä kohtaamisia ja riemastuttavia porilaisia. Tunnelma oli kauttaaltaan hyvä ja lämminhenkinen. Menen toistekin. Ja voihan Porista aina ostaa Annan marenkeja.

Lukeminen kannattaa aina. David Grossman ja Dan Rhodes olivat minulle uusia tuttavuuksia. Oli ilo tutustua. Jeffrey Eugenides ja Hanif Kureishi olivat takuuvarmoja. Väliin muutama kevyempi dekkari. Eniten ajatuksia kuitenkin herättivät Saku Tuominen ja Patrick Lencioni, joiden oppeja voi hyödyntää myös syksyn työelämässä. Oppia voi ammentaa myös kahdesta loman aikaisesta kohtaamisesta, jossa annoin negatiivista palautetta asiakaspalvelijalle. Toinen oli oppikirjamainen epäonnistuminen. Niin oli toinenkin, kunnes se taikaiskusta kääntyi mahtavaksi molemminpuoleksi voitoksi. Tästä kirjoitan alkuviikolla oman postauksen

Parasta olivat kuitenkin hetket ystävien ja perheen kanssa. Maailmaa tuli parannettua, hyviä ja huonompia tarinoita naurettua, herkkuja nautittua. Söin Italiassa ehkä elämäni parasta pastaa ja eilen, 28-vuotishääpäivänämme vietimme parhaassa seurassa täydellisyyttä hipovan illan Fjäderholmarnas Krogissa. Loma loppui ja huomenna saa taas nähdä levänneenä mainiot työkaverit. Ei sekään väärin ole.

Täytäntöönpanoa vaille valmis

No Comments

Yhtäältä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Toisaalta moni suunnitelma jää toteuttamatta. Thomas Alva Edison kiteytti tapansa mukaan nerokkaasti: ”Neroudessa on prosentin verran inspiraatiota ja yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia perspiraatiota. Neroudesta en osaa sanoa, mutta sama kaava pätee työntekoon.

Kun eilen saimme inspiraation tehdä herukkamehua, se johti seuraavanlaiseen tapahtumasarjaan: Punaherukoiden poimimista omista pensaista, mustien hakemista Bjursängenistä Lielahdesta, kumikorkkeja ja sokeria Citymarketista, tyhjiä pulloja Francolta, pullojen pesu ja desinfiointi, mehun keitto, pullotus, marjamassat kompostiin, pullojen päälipuolinen pesu, siirto piharakennuksen jääkaappiin, mehumaijan puhdistus ja varastointi. 60 marjalitran kerääminen ja mehustus vie 10-12 tuntia. Se on sen arvoista.

Liian monesti me vältämme perspiraatiota. Teemme näennäispäätöksi, mutta toteutus jää ilmaan leijumaan. Saku Tuomisen mainiossa kirjassa JUU EI – pieni kirja priorisoinnista kiteytetään oivaltavasti:

Sanomme vaikealta tuntuu pohtimatta, tuntuuko.

Sanomme täytyy miettiä miettimättä, mitä miettiä.

Lupaamme palata asiaan sopimatta milloin.

Sanomme hyvä idea rekisteröimättä koko ideaa.

Inspiraatiota on monesti turha odottaa. Itse tartun aina ensin toimeen. Työtä tehdessä ahaa-elämykset syntyvät paljon todennäköisemmin kuin niitä aggressiivisesti odotellen.

Kuva K-Ruoka.fi

 

 

 

Ylpeys muuttaa maailmaa

No Comments

Lapsuudenkodin arvojen ja kait geeniperimänkin vuoksi minulla on aina ollut hyvin selkeä, monesti valtavirrasta poikkeava käsitys oikeasta ja väärästä. Otan esimerkin: Televisiosta pukkaa juuri ennen joulua ihmisten omaantuntoon kairautuvia, koskettavilla tarinoilla höystettyjä hyväntekeväisyyskonsertteja. Juontaja kannustaa lahjoituksiin sanomalla, että kaikki yli 1000 euron lahjoittajat saavat nimensä ruutuun. Minun mielestäni kyse ei ole silloin hyväntekeväisyydestä vaan mainostilan ostosta.

Tällä viikolla Pride-viikko valtaa Helsingin. Kaupungin keskusta välkehtii kaikissa sateenkaaren väreissä. Ajaako mainosvalojen kampanjanomainen teippaaminen enemmän yritysten liiketoiminnan kuin LGTB-yhteisön etuja? Kumman etu ihmisoikeuksien ja tasa-arvon karnevalisoiminen ja kaupallistaminen on? Toivottavasti edes molempien.

Impulsiiviseksi ihmiseksi olen poikkeuksellisen pitkäjänteinen. En ollenkaan usko minkään asian suhteen pistemäiseen toimintaan. Saan ilokseni työskennellä ihmisten kanssa, jotka edustavat walk the talk -koulukuntaa puhtaimmillaan. Hyvää tehdään päivittäin. Ihmisiä arvostetaan päivittäin. Mielipiteitä kuunnellaan. Niitä kunnioitetaan. Kun teot tehdään arjen kohtaamisissa, niistä ei tarvitse kirjoittaa pinnaltaan koreita pamfletteja.

Sain joskus lapsena lahjaksi Rubikin kuution. Tiesin kyllä, että olisin osannut ratkaista sen ja saada kullekin sivulle vain samaa väriä. Mutta vilpittömästi en koskaan ymmärtänyt tehtävänantoa. Kuutiohan on kauneimmillaan riemunkirjavana. Aivan kuten elämä.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

No Comments

Minulla on ilmiömäinen muisti, mutta joskus se toimii parhaiten autettuna. Kuten juhannuspöydässä lasten kanssa, kun keskustelimme rasismista. Vanhempi poikamme kertoi, että häntä on monesti nuorempana haukuttu neekeriksi. Ja kun hän sanoi kyselijöille vastanneensa, että isänsäkin on tummaihoinen.

Keskustelu johti siihen, että naapuristossamme (joka on mostly all white panel) asui – poikien ollessa nuoria – perhe, jonka lapset olivat tummaihoisia. Poikamme pelasivat jalkapalloa, kun naapuriston pojat varastivat poikiemme pallon, juoksivat pakoon ja huusivat mennessään, että Suomi on vapaa maa. Poikamme huusivat perään, että saatanan neekerit!

Pojat kertoivat kotona välikohtauksesta ja me vanhemmat neuvoimme heitä menemään poikien luo pyytämään anteeksi ja selvittämään asian. Autettuna muistin. Näin oli tapahtunut. Juhannuksena muistiani virkistettiin meidän ja ex-naapurien lasten kohtaamisesta. Mutta mitä tapahtui vuosien jälkeen? Satunnainen kohtaaminen opiskelijabileissä. Naapuriperheen lapsi oli sanonut pojalleni vuosien jälkeen tavatessaan, että muistan sinut: Olit ensimmäinen, joka pyysi anteeksi.

Tämä postaus ei ole siksi, että olisimme muita parempia ihmisiä. Tämä postaus on siksi, koska maailma ei ole mustavalkoinen. Tämä postaus on siksi, koska on pride-viikko. Tämä postaus on siksi, koska tarvitsemme toisiamme. Tämä postaus on siksi, koska olemme tärkeitä toisillemme. Koska olemme ihmisiä toisillemme.

Henkilöstövastuu on sanoista kauneimpia

No Comments

Pääasiassa turisteille markkinoiduissa ravintoloissa sijainti on monesti loistava, mutta hinnat korkeat ja laatu heikko. Turisteihin ei kannata panostaa, sillä he harvoin tulevat uudelleen. Hinta ja laatu kohtaavat niissä ravintoloissa, joissa viihtyvät paikalliset. Vain parhaimpiin halutaan palata aina uudelleen. Onneksemme maailma on muuttumassa koko ajan läpinäkyvämmäksi. Tripadvisorin kaltaiset riippumattomat arviointipalvelut antavat arvokasta tietoa päätöstään puntaroivalle. Monen hotellin promootiokuvat ovat upeita, mutta vastaavatko ne ja makeat myyntipuheet totuutta.

Yksi elämän peruspilareista on työ. Hyvästä työvoimasta kilpaillaan ja yritysten viestintäosastot kiillottavat kilpaa työnantajamielikuviaan. Henkilöstöpäällikötkin ovat saaneet katu-uskottavammaksi nimekseen People Happiness Officer. Mutta muuttuuko henkilöstöpolitiikan sisältö vai pelkkä titteli? Onneksi työnhakijankin avuksi on kehitetty palveluja, joissa myös työnantajaa voi arvioida. Esimerkiksi Alma Median Tuntopalveluon hyvä alku. Siellä voi vertailla yrityksen myyntipuheiden ja kokemusasiantijoiden arvioiden yhteneväisyyttä. Moni korea kakku näyttää olevan sisältä mätä. Arvoissa pitää kuitenkin huomioida se, että ääripäät korostuvat. Positiivisimmat arviot ovat taatusti yritysten viestintäosastojen kirjoittamia, kitkerimmät poislähteneiden tai -lähetettyjen. Totuus on aina jossakin puolivälissä, mutta trendi kyllä löytyy pisteytyksistä ja varsinkin avoimista kommenteista.

Työskentelen itse vasta vuoden ikäisessä yrityksessä. Meidän koko toimintamme perusidea on ihmisten arvostus. Olemme onnistuneet siinä mielestämme hyvin, mutta matka on vasta alussa. Opimme ja haluamme oppia joka päivä. 15 hengen organisaatiossa kaikki työntekijät ovat näkyviä. Kukaan ei ole vain rivi ja numeroita excel-taulukossa. Isossa yrityksessä yksilöllisyys on uhka, pienessä mahdollisuus. Suurin osoitus onnistumisestamme ovat saamamme työhakemukset. Todella moni tiimimme kanssa aiemmin työskennellyt on tiedustellut mahdollisuutta keskustella urasta Hansdotterissa. Nuorta yritystämme kohtaan osoitettu luottamus on saanut meidät nöyräksi. Houkutuksista huolimatta kasvamme vastuullisesti. Rekrytoimme vain tarpeeseen. Rekrytoimme vain ihmisiä, joiden kanssa jaamme yhteisen arvopohjan. Jokainen työntekijä ansaitsee arvon.

You don’t need a parachute to skydive. You only need a parachute to skydive twice.

On Meurt Tous D’amour

No Comments

En ymmärrä käytännössä sanaakaan ranskaa. Olimme lukiopoikana kavereitten kanssa Pariisissa raveissa ja illalla menimme ravintolaan syömään. Tilasin sormea osoittaen listalta jotain, joka kuulosti edes etäisesti tutulta. Sain valtavan, yli lautasen äyräiden levittäytyneen hummerin tai vastaavan äyriäisen. Se oli eksoottista satakuntalaiselle, joka oli vasta nähnyt elämänsä ensimmäiset pakastetut katkaravunpyrstöt.

Saattoi olla sama matka, kun ostin Valérie Lagrangen levyn. En muista miksi. En tuntenut taiteilijaa, enkä luultavasti ollut koskaan kuullut hänen musiikkiaan. Pidin musiikista. Kuuntelen sitä joskus yhä. Ymmärtämättä, mitä siinä sanotaan. Otsikossa kai puhutaan rakkaudesta ja kuolemasta. Otsikko on yhden levyn teatraalisen biisin nimi. En ymmärrä sanoja eikä musiikkikaan ole makuuni. Mutta silti pidän.

Rakastan asioita, joita en ymmärrä. Asioita, jotka saan itse tulkita. Spotifyn behind the lyrics -konsepti on pilannut monta itse rakentamaani tarinaa. Haluan jättää aina harvat katsomani elokuvat kesken ja rakentaa niihin mieleiseni päätöksen. Elämme aikaa, jossa kaikki on puhkianalysoitua, tavoitteellista ja mikrotargetoitua. Haluan törmäytyä asioihin, jotka yllättävät. Haluan ajautua ratkaisuihin, jotka eivät ole ilmeisiä.

Asiakas kysyy monesti, että miten perustelen tietyn luovan ratkaisuni. Pidän kiinni oikeudestani vastata, että ”koska minusta tuntuu siltä.” Varsinkin, kun se on paras vastaus, mihin kykenen.

Older Entries