Tulevaisuuden työ

No Comments

En tiedä, onko muisto aito, mutta kuulen vieläkin korvissani tehtaan pillin vihellyksen. Olen jopa melko varma siitä, että Outokummun pillin sointi oli miehekkäämpi, sireenimäisempi kuin Friitalan nahkatehtaan. Voisin vaikka vannoa, että nahkatehtaan pilli olisi soinut työpäivän päätteeksi kello 16:10. Sen muistan varmasti, että ensimmäisessä kesätyöpaikassani Keskossa oli kellokortti. Jos lähti ennen aikojaan, se antoi mustan sijasta punaisen leiman. Vajaaksi jääneet minuutit kait olisi vähennetty palkasta, mutta 30 vuotta samassa työpaikassa viihtyneet työkaverit lupasivat leimata viikonloppuvapaalle etukenossa lipsahtaneen kesäavun kortin ja iskivät silmää: ”Oltiin mekin joskus nuoria.”

Moni meistä saa kuukausittain kutsuja seminaareihin, joissa kerrotaan tulevaisuuden työstä. Pillin vihellyksestä tuntuu olevan sukupolvea pidempi matka ajasta ja paikasta riippumattomien, itseohjautuvien moniosaajien aikakauteen, jossa läsnäolo on virtuaalista ja työn tuotokset pilvessä. Tiedämme, että työajan mittaamisesta siirrytään tuottavuuden mittaamisen. Määrästä laadun mittaamiseen. Työ on yhtä välttämätöntä kuin ruoka. Perinteisen lautasmallin mukaan puolet lautasesta täytetään kasviksilla, neljäsosa proteiininlähteellä ja neljäsosa hiilareilla. Tämäkin sääntö on muuttunut. Ihmiset ovat yksilöitä. Sama lippalakki ei sovi omenalle ja melonille. Liikunnallisesti aktiivisemman lautasella hiilihydraattien osuus saa olla suurempi, kun taas passiivisen lautasella painotetaan kasviksia hiilarien kustannuksella. On myös ihan okei jättää hiilarit sikseen. Lautanen saa joustaa.

Tiedämme, mistä olemme tulleet, ja meille kerrotaan laajalti, minne olemme menossa. Mutta kuka kertoisi, mitä meidän tulisi tehdä tässä murrosvaiheessa? Tulevaisuuden työ tehdään tänään.

section2_3

 

 

 

 

 

Uutta hyvinvointia vain asennetta muuttamalla

No Comments

Aluksi taustaksi niille, jotka eivät minua tunne.

Olen koko ikäni ollut mainos- ja markkinointitöissä. En ole koskaan myynyt mitään. Olen parhaani mukaan poistanut ostamisen esteitä. Olen onnistunut siinä kohtalaisen hyvin. Oma taloudellinen toimeliaisuuteni on luonut 26 vuodessa suoraan kymmeniä työpaikkoja ja vuosittain miljoonien eurojen palkkatulot ja verotettavan lisäarvon. Välilliset vaikutukset ovat paljon suuremmat. Henkilökohtaisella tasolla elän hyvin tavallista elämää. Asun melko keskiverrosti, ajan pienellä autolla, hoidan puutarhaa ja lenkkeilen. Teen paljon töitä. En ökyile. Olen temperamenttinen, mutta yhteiskunnalle, ystäville ja työkavereille aina lojaali. Uskallan väittää, että autan molempia ennen kuin itseäni.

Mitä tapahtui tänään?

Puhuin Suomen valtion virkamiehen kanssa.  Olin välttänyt puhelua pari kuukautta ja sanoin sen aluksi rehellisesti tiedostavani, että asia olisi pitänyt hoitaa aiemmin, mutta kun jouduin edellisen kerran asioimaan hänen kanssaan, sain paniikkihäiriön. Kysyin puhelinkeskuksesta, voinko tällä kertaa hoitaa asiaani hänen kollegansa kanssa, mutta se oli mahdotonta. Puhelun kestäessä virkamies sanoi olevansa minun ”suurin ongelmani.” Hän oli niin ilkeä, että sai puhelun kestäessä 51-vuotiaan miehen itkemään. Hän huusi ja kyykytti. Kyse oli asiasta, joka on hoidossa ja jonka mittaluokka on euromääräisesti maksimissaan 1 % ensimmäisessä kappaleessa arvioidusta Suomen valtiolle vuosittain tuottamastani lisäarvosta. Hän käytti törkeästi hyväksi virka-asemaansa eikä missään nimessä ajanut työnantajansa eikä veronmaksajien etua.

Seuraus

Ensimmäistä kertaa elämässäni mietin, että tämä on tässä. Muutan pois rakkaasta kotimaastani, kuten yhä suurempi osa viranomaisten mielivaltaan tuskaantuneista yrittäjistä on viime vuosina tehnyt. Tiedän, että muualla on samat ongelmat, mutta tämänpäiväinen virkamiehen pahansuopaisuus sai kaiken kiehumaan yli. En muuta. Mutta on varmaa, että en ole henkisesti kykenevä työllistämään hetkeen uusia ihmisiä.

Mitä tästä voisimme oppia?

Jos kaikki virkamiehet (joukossa on paljon loistavia jo nyt) ymmärtäisivät, että sen sijaan, että he ajavat yritykset/ihmiset nurkkaan ja painostavat toimintakyvyttömiksi, he voisivat etsiä heidän kanssaan yhdessä tien ulos. Suuryritykset maksavat veronsa verokannaltaan edullisimpaan maahan ja YT-neuvottelevat mielivaltaisesti. Suomen yrityksistä 99 % kuitenkin työllistää alle 50 ihmistä. Ne toimivat hyvin vastuullisesti työntekijöitään ja yhteiskuntaa kohtaan.  Jos näiden vetäjät voisivat luottaa siihen, että virkamiehet ajavat ohimenevien vaikeuksienkin hetkellä heidän etuaan, Suomeen syntyisi hetkessä kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja, jotka kerryttäisivät valtiolle tuloja ja hyvinvointia. Työpaikkoja, jotka ehkäisisivät syrjäytymistä ja perheiden ahdinkoa. Tämä kaikki onnistuisi ilman ensimmäisenkään uuden virkamiehen palkkausta. Vain asennetta muuttamalla.

 

suomen-lippu

 

Happoradio liikkeenjohdon konsulttina

No Comments

Johtaja on henkilö, joka Wikipedian osuvan määritelmän mukaan on asetettu tai noussut johtamaan organisaatiotaan. Johtajalla on yleensä vastuu kokonaisuudesta. Johtajia voi kuitenkin olla useampia, usealla tasolla ja johtajienkin välillä voi olla hierarkia.

Kiinnittäisin kaiken huomioni tähän viimeiseen lauseeseen: Kun johtajia on useampia ja heidän välillään on hierarkisia suhteita, johtoryhmän on vaikeaa olla itseohjautuva. Tällöin johtajat alkavat istua keskenään sisäisissä palavereissa, he alkavat johtaa toisiaan ja fokus siirtyy vähitellen alaisten ja asiakkuuksien johtamisesta johtamisen johtamiseen.

Olen vasta aikuisena ymmärtänyt, että vieraita kieliä ei opi puhumaan kuin puhumalla. Kielioppivirheillä tai lausumisella ei ole merkitystä. Tärkeintä on yrittää ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Vähitellen molemminpuolinen ymmärrys kasvaa. On vain rikkautta, että meillä on erilaisia aksentteja. Pyrkimys samanlaisuuteen ei saa olla kommunikaation tavoite. Johtamistakaan ei voi oppia kuin kansan parissa ja kielioppivirheitä tekemällä.

Happoradion kaunis Puhu äänellä jonka kuulen on luultavasti kirjoitettu kertomaan tärkeän henkilökohtaisen ihmissuhteen kommunikaatiohaasteista. Mutta se sopii loistavasti myös johtamisen lyhyeksi oppimääräksi. Ihmissuhteista organisaation johtamisessakin on pitkälti kysymys.

 

Miksi minut ohjattiin ulos?

1 Comment

Minulla on oikein erinomainen, reilun vuoden ikäinen LG G4 –älypuhelin. Tänään se kuitenkin sammui eikä suostunut enää käynnistymään. Tai käynnistyi, mutta LG:n tervetulotoivotus jäi pyörimään ruutuun luuppina eikä päästänyt salasanan kirjautumisvaiheeseen.

Google opasti minut Hansakorttelin Mobile Clinicin pikahuoltoon. Menin sinne ja asiakaspalvelija sanoi, että kyse lienee vain akun rikkoontumisesta, mutta heillä ei valitettavasti ollut hyllyssä akkuja kuin G2 – ja G3-malleihin. Kysyin, mistä akun voisi saada. Hän sanoi, että samassa talossa on DNA:n, Elisan, Soneran ja Powerin liikkeet. Niistä voisi kysyä. Kysyinkin tässä järjestyksessä.

DNA: Iloinen palvelu, mutta heillä ei ollut lainkaan akkuja. Verkkokaupasta sellaisen voi saada.

Elisa: Tyydyttävä palvelu, mutta heillä ei ollut lainkaan akkuja. Lisäksi puhelintani, jossa on Elisan liittymä, ei olisi voinut edes lähettää huoltoon, koska siinä on yritysliittymä ja niiden tietoihin pääsee kirjautumaan vain arkipäivisin palveleva yritysmyyjä.

Sonera: Sekava palvelu, ei akkuja. Mutta – ullatus ullatus – verkkokaupasta kannattaa tilata. Toki minulta muistettiin kysyä, että onko liittymäasiani kunnossa.

Power: Ei akkuja, mutta todella ystävällinen palvelu ja minulle etsittiin pyytämättä LG:n asiakaspalvelun yhteystiedot ja aukioloajat. Molemmat kirjattiin siistillä käsialalla pienelle paperilapulle.

Miksei yksikään asiakaspalvelija tilannut minulle akkua kertomistaan verkkopalveluista esimerkiksi koti- tai työosoitteeseeni toimitettavaksi? Olisin maksanut siitä palvelusta. Nyt tilasin uuden akun kotoa ja sekä Mobile Clinic, DNA, Elisa, Sonera että Power jäivät ilman mahdollista palvelupalkkiota. Mobile Clinic sai palvelusta 8, Power 9 1/2, mutta operaattorit jäivät luokalleen. En tiedä, haittaako luokalleen jäänti heitä, sillä minun silmissäni heidän palvelunsa oli luokatonta. He ohjasivat minut – maksavan asiakkaan – kylmästi ulos.

 

nayttokuva-2016-9-17-kello-15-59-45

 

 

Kenen idea se oli?

No Comments

Olen saanut osallistua muutaman kerran syväluotaavaan psykologiseen testiin. Kaikissa näissä minut on arvioitu poikkeuksellisen luovaksi, jopa lapsenomaiseksi ongelman- ratkaisijaksi. Otan tämän suurena kohteliaisuutena. Minulta kysytäänkin usein vinkkejä luovan ilmapiirin rakentamiseksi. Haluan antaa yhden keskeisen neuvon: Omistuksenhalu tappaa luovuuden.

On ihan sama, oliko se alun perin minun, sinun vai hänen ideansa. Tärkeintä on rakentaa siitä meidän ideamme. Omiin ajatuksiin ei pidä takertua mustasukkaisesti. Miten se sitten onnistuu? Ideoinnin alussa määrä on aina laatua tärkeämpi asia. Paljon puhetta, ideoita ja niiden yhdistelyä. Aktiivisessa vuorovaikutuksessa idean alkuperäinen lausuja unohtuu ja yksilöiden ideoista muodostuu yhteisiä. Vasta kun raakileita on kertynyt riittävästi, on aika keskittyä määrän karsimiseen ja laadun varmistamiseen.

Kertauksen vuoksi: Tuottakaa maksimaalinen määrä aihioita. Unohtakaa musta- sukkaisuus. Yhdistelkää. Puhukaa. Kypsytelkää. Karsikaa. Puhukaa. Jalostakaa. Puhukaa. Viimeistelkää yhdessä. Puhukaa. Ja seisokaa lopullisen ideanne takana ryhmänä. Ja kun esittelette ideanne ja saatte siitä palautetta > puhukaa. Oppikaa. Ja aloittakaa alusta tuottamalla maksimaalinen määrä aihioita.

 

greengrape

Oman navan harha

No Comments

Luin tänään verkosta etelän median uutisia. Iltasanomat kertoi YLEn päättäneen aloittaa neuvottelut Oulun aluetoimituksen tuottaman suositun Akuutti-ohjelman tuotannon siirtämiseksi Helsinkiin, koska nähtävästi vain pääkaupunkiseudulla ohjelmatuotantoon osataan integroida verkkosisältö. Mitä nyt kohtalaisen hyvin tunnen oululaisia, olen sitä mieltä, että tälläkään alueella siellä ei ole osaamisvajetta.

Pari tuntia myöhemmin Hesari kertoi pk-yritysten suhdannebarometrista. Uutisessa mainittiin erikseen Helsingin, Espoon ja Vantaan lukemat, mutta muu maa vaiettiin kuoliaaksi. Siltikin, että Pohjois-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa tulevaisuudenusko oli kovassa nousussa. Mutta kun muu Suomi on poissa etelän median silmistä, se on poissa myös sen mielestä. Kannattaisi rohjeta joskus vierailulle.

Omaan napaan tuijottaminen sokeuttaa, oli kyse sitten aluepolitiikasta, omasta toimialasta tai henkilökohtaisesta osaamisesta. Moni yritys sulkee silmänsä toimialan murrokselta ja kaivautuu poteroihinsa puolustustaisteluun. Se taistelu on tuomittu epäonnistumaan. Yhtälailla moni ammattilainen tukeutuu vanhoihin menestyksiinsä eikä päivitä osaamistaan kilpailukykyiseksi. Itsensä kehittäminen on haasteellista, jos suunta on hukassa.

Älä katso taaksesi. Älä hurmaannu omaan kuvaasi. Katsele ympärillesi. Muutos tapahtuu huomaamatta. Kymmenessä vuodessa puun taimi kasvaa ohitsesi. Minulla on ollut ilo osallistua lukuisiin opiskelijoiden ja nuorten vastavalmistuneiden mentorointeihin. Olen jakanut kokemuksiani. Enemmän olen kuitenkin kuunnellut mentoroitavien tuoreita ajatuksia ja haaveita. Olen saanut enemmän kuin mitä olen antanut. Niin sen pitää ollakin.

 

nayttokuva-2016-9-13-kello-19-50-45

Pois piilosta

No Comments

Johtamisen ja organisaatioiden emeritusprofessori Pauli Juuti lausui tänään viisaita Helsingin Sanomien Ura & raha –osiossa. Hesarin juttu oi kirjoitettu Pomo piilossa –ohjelman innoittamana ja siinä puntaroitiin johtajien ja alaisten erilaisia maailmoja, joiden erilaisuus näkyy Juutin mielestä esimerkiksi työilmapiirikyselyissä.

”Niissä johto voi kuvailla työpaikan ilmapiiriä hyväksi, alaiset taas huonoksi. Johto voi myös olla työpaikan arvoihin hyvin sitoutunutta, alaiset taas eivät.”

Usein johto ei ymmärrä alaisten sitoutumattomuutta heidän asettamiinsa arvoihin. Johtoa ja alaisia erottaa Juutin mukaan myös aikakäsitys:

”Johtajat katsovat ammatikseen tulevaisuuteen, alaiset elävät tätä hetkeä. Jos johtajat tekisivät välillä alaisten töitä, he kokisivat, miltä ne omat lääkkeet maistuvat.”

En ole oikea mies antamaan tähän suuren luokan neuvoja. En ole virallisesti kenenkään pomo ja jos olisinkin, en osaisi pysyä piilossa;) Jos johtaisin, yrittäisin johtaa rinnalta. Tiedän kyllä, mitä kollegani tekevät. Tiedän, mitä he osaavat. Projektinohjausjärjestelmäs- tä voisin tarkistaa heidän tekemänsä tunnit ja asiakkuudet. En kuitenkaan ole koskaan tarkastellut heidän kirjauksiaan. Käytän mieluummin senkin ajan opettelemalla heitä työroolin ulkopuolelta. Työ- ja siviilielämä eivät ole toisistaan irrallisia vaan toisiaan tukevia. Siksi kysynkin (varmasti kyllästymiseen asti) työkavereitteni viikonloppu- suunnitelmista, perheestä ja kummilapsista, lemmikeistä ja leipomisista, lapsenlapsista ja luottamustehtävistä. Kysyn, koska olen kiinnostunut. Kyllä he minulle vastaavatkin. Ja he kysyvät samoja asioita minulta. Jokainen kysymys ja vastaus syventää keskinäistä ymmärrystämme ja luottamustamme.

Pomon tehtävä on olla näkyvä. Hänen ovensa tulee aina olla auki alaisten tulla. Hänen pitää olla kiinnostunut alaisistaan ja avoin heidän kysymyksilleen. Työpaikka on meistä monelle elämän tärkein yhteisö. Siellä ei saa olla piilotettuja pomoja tai agendoja.

 

hide-and-seek

 

12 + 1 parasta käytäntöä kilpailutuksiin

No Comments

Talousmedioiden haastatteluissa yritykset muistavat aina mainita, että kilpailu on kovenemassa. Olen työskennellyt markkinointiviestintätoimistossa 25 vuotta. Meillä kilpailu on aina ollut rajua. Investointinsa vastineeksi asiakas saa lähinnä lupauksia paremmasta maineesta, kohentuvasta käyttäjäkokemuksesta tai kasvavasta myynnistä. Lupaukset lunastetaan kuukausien tai vuosien viiveellä.

Monen muun liike-elämää palvelevan toimialan tapaan markkinointiviestintätoimisto valitaan useimmiten kilpailuttamalla. Meidän tiimimme on vuosien mittaan menestynyt kilpailutuksissa erittäin hyvin. Tässä muutama paras oppimamme käytäntö.

  1. Lue tehtävänanto huolella. Kilpailuttaja pyytää vastausta asioihin, jotka ovat sille tärkeitä.
  2. Jos kilpailutuksessa on tulkinnanvaraisuuksia, on parempi kysyä tarkennusta. Se kertoo myös aktiivisuudesta.
  3. Valitse tarjouksen tekijäksi moniääninen, mutta arvoiltaan yhteneväinen tiimi.
  4. Tarjoa aina jotakin ekstraa. Harva meistä ravintolassakaan pahastuu keittiön tervehdyksestä.
  5. Hurmaa! Teoria ja prosessit vakuuttavat, mutta konkreettiset esimerkit hurmaavat.
  6. Keskity aluksi ajatusten ja ideoiden määrään. H-hetken lähestyessä kavenna ja tiivistä.
  7. Älä peittele. Into ei saa peittää alleen keskittymistä. Ensin pitää muista vastata kysymyksiin selkeästi. Vasta sen jälkeen vastausta kannattaa syventää. Älä peitä lasagnesi parhaita makuja liian hallitsevan juustokuorrutuksen alle.
  8. Tunne kilpailijasi. Jokaiseen kilpailijaan pitää suhtautua vakavasti, kunnioittavasti ja tasaveroisesti. Olet yksi monien joukossa. Kai haluat itseesikin suhtauduttavan vakavasti.
  9. Nosta oma häntäsi, älä koskaan dissaa kaveria. Jos arvostat, sinuakin arvostetaan.
  10. Muista jälkihoito. Pidä kynnys yhteydenottoon matalalla. Kilpailuttajalla on usein yhtä paljon kysyttävää kuin tarjouksen jättäjällä.
  11. Häviä tyylillä. Aina ei voi voittaa. Aina tulee kuitenkin toinen mahdollisuus. Käytä viimeistään se hyödyksesi.
  12. Opi jokaisesta voitosta ja häviöstä. Ne ovat yhtä tärkeitä. Mutta älä valehtele itsellesi häviöiden jalostavasta vaikutuksesta. Sellaista ei ole.

Ja mikä tärkeintä. Tiimin tulee koko suunnittelu- ja vastausprosessin ajan puhua, puhua ja puhua. Ettei vaan se tärkein jäisi sanomatta, kuulematta ja kertomatta.

 

december12

Mitä tänään autossa opit poika pellavapäinen?

No Comments

Vastakkainasettelu aika ei ole ohi. Matka maakunnasta Helsinkiin on yhä henkisesti lyhempi kuin toiseen suuntaan. Joskus yhdenkoon päätäni ympäröivää vannetta on kiristänyt, kun olen herännyt kukonpierusta ja kahlannut rännässä rautatieasemalle tai ajanut märänmustaa ykköstietä kohti itää. Ei harmita enää. Olen tajunnut, että meitä maakunnassa asuvia hemmotellaan kiistattomilla eduilla. Otan esimerkin tältä päivältä.

Hain kollegani kotoa ja ajoimme yhdessä palavereihin Helsinkiin. Matkalla kävimme läpi päivän tapaamisten agendan ja hoidimme pari puhelinpalaveria. Paluumatkalla purimme päivän tapaamisten annin, dokumentoimme, aikataulutimme ja delegoimme. Heittelimme ideoita paineetta ja ehdimme vaihtaa tärkeitä, keskinäistä ymmärrystä syventäviä mielipiteitä myös siviiliasioista.

Matkalla toinen ajaa, toinen navigoi. Palaverissa osat vaihtuvat. Yhteisellä matkalla.

 

gps-navigation-maps_692609

Kesyttämätön äkäpussi

2 Comments

Olen 98 % ajasta helposti lähestyttävä ja rennon letkeä. Loput 2 % olen piikki ihmiskunnan perseessä.

Kuten eilen ja tänään. Henkilökunta halusi vaihtaa toimistolla istumapaikkoja. Kyse ei ollut pelkästä vaihtelunhalusta, vaan pyrkimyksestä välttää epätyydyttävästi toimivaa ilmastointia. Olin perjantain pois, jolloin suuri muutos tapahtui. Vesselit olivat iloisia. Kaikki hyvin, paitsi että minulle, yrityksen perustajalle ja sielulle oli jäänyt paikka kopiokoneen tai vessan oven vierestä tai virkistävänä vaihtoehtona rämisevien metallirappusten ja kengistä putoilevan hiekan alla. Ai niin, yksi pöytä oli vapaana. Tosin tuolin takana on kannatinpylväs, jolloin tolpan ja pöydän väliin ei mahdu luikahtamaan kuin pajunvitsamainen nandi-heimon mies. Olen satakuntalainen.

Olin eilen vilpittömästi sitä mieltä, että pitäkööt paskansa. Olen yhä. Pyysin kollegaa hankkimaan tänään muutaman pahvilaatikon, millä roudata henkilökohtaiset tavarat pois konttorilta.

Minut tuntevat tuntevat myös kiivauteni. Harmaansävyt eivät pue minua. Vimma on markkinoiden ympäristöystävällisin polttoaine. En tarvitse norjalaista inhalaattoria saadakseni hyvän henkeni kulkemaan. Joku työkavereistani tai jopa asiakkaistani saattaa joskus kummastella temperamenttisuuttani. Heille minä sanon, että minä olin täällä ensin. Kannan riskin heidänkin puolestaan. Sen sietäminen vaatii joskus isoja kirjaimia ja tunteenpaloa. Ne eivät kuitenkaan sulje pois lojaalisuuttani. Ymmärtäkää se, PRKL!

 

Copycopy+rolled+image+_56e68912e6ed2c8575c732006ded6ce7

Older Entries