Minne taas unohtui asiakaslähtöisyys?

No Comments

Kiinasta rahdattiin tänään Suomeen kaksi pandaa. Koska MTV on eläinraukkojen pääsponsori, Seitsemän uutisissa karhujen laskeutuminen Helsinki-Vantaalle oli luonnollisesti päivän pääuutinen. Pandojen siivellä lensi – ja mielensä pahoitti – myös minulle tuntematon, matkailutoimittajaksi itseään tituleeraava Jorma Aula.

Aulan mielestä sukupuuttoon kuolemaisillaan olevat eläimet olisi pitänyt sijoittaa Ähtärin sijasta luultavasti Helsinki-Vantaan kaukolentojen terminaaliin, jotta ne olisivat Ähtäriä paremmin matkailuvirtojen tavoitettavissa. Hesarin mielipidekirjoituksessa Aulan perustelut väärinsijoituksen puolesta ovat musertavat:

”Ähtärin lähin suuri kaupunki on ­Jyväskylä, jonne hädin tuskin pystytään pitämään yllä paria päivittäistä potkurikoneella hoidettua lentoyhteyttä. Automatka Jyväskylästä Ähtäriin vie lennon päälle vielä puolitoista tuntia. Helsingistä Ähtärin tavoittaminen tulee matkailijalle tuskalliseksi. Vähintään neljän tunnin automatka suuntaansa pandojen näkemiseksi ei taida innostaa.”

Olen pahoillani Suomeen vyöryvien pandaturistien puolesta. Meidän pitää olla asiakas- lähtöisempiä. Ehdotan, että pääkaupunkiseudulle siirretään myös Haltitunturi, Turun saaristo, Punkaharju, Kiikunlähde, Helvetinkolu, Päijänne, Yyteri, Vanha Rauma, Verla, yötön yö, hillasuot ja revontulet. On liikaa vaadittu, että joku turisti joutuisi vaivautumaan tällaisten pääkaupungin ulkopuolille hajasijoitettujen mitättömyyksien tähden.

 

Moi V, Anna O. tietää, t j

No Comments

Olen funktionaalinen satakuntalainen viestijä. Ja kun on kiire, riisun viesteistäni muutenkin niukan smalltalkin minimiin. Purin tänään vastaamattomia meilejäni. Viestit olivat tämän kaltaisia (tai nämä ovat viisi peräkkäistä lähettämääni autenttista viestiä).

Moi V, Anna O. Tietää, t j

Moi J, Nyt ei ehi, t j

Nih.

Moi K, edistyy. Palaan loppuvko, t j

Dear, ks. liite, t j

Olen pahoillani, jos joku pitää tiivistettyä sähketyyliäni tylynä. Mielestäni on kuitenkin selkeämpää reagoida nopeasti ja täydentää vastausta, kun aika antaa myöden. Minun maailmassa yhteydenotoilla on aina jokin tavoite. Yritän kertoa lähettäjälle, että viesti on tullut perille ja se on huomioitu. En tuhlaa aikaani kuvailemalla sitä, mitä aion tehdä. Sen sijaan teen. Tiedostan, että joillekin sykkeeni tuntuu tylyltä. Siksi tämä pidempi proosa.

 

Seksi myy

No Comments

Entinen suunnittelijakollegani Manu tapasi usein mutista mainoskampanjaa mietti- essään, että seksi myy. Se oli manutalkia. Vaikka lopputuloksissa ei seksiä näkynyt, Manu oli tuplasti oikeassa. Hän teki oikein siinä, ettei edes yrittänyt myydä asiakkaidensa tuot- teita tai palveluita seksin varjolla. Mutta hän oli oikeassa myös siinä, että kyllä seksi myy.

YLE uutisoi tänään, että suomalaiset yliopistot ovat muutamassa vuodessa puolittaneet konetekniikan opetusresurssit. Painopisteen muutos on tehty mediaseksikkäämpien koulutusalojen eduksi. Suomi on konetekniikan huippumaa, mutta keinoälyn ja laajennetun todellisuuden aikakaudella eletty todellisuus tuntuu harmaalta. Kuka nyt tarttuisi karjalanpiirakkaan sushibuffassa?

Nasdaqiin listattu yhdysvaltalainen The Long Island Iced Tea Corporation –juomayh- tiö kertoi ennen joulua muuttavansa nimensä Long Blockchain Corporationiksi. Pelkän nimenmuutoksen ansiosta yhtiön kurssi nousi 250 prosenttia. Yhtiö valmistaa yhä jääteetä, mutta kertoi siirtävänsä fokustaan tulevaisuudessa lohkoketjuteknologiaa hyödyntäviin hankkeisiin. Seksi myy.

Ehkä tämänkin postauksen hentoinen sisältö menisi paremmin läpi, jos vloggaisin sen Youtube-kanavalla nickillä Juuzzzo. Tosin silloin kanavan lisäksi pitäisi päivittää naama teräväpiirtoystävällisemmäksi. Sitä ihmettä odotellessa jatkan sisällöntuotantoa perinteisellä kaksisormimenetelmälläni. Ja haluan muistuttaa, että vaikka kehitys kehittyy, jatkossakin tärkeämpää kuin sanomisen muoto on sen sisältö. Seksi myy. Koreaan pintaan kiinnittää huomion, mutta sisäiseen kauneuteen rakastuu. Toivottavasti.

 

Word.

No Comments

Olen lukenut ihminen. Olen kiinnostunut miltei kaikesta. Uskallankin sanoa itseäni yleissivistyneeksi. Ammatikseni etsin, pilkon, tulkitsen ja uudelleenrakennan tietoa. Dramatisoin sitä. Sekoitan faktaa ja fiktiota. Puhun paljon. Osaan kuunnellakin kohtalaisen sujuvasti. Mielipiteeni ovat karrikoidun mustavalkoisia, mutta äkkiväärän pinnan alla olen poikkeuksellisen suvaitsevainen. Rooli suojaa. Takerrun usein muiden sanoihin. Sallikaa minun nyt tarttua omiini. Juuri kirjoitin olevani poikkeuksellisen suvaitsevainen. Luulin aidosti olevani sitä tähän aamupäivään asti. Silloin CFP-kurssimme kateederille astui – tai sillä viuhui – uskontieteilijä JP Jakonen. Hän ei kertonut ehkä mitään, mitä en olisi itse voinut lukea netistä. Hän ei puhunut mitään, miten en olisi ehkä jo tiennyt. Mutta hän sai minut kuuntelemaan itseäni. Ymmärsin olevani suvaitsevainen, mutta vain itse hyväksymässäni viitekehyksessä. Ymmärsin olevani suvaitsevaisimmillani omassa kuplassani. Se on ihan hyvä kupla. Se on paras kupla minulle. Olen syntynyt laatikon ulkopuolle. Olen oppinut katsomaan maailmaa sieltä. Nyt pitäisi rohjeta ulos omasta näennäisen suvaitsevuuden kuplasta. Se on haastava tehtävä. Maailmankuvani alkaa olla valmis. Voiko sitä vielä muokata?

 

Anna heille valoa, sillä he eivät näe, mitä tekevät

No Comments

Ilmatieteenlaitos kertoi tänään, että Suomessa on useampia säähavaintoasemia, joilla ei ollut joulukuussa yhtään aurinkoista tuntia. Meillä Turussa aurinko oli sentään helottanut ruhtinaalliset kuusi tuntia. Samaan aikaan koko syystalvi on ollut havaintohistorian sateisimpia. Musta maa, märkä asfaltti ja paksu pilvipeite ovat luoneet viime kuukausiksi ainakin Lounais-Suomeen maakellarimaisen tunnelman. Tosin tässä yhteisessä kellarissamme katto vuotaa.

Tip-tip-tip.

Ajelin tänään iltaviideltä Kupittaanpuiston viertä. Edelläni hidasteli henkilöauto. Kuljettaja näytti olevan eksyksissä. Yllättäen edellä ajava alkoi vilkuttaa vasemmalle ja sinne se kääntyikin – puiston läpäisevälle kävelytielle. En syytä autoilijaa hänen virheestään. Oikean reitin löytäminen synkkyyden keskellä ei ole helppoa: Et erota tietä pientareesta, et päivää illasta. Epäilen, että tämä talvi on kultakaivos mielialalääkkeiden valmistajille. Prozac!

Pimeydessä on myös hyvä puolensa. Se herkistää meidät pienemmillekin valonpilkahduksille. Yksi suokkijoululauluistani on Tracey Thornin Joy. Siinä hän laulaa:

It’s because of the dark
We see the beauty in the spark

Jos kohtaat synkkyyteen vaipuneen, eksyksissä olevan lähimmäisen, on sinun velvollisuutesi ja mahdollisuutesi näyttää hänelle edes tuikullinen valoa. Se voi syntyä vaikka hymystäsi. Ja kun kohtaat valon, ole heijastin.

Kaikettomuuden ytimessä

No Comments

Presidentinvaalit pidetään reilun kolmen viikon päästä. Vaalihuuma on ylimmillään. Istuva tasavallan presidentti osallistuu sitoutumattomana kansanliikkeen ehdokkaana. Kilpailijat muistavat nostaa epätoivoisessa taistelussaan esiin Sauli Niinistön kokoomustaustaisuuden. Jos puoluekannasta löytyy kampanjoinnin ainoa tartuttava särmä, sitä onkin ihan hyvä käyttää tartuntapintana.

Samaan aikaan ynnä muut –sijoista kilpailevat vastaehdokkaat ovat poistaneet omasta kampanjoinnistaan lähes kaikki puoluepoliittiset tunnuksensa. Tuula Haatainen on demari, Matti Vanhanen kepulainen, Pekka Haavisto vihreä ja Laura Huhtasaari persu, mutta heidän kampanjasivuiltaan puoluetunnukset on kätketty. Miksi? Jos minä olisin ehdokas, liputtaisin täysillä heidän puolestaan, jotka minuun olisivat luottaneet.

Pelätäänkö äänestäjien olevan allergisia puolueille? Elintarvikkeiden kaikettomuus on laajenemassa megatrendiksi. Aina valveutunut Kotimaisten kielten keskus kirjoittaa terävänäköisesti: Kaiketon ruoka on tavallisesti ainakin maidotonta, gluteenitonta, munatonta ja soijatonta. Kun leipoo täytekakun, mustikkapiirakan tai muun herkun kaikettomalla reseptillä, suuri osa ruoka-aineallergioista ja välttämisruoka- valioista tulee automaattisesti huomioiduksi.

Yllä kuvatulla tonton-reseptillä ruuasta tulee helposti myös mautonta. Vähän kuin katsoisi mielipiteetöntä – ettenkö sanoisi munatonta – vaalikeskustelua, johon ainoan värin tuovat Nils Torvaldsin Happy Socksit.

Kontrastit ja valöörit

No Comments

Talvipäivä on seisahtanut jo viikko sitten. Perimätiedon mukaan olemme menossa valoa kohden. Käytännössä sitä ei huomaa. Siihen ei jaksa tänäkään ”talvena” uskoa. Lounais-Suomen päälle parkkeerannut matalapaine on syössyt päällemme vettä neljä kuukautta putkeen. Pimeys on kaikkialla. Se on integroitunut kollektiiviseksi mielentilaksemme.

Miksi suomalaiset pukeutuvat vuoden synkimpänä aikana mustaan? Teen monesti niin itsekin. Miksi himmennän valaisimet? Suurimman osan valaisimista sammutan kokonaan. Tätäkin kirjoitan niin hämärässä, että läppärin taustavalo on niin alhaalla kuin mahdollista. Ikkunalaudalla tummaa ikkunaa vasten palaa kynttilä. Yksi kynttilä.

Kirkkaus olisi pimeydessä riitasointuinen huutomerkki. Uskon, että kyseessä on halumme tasapainoon ympäristömme kanssa. Jouluna kirkot täyttyvät mollisia joululauluja laahaavasti veisaavista suomalaisista. Kesällä sama duuriin virittäytynyt kansamme hymyilee Ruisrockin niittylavalla kilpaa auringon kanssa. Molempi parempi.

Olen tullut siihen päätelmään, että kaikista maailman kansoista suomalaisilla on paras kontrastien ja valöörien taju. Mihin tätä maailmaluokan taitoa voi käyttää? Sitä en tiedä.

Kotini on jouluni

No Comments

Jouluna on useampia syitä jäädä kuin lähteä. Joulun väreihin, valoihin ja tuoksuihin viritettynä tuttukin ympäristö vie mielen kauas. Kotini on jouluni.

Makoilen olohuoneemme parhaat päivänsä nähneellä sohvalla. Näen vain kaikkea kaunista. Näen kaiken, minkä olen nähnyt tuhansina myöhäisinä iltapäivinä ennenkin. Mutta jouluna kaikessa on jotakin taianomaista. Jotakin, mitä paraskaan Instagram-filtteri ei pysty luomaan. Tunnelmaa luovat himmennetyt valot ja lukuisat kynttilät. Valojen ja varjojen symbioosi. Joulun mausteiset tuoksut: tähtianis, eukalyptus, neilikka. Burgundinpunaisina hehkuvat kukat ja niitä sitovat kultanauhat. Tuttuakin tutummat joululaulut päivitettyinä sovituksina ja Jussi Björlingin O Helga Natt. Arkena lohduttomana näyttäytyvä ulkomaailman pimeyskin näyttää jouluna kodin turvasta katsoen kutsuvalta.

En ole koskaan tarrautunut traditioihin. Poikkeus vahvistaa säännön. Joululla on sydä- messäni erityisasema. Tätä kirjoittaessani muistin käydä ripustamassa mistelin keittiön ovenkarmiin. Siinä sen on ollut niin kauan kuin olemme täällä asuneet. Tulkoon joulu!

 

Mieluummin ruudulta kuin livenä

No Comments

Yritin armahtaa itseäni. Päätin käydä joulun ruokaostoksilla jo tänään töiden jälkeen. Vähemmän ruuhkaa kuin perjantaina, ajattelin. Aatonaatto lauantaina kuluu Satakunnassa vanhempia tapaamassa. Ostosten kerääminen menikin sujuvasti. Myymäläkierron mukaan neljälle lapulle jaettu ostoslista ja yliviivauskynä. Toimii. Vihannesosastolla ja maitohyllyllä tosin pientä tönimistä.

Ongelmat alkoivat kassalla. Olin kaupassa yksin. Tavaraa oli kärry kukkurallaan. Nostelin ostokset hihnalle. Yritin olla hyvä asiakas ja asetin tavarat kassahihnalle lajiteltuina ja jonossa. Kun olin saanut kärryn tyhjäksi, rahastetut tuotteet alkoivat pakkautua hihnan toiseen päähän. Kun olin maksupäätteellä, seitsemän kassillista jouluruokaa oli pakkaamattomana hihnan loppupäässä.

Yritin lajitella maitotuotteet yhteen, vihannekset toiseen ja pakasteet kolmanteen kassiin. Yritykseksi jäi. Superkassahenkilö löi tiskiin uusia ennätyksiä. Olin saanut pari kassia kärryyn, kun lokerooni alkoi pukata seuraavien asiakkaiden ostoksia. En päässyt alta pois. Joulusta stressaantuneet kanssa-asiakkaat huokailivat. Aloin survoa ostoksia kasseihin randomisti. Rahkapurkin kansi repesi ja sisältö levisi viikunahillo- ja mätipurkkien päälle. Siivoan sitten kotona.

Selvisin lopulta autoon. Siellä nauratti. Ostoskaaos oli simulaatio nykyajan työpäivästä. Uutta tietoa tunkee putkeen enemmän kuin sitä ehtii mitenkään prosessoida. Tähän voi todeta vain kuten Marjo Matikainen ennen olympiastarttia, kun häneltä kyseltiin kisan tavoitetta: ”Teen parhaani ja katsotaan, mihin se riittää.” Mitä tässä muutakaan voi? Ymmärrän kyllä Prisman kassahihnalähetyksen suosion. Onhan ostosten virtaa mukavampaa katsoa ruudulta kuin livenä. Elämä on laiffii.

 

Kelpaat kelle vaan, paitsi itsellesi.

No Comments

Takana on erityisen haastava syksy työrintamalla. Töitä on ollut paljon ja olemme menestyneet hyvin niin tiimi- kuin yksilötasolla. Ehkä joskus nuorempana ajattelin, että työtä ei voi olla koskaan liikaa. Ikä muuttaa ajattelutavan. Liika on liikaa. Omalla kohdalla liika ei tarkoita niinkään määrää vaan laatua. Kuormittavuus syntyy omien työroolien ristiriitaisuudesta.

Totuttuun tapaan kirjoitan ehkä itsestäni, mutta uskon, että ainakin luovalla alalla kuka tahansa esimiesasemassa työskentelevä pystyy allekirjoittamaan ajatukseni. Peterin periaatteen mukaisesti olen noussut organisaatiossa pätemättömyyteni tasolle. Kirjoittajasta ja mainonnan suunnittelijasta on tullut kauppakello kaulassaan Suomea kiertävä myyntiedustaja.

Kauppa käykin hyvin, kiitos kysymästä. Työssäni yritän luoda luottamusta ja ratkaista asiakkaiden haasteita. Onneksi apunani on 180 osaavaa ja motivoitunutta kollegaa. He tekevät hyvää työtä. Silti joku mättää. Minä mätän. En tyydy vähään. Olen kroonisesti tyytymätön tekemiimme töihin. Eikä se todellakaan johdu kollegoitteni työpanoksesta. En osaa olla tyytyväinen omaan tekemiseeni.

Tiedän, että aina ei voi onnistua. Sallin epäonnistumiset muilta. Usein jopa kannustan riskinottoon. Omalta osaltani en siedä virheitä. Pelkään, että jos minä teen virheen, se tekee arvottomaksi myös muiden tekemän hyvän työn. Yritän seurata työkavereitteni jaksamista. Kuulen kysyväni usein: ”Kui sää voit?” Luulen tarkoittavani sitä. En kysy sitä kuitenkaan juurikaan itseltäni.

Joskus tunnen itseni yksinäiseksi kymmenien ihmisten keskellä. Katselen, kuuntelen, vastailen, ratkon ja yritän auttaa. Harvoin kukaan kysyy minulta, miten voin. Ja turha kysyäkään. Toimenkuvaani kuuluu voida ihan hyvin. Minä voinkin ihan hyvin, kunhan he voivat hyvin. Hyvä johtaja asettaa yhteisen hyvän omien etujensa edelle. Enkä nyt puhu itsestäni. Puhun hyvistä johtajista.

Older Entries