Tyhjä tila sielussani

No Comments

Tumma vereni kuohahtaa aina, kun sisustuslehdissä joku sanoo hankkineensa taulun, koska se sopi sohvan väreihin. Minun mielestäni tuollainen kommentti on taiteilijan työn aliarvostamista. Kullakin on oikeus ostaa taidetta omista henkilökohtaisista syistään. Minä en hanki sitä täyttämään tyhjää tilaa seinällä, vaan enemmänkin täyttämään tyhjää tilaa sielussani.

Kuulun samaan koulukuntaan postausten kirjoittajana. En koskaan mieti, että tällä kirjoituksella puhuttelisin tiettyä kohderyhmää tietyssä kanavassa. Minulle kirjoittaminen on ääneen ajattelemista ilman sen suurempia tavoitteita. Jos joku inspiroituu tekstistäni, niin hyvä. Jos joku on eri mieltä, niin hyvä. Useimmilla elämän osa-alueilla jokainen mielipide on yhtä arvokas.

Minun maailmassani tauluja ei osteta sohvaan sopivasti. Minun maailmassa otsikoita ei optimoida robotin ehdolla eikä sisältöä kirjoiteta tietylle ostajapersoonalle. Minun maailmassani mielipiteitä ei sovita kuulijakuntaa myötäileviksi. Minut on kasvatettu olemaan ylpeä omista mielipiteistäni ja kerron niistä perustellen, vaikka ne joskus aiheuttaisivat ristivetoa. En pukeudu sulautuakseni tapettiin.

Rakastan taidetta. Hankin vain töitä, joiden sanomalla tai tekijällä on minulle merkitystä. Tärkeämpää kuin se, millaisia teokset ovat, on se, miten ne ripustetaan. Niitä tulee voida katsoa oikealta etäisyydeltä, oikealta korkeudelta, oikeassa valossa. Niille pitää antaa aikaa avautua ja kertoa tarinansa. Aivan kuten ihmisille ja heidän mielipiteilleen. Tämä on tosin vain minun mielipiteeni.

Out of etäoffice

No Comments

Yhtäkkiä eskaloitunut etätyöbuumi on vaikuttanut rajusti ainakin minun työntekooni. Koska lähikontaktit ovat minimissä ja tapaamiset sovitaan vain verkon yli, työkalenterista on tullut haavoittuvainen. Päivät täyttyvät toinen toistaan seuraavista 30 minuutin – tunnin Hangouts-, Teams-, Zoom- ja Skype-palavereista. Kun edellinen neuvonpito on kesken, seuraavaa jo hälyttää. Pissataukoakaan ei ehdi pitää.

En koskaan lue tietotekniikan manuaaleja. Ehkä pitäisi. Eilen löysin Google-kalenterista sattumalta Out of office -toiminnon, jolla voi estää uudet ja perua jo sovitut palaverikutsut vaikka koko päivältä. Olemme monet poissa fyysiseltä toimistolta, mutta joskus pitää olla lupa olla pois myös virtuaalityöyhteisöstä. Pitää olla oikeus miettiä kiireettömämmin; olla hetki yksin omien ajatustensa kanssa.

Työviikot ovat nyt niin täyteen pakattuja, että kaikkien uusien virikkeiden prosessoimiseen ei jää varatuksi aikaa. Ainakin omalla kohdallani hyvä elokuva, teatteriesitys tai kirja avautuvat vasta jälkikäteen. Katsomisen tai lukemisen aikana kiinnität huomion yksityiskohtiin, kokonaisuus avautuu vasta etäämmältä. Siksi kalenterissani lukee tänään Out of office. Levittelen siipiäni ja yritän nousta korkeammalle – nähdäkseni laajemmin.

Koska olen sen arvoinen. Sinä olet.

Mistä tunnistat huomisen voittajan?

No Comments

Viime kuukausina olen tarkkaillut kohtaamiani yrityksiä tavallista kriittisemmin. Olen miettinyt, mikä yhdistää tulevaisuuden menestyjiä. Uskon, että menestys rakentuu samaan hiileen puhaltavista ihmisistä, jotka tietävät olevansa enemmän yhdessä kuin yksin. Väitän, että monen tulevaisuuden menestysyrityksen taustalta löytyy kolmen A:n tiimejä.

Avuliaisuus

Ihminen on luontaisesti auttavainen. Lapset ovat usein avuliaita, mutta kyynistyvät aikuiset menettävät usein luontaisen kykynsä auttaa ilman vastapalvelusta. Aikuiset perustelevat käyttäytymistään sillä, että työtä on muutenkin ihan riittävästi. Avulla on kuitenkin taipumus heijastua takaisin antajalleen. Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa. Kaiken hyvän lisäksi tutkimuksetkin osoittavat, että auttaminen vaikuttaa myönteisemmin auttajaan kuin autettavaan.

Alkuvoima

Menestyvän yrityksen taustalla on miltei poikkeuksetta jotakin rajoja rikkovaa ja pelotonta. Viime kuukaudet ovat osoittaneet, että me ihmiset emme halua minkään muuttuvan. Haluamme, että maapallo rullaa radallaan kuin ennenkin. Matkustusrajoitukset hiertävät, turvaetäisyyden raastavat ja kasvomaskit ovat vapaalle maailmalle suurin mahdollinen kuviteltavissa oleva turn-off. Menestyvissä yrityksissä on halua sopeutua muutokseen, kykyä johtaa siitä. Muutos on uuden alkuvoima. Alkuvoima mahdollistaa muutoksen.

Anteeksianto

Kun kehittää uutta reseptiä, ainesosat ja työvaiheet menevät harvoin kerralla oikein. Joskus uutta rakentaessa kaatuu aitoja, joskus jopa yrityksiä. Uutta luodessa tulee väistämättä tehtyä myös virheitä. Niissä ei ole mitään hävettävää. Hävetä kannattaa vain silloin, jollei opi virheistä. Väitän, että huomisen menestyvissä yrityksissä on muita suurempi kyky anteeksiantoon. Kyky antaa anteeksi joskus törmäyskurssillekin ajaantuneille kumppaneille, mutta ennen kaikkea itselleen.

Pois silmistä, pois mielestä.

No Comments

Olin eilen ruokaostoksilla kauppakeskuksessa sijaitsevassa marketissa. Menin sinne aamukymmenen jälkeen. Parkkihallissa oli jo silloin paljon autoja. Päivittäistavarakauppa, Alko ja apteekki olivat auki. Erikoisliikkeet järjestään kiinni. Kävelin kauppakäytävää, jolla oli paljon lapsiperheitä ja totesin pimeiden myymälöiden ikkunoihin kliistratuista lapuista, että ne aukeisivat joko klo 11 tai klo 12 ja menisivät kiinni klo 18.

En ole kauppias, mutta ihmettelin kyllä heidän epäaktiivisuuttaan. Itse olisin kyllä kauppiaana ollut paikalla jo klo 9 ja tarkkaillut ihmisten käyttäytymisen muutosta. Jos ja kun olisin huomannut, että suljetun rulo-oveni takana on jatkuva virta potentiaalisia asiakkaita, olisin avannut aiemmin. Nyt poikkeusoloihin tunnutaan suhtautuvan kuin armeijassa karvalakin käyttöön: Korvaläppien käytöstä päätetään kalenterin, ei sään mukaan.

Korona on antanut meille hyvän oppitunnin sopeutumisen tärkeydestä. Poikkeusolot ovat koskettaneet meitä kaikkia, mutta toiset meistä ovat onnistuneet sopeutumaan niihin paremmin. Jos muutosten edessä lamaantuu ja ajaa liiketoiminnan totaaliselle säästöliekille pariksi kuukaudeksi, notkosta nouseminen on tuskien tie. Näinä aikoina kuluttajan kohtaamien viestien määrä on niin suuri, että kahden kuukauden hiljaisuus pudottaa hyvänkin yrityksen ihmisten mielistä.

Ei kahta ilman kolmatta

No Comments

Perustimme Hansdotterin kaksi vuotta sitten. Synttärit olivat vapun jälkeen, mutta niitä ei etätyön lomassa huomattu juhlistaa. Toisaalta juhlaan ei tarvita erityistä päivää. Hyvässä seurassa elämää voi juhlia arkenakin.

Kaksi ensimmäistä vuotta ovat olleet meille suotuisat. Olemme keskittyneet nuorena yrityksenä työmme laatuun. Uskomme siihen, että tinkimättömästi tehty työ näkyy ajan myötä myös liikevaihdon ja tuloksen kasvuna. Näin on ollut. Jokainen kuukausi on ollut edellistä vahvempi laadullisesti, mutta myös tuloksellisesti. Tulokset laskemme asiakkaittemme menestyksestä.

Pari kuukautta sitten toimintamme keskiöön nousi yrityskulttuurimme toinen tukijalka: vastuullisuus. Tunnemme vastuumme henkilökuntaamme, asiakkaitamme ja kumppaneitamme kohtaan. Olisi helppoa lomauttaa tai jättää alihankintalaskut maksamatta. Emme ole tehneet niin. Olemme yrittäneet entistä enemmän.

Tässä vaiheessa kenelläkään meistä ei ole näkymää, miten pitkään poikkeustila jatkuu. Epävarmuus ei saa kuitenkaan lamaannuttaa. Myllerryksistä huolimatta pyrimme tekemään työmme yhtä tinkimättömästi ja vastuullisesti kuten aina. Jos voimme viettää ensi vuonna synttäreitä yhtä iloisina ja touhukkaita kuin tänä vuonna, olemme onnistuneet.

Onnistuminen vaatii venymistä, keskinäistä luottamusta, vuorovetoa ja vastuullisia kumppaneita. Nämä kaikki meillä on. Siitä tiedämme, että huomenna on hyvä päivä.

Kiitos, kun yritätte

No Comments

”Aikaisin aamulla, kun et laiskuutesi tähden haluaisi nousta, muista tämä ajatus: Nousen tekemään ihmisen työtä.”  – Marcus Aurelius

Kanadalaisesta johtajuusvalmentaja Robin Sharmasta poiketen en herää aamuviideltä hikoilemaan, meditoimaan tai kasvamaan ihmisenä. Herään tekemään ihmisen työtä.

Harva meistä palvelualan yrityksistä on immuuni koronan vaikutuksille. Ennakkoarvioiden mukaan Suomen BKT on ollut parin viime kuukauden ajan 15 %:n syöksyssä. Joillakin toimialoilla myynnin lasku on ollut totaalinen. Markkinointiviestintätoimistojen liiketoiminnassa pandemian vaikutus osuu totaalisen pysähdyksen ja 15 %:n välimaille. Arvioisin, että alamme liikevaihto on laskenut maalis-huhtikuussa 30-40 %. Meidän 16-henkisessä tiimissämme se tarkoittaisi 5-7 henkilön työpanosta.

Tilanteeseen voi suhtautua vain kahdella tavalla: Odottaa poterossaan voivotellen tsunamin rauhoittumista, joustaa lomautuksilla ja turvata oma kassa itsekkäästi alihankintamaksuja viivästyttämällä. Poteron suojasta voi yrittää kurottaa kättä valtion taskuun ja kritisoida, että väärin autettu. Tai sitten voi yrittää enemmän. Luotan jälkimmäiseen.

On toimialoja – kuten ravintola- ja matkailu – joiden liiketoimintaedellytykset ovat menneet poikkeuslain pakkopäätösten myötä. Näillä aloilla aktiivisuudellakin on vain hyvin rajallinen vaikutus liiketoimintaan. Sitten on markkinointiviestinnän kaltaisia toimialoja, jotka pystyvät paremmin vaikuttamaan selviytymiseensä omilla toimillaan. Siksi herään joka aamu viideltä yrittämään. Jos ehdotus ei mennyt kaupaksi eilen, parannan sitä ja yritän uudelleen. Tietäkää, kerron tämän kokemuksesta: Yksikään asiakas ei ole koskaan sanonut, että älkää ehdottako enää. Lopettakaa yrittäminen! Ei. He sanovat: Kiitos, kun olette aktiivisia. Kiitos, kun yritätte.

Olemme aktiivisuudellamme toistaiseksi onnistuneet pysymään pinnalla. Olemme oppineet luottamaan tiimikavereihin entistäkin enemmän. Olemme pidentäneet päivää kummastakin päästä, olemme yrittäneet enemmän yhdessä. Teemme näin, kunnes tilanne normalisoituu. Kunnes maailma taas avautuu. Kunnes saamme taas palata takaisin osoittamaan tukemme meille rakkaisiin ravintoloihin, hotelleihin ja kivijalkakauppoihin; ystävien pariin. Se on elämän parasta aikaa. Aikaa, jota odottaessa jaksaa yrittää.

Jokainen eteenpäin kerrottu ajatus palaa takaisin

No Comments

Kuluneet kuusi viikkoa ovat muuttaneet totaalisesti työnteon malleja. Kun kotoa ei tarvitse – eikä saa lähteä konttorille – työn ja vapaan ero on hämärtynyt. Olen aina ollut hieman eriskummallinen ihminen. Herään luontaisesti hyvin aikaisin. Kello viisi aamulta on ihan normi. En ole koskaan oppinut syömään aamupalaa. Jos sitä ei erikseen tarjota, en syö. En juo kahvia tai teetä, joten ei tarvitse käydä edes kuppia täyttämässä. Tämä on johtanut siihen, että kun aamulla aloitan työt, istua tönötän tuolissani usein alkuiltapäivään siirtyvään lounaaseen asti ja sen jälkeen jatkan täysistuntoani iltaan.

Mitä sitten teen päivät pitkät? Mietin asiakkaitteni asioita. Googletan, luen uutisia, tutkimuksia, keskustelupalstoja, trendikatsauksia, kahlaan läpi kilpailijoiden verkkosivustoja ja somepostauksia. Yksi ajatus johtaa toiseen. Kerron löydöksistäni kollegoille, asiakkaille ja kavereille. Olen aina todennut, että työ generoi työtä. Jokainen eteenpäin kerrottu ajatus palaa takaisin. Jos vastaus on positiivinen, se johtaa idean toteuttamiseen. Jos vastaus on negatiivinen, se johtaa idean kehittelyyn.

Nyt takana on kuusi viikkoa tätä uutta rutiinia. Se ei eroa vanhasta juurikaan muuten kuin sosiaalisten kontaktien puutteena. Mutta kaltaiselleni lähimmäisriippuvaiselle puute on kivitalon kokoinen. Minulle ihmisiin törmäily on merkinnyt kuuntelua ja kuulluksi tulemista. Se on merkinnyt työnteon tauottamista, rentoutumista. Nyt tätä ei luontaisesti ole. Se johtaa siihen, että kovalevy on ollut alkamaisillaan täyttyä. Eilen aloin pestä kestopuuterassiamme 12 vuoden homeista. Painepesuri käteen ja puhdasta lauta kerrallaan. Wax on, wax off. Työn tulos oli välitön ja konkreettinen. Miten terapeuttista se olikaan! Neljä tuntia jotain ihan muuta kuin arkena. Tänään toinen kierros.

Kirotun pandemian loppumisesta ei ole mitään tietoa. Oman elämän suunnittelu on mahdotonta. Lisärasitusta tuo se, että uutisoinnin seuraaminen vaatii aivan uudenlaista lähdekritiikkiä. Raskaat uutiset vaativat myös kevyempää vastapainoa. En voi sietää toimittaja Ina Mikkolaa. Eilisessä Joonas Nordman Showssa hän oli mainio. Tuskin hän muuta oli kuin ennenkään, mutta ensimmäistä kertaa taisin malttaa kuunnella, mitä hän sanoi. Ilman koronaa tuskin olisi sitä nytkään tehnyt. En tiedä oppiiko vanha koira uusia temppuja, mutta se ainakin kykenee tunnistamaan uudenlaisia virikkeitä. Poikkeusolot myös opettavat.

Myyntiponnisteluissa laatu korvaa määrän

No Comments

Luin tuoreesta globaalista tutkimuksesta, jossa oli selvitetty yritysten myyntiponnisteluja maaliskuussa. Pandemian edetessä trendi oli selvä: Lähetettyjen myyntimeilien määrä kasvoi viikoittain noin 15 % eli neljän viikon tarkastelujakson lopulla meilejä lähti 75 % enemmän kuin sen alussa. Samaan aikaan meileihin – vaikka niiden määrä kasvoi – reagoitiin joka viikko keskimäärin 22 % edellistä viikkoa vähemmän. Eli neljännellä viikolla meileihin reagoitiin määrän kasvusta huolimatta 63 % vähemmän kuin tarkastelujakson alussa. Tehottomuutta selittää osaltaan viestien sisältö, sillä varmasti iso osa myyntiosastojen lisääntyneistä meileistä oli korona-pandemiaan liittyvää tiedottavaa sisältöä.

Tutkimustulosta voi lähestyä kahdella tapaa. Tunnen historiasta mallin, jossa ratkaisuksi olisi nähty myyntifunnelin yläpään laventamisen entisestään. Jos maltti ei riitä tähtäämiseen, voihan sitä haulikollakin osua. Silmitön räiskiminen kuitenkin nakertaa väistämättä ampujan laatu- ja hintamielikuvaa. Itse kuulun enemmän less is more -koulukuntaan. Poikkeuksellisina aikoina pitää kunnioittaa vastaanottajan aikaa ja lähestyä vain tositarkoituksella. Siksi olen keskittynyt kollegoitteni kanssa viime viikkoina määrän sijasta laatuun. Olemme lähestyneet ensin nykyisiä asiakkaita ja tarjonneet heille proaktiivisesti ideoitamme ja osaamistamme. Vasta sen jälkeen olemme lähestyneet potentiaaleja, mutta vain harkitusti ja työtä säästelemättä. Jos haluaa saada jotakin, on pakko ensin antaa jotakin itsestään.

Jos on opetellut jonglööraamaan kolmella pallolla, nyt ei kannata ehkä siirtyä neljään palloon ja hypätä vaikeusastetta lisätäkseen kiikkerän yksipyöräisen selkään. Ydinosaamiseen keskittyminen on eduksi sekä mestarille itselleen että hänen yleisölleen. Parempi kolme palloa hallitusti liikkeessä kuin neljä levällään lattialla.

 

(Omat) tunteet pelissä

No Comments

Työskentelen yhteisössä, jonka yrityskulttuuri on terve. Kun arvot ovat yhteiset ja rauhassa juurtuneet, voimme luottaa siihen, etteivät yllättävät puuskat hevin kaada yhteistä rintamaamme. Kriiseissä yhteisten arvojen aitous ja kestävyys punnitaan. Vaikka aloitinkin kirjoittamalla yhteisistä arvoista, tärkeää on antaa aikaa myös omien tunteiden tunnistamiselle. Henkilökohtaisten tunteiden hyväksymisellä on suora yhteys omaan innostuneisuuteen, positiivisuuteen ja empatiaan. Omien tunteiden tunnistaminen antaa päätöksiin tarvittavaa itsevarmuutta.

Yhteisten tavoitteiden saavuttamisen kannalta keskeisintä on aina tekojemme aitous. Aitous, nöyryys ja avoimuus ovat keskeisiä arvoja paitsi omassa työyhteisössä myös ammatillisissa ja sosiaalisissa verkostoissa. Tunneilmastolla on kokonaisvaltainen merkitys yhteisön suorituskyvylle ja ihmisten hyvinvoinnille. Yhteenkuuluvuus syntyy omien ja kumppaneiden tunteiden ymmärtämisestä ja mahdollisuudesta vahvistaa niitä – positiivisesti.

Luterilaisessa työkulttuurissa väitetään usein, etteivät tunteet eivät kuulu bisnekseen. Tunteiden kieltäminen on mielestäni lyhytjänteistä ja hyvin vanhentunutta ajattelua. Tunteettomuus näkyy ehkä viivan olla nopeasti, mutta jos tavoitteet ovat pidemmälle kuin seuraavassa kvartaalissa, menestyksen kulmakiviä ovat juuri tunteet. Uskon, että tulevaisuuden menestyjiä ovat yritykset, joiden aitoja arvoja ovat uteliaisuus, positiivisuus, läpinäkyvyys, keskinäinen arvostus, välittäminen ja rakkaus. Voittava yrityskulttuuri vaikuttaa parhaimmillaan kuin kulttuuri. Tavalla, jota ei pysty järkiperäisesti jäljittämään. Tietämättä, mistä tunne syntyy. Sen vain tuntee.

Kiitos, ei.

No Comments

Elämme poikkeuksellisia aikoja. Monen yrityksen liiketoiminta on sulanut alta muutamassa päivässä. Olen siitä yksioikoinen ihminen, että jos minulle tulee mieleeni ajatus, jonka kuvittelen edistävän yrittäjäkollegan liiketoimintaa, kerron siitä. Yksi yrittäjän elämän tarkoituksista on auttaa toista yrittäjää.

Yhteenottoni tulevat vastaanottajalleen monesti tilaamattomana ja yllättäen. Parin viime viikon aikana vastaukset ideoihin ovat vaihdelleet riemukkaan vihreästä empivän keltaisen kautta kiukun kasvoilleni nostavaan punaiseen. Ymmärrän yrittäjien paineen, mutta jos on aikaa vastata ei, senkin voi tehdä kohteliaasti.

Keltaisilla ja punaisilla vastauksillakin on eroja. Jos minun pitää ostaa joskus toimistolle minineukkari tai puhelinkoppi, todellakin tiedän, mistä en sitä osta. Toisaalta, kun mietin seuraavaa laskettelulomaa, valintani kohteesta on selvä. Ensimmäisen kanssa ei syntynyt asiakassuhdetta kumpaankaan suuntaan. Jälkimmäisen suhteen ainakin minusta tuli jo nyt asiakas. Ja kyse oli vain vastauksen äänensävystä, ei sen sisällöstä.

Neuvon jokaista makustelemaan mielessään seuraavaa omaa kielteistä vastaustaan. Ensin kiitos, sitten kielto. Paino sanalla kiitos. Kiitos, ei. Eikä sen jälkeen mitään turhia ja yhteydenottajaa alentavia selityksiä ja opetuksia. Kiitos, ei.

Ole, hyvä.

Older Entries