Licence to chill

No Comments

Viime viikon Kauppalehti Optiossa oli hyvä artikkeli ylivireydestä.  Keho-orientoitunutta psykoterapiaa opiskellut Hanna Markuksela kertoo, että ylivireyden ensimmäinen varoitusmerkki ilmenee aamuyöstä. Kun ihminen käy ylikierroksilla, hänen luontaisesti aamuisin koholla olevat kortisoli- eli stressihormonitasonsa alkavat kohota jo yöllä – ja hän herää liian aikaisin.

Tunnistan ilmiön itsessäni.

Olen aina ollut luontaisesti varhainen herääjä. Korona-ajan tuoma stressi on ruuvannut rytmiäni vieläkin aikaisemmaksi. Olen herännyt viimeiset puolitoista vuotta töihin useimmiten jo puoli viideltä. Ja samalla, kun edellisestä pidennettyä viikonloppua pidemmästä lomasta on kaksi vuotta, ylivireyden mukanaan tuoma aamuvirkeys ei ole enää pelkkä persoonallinen luonteenpiirre vaan puolittainen addiktio.

Torstaina suuntaan lomalle. Kassiin on pakattu lenkkitossut, kuulokkeet ja muutama kirja. Tiedän, että olen lomani ansainnut, mutta silti koen syyllisyyttä siitä, että vapaata pitämällä yritän ajaa kierroksiani alemmas. Toiset kätkevät matkaansa mukaan taskumatin. Minulla piilossa on läppäri. Ei kai parin meilin lukemisesta vielä retkahda.


Photo by S Migaj on Unsplash

Vieraana omassa maassa

No Comments

Viimeiset puolitoista vuotta ovat tuntuneet siltä kuin meidät olisi pudotettu kielitaidottomana vieraaseen maahan. Elämä on pitänyt rakentaa aivan uudelle perustalle. Työn ja yksityisyyden raja on hämärtynyt, läheisyys on muuttunut etäisyydeksi. Koko vapauden käsite on pitänyt omaksua uudelleen.

Puolitoista vuotta labyrintissä, jossa mutkan takaa on paljastunut vain uusi mutka. Yritys, erehdys ja eteenpäin. Yritys, erehdys ja eteenpäin. Yritys, erehdys ja eteenpäin. Vankilasta on jollakin oudolla tapaa tullut turvapaikka. Paluu normaaliin elämään miltei pelottaa.

Vuosi sitten keväällä, kun sumu laskeutui, menetimme hetkessä puolet liikevaihdostamme. Koska se ei ollut henkilökunnan vika, ei ollut oikeutettua pakottaa heitä joustamaan. Henkilökunta on yrityksen suurin voimavara. Ryhdyimme hakemaan vimmaisesti uutta työtä, uusia mahdollisuuksia. Syksyyn mennessä kuoppa oli täytetty, mutta epävarmuus jatkui. Myös yölampun polttaminen jatkui, loma muuttuivat termiksi menneisyydestä.

Vuosi sitten keväällä, kun sumu laskeutui, menetimme hetkeksi kyvyn navigoida. Opimme uusia tapoja edetä. Nyt kun näkyvyys on palaamassa, vaarana on, ettemme enää luota entisiin hyviin käyttöliittymiin. Osaammeko enää kohdata toisiamme? Olemmeko muuttuneet vähemmän humaaneiksi? Ihminen on muuttunut, mutta mihin suuntaan.

Tunnistan itseni. Vahvuuksiani ovat avoimuus; kyky innostua ja innostaa. Ne ovat vahvuuksia, jotka eivät ole päässeet täysimääräisinä esiin digiverhon takaa. Se on turhauttanut. On tehnyt mieli sanoa ja tehdä, mutta tekemiselle on löytynyt rajallisesti foorumeita ja hetkiä. Olen voinut huonosti, koska en ole päässyt kohtaamaan ihmisiä. Ahdistus on ollut ehkä samankaltaista kuin oikeakätiseksi pakotetulla vasurilla.

En ole enää sama. En tiedä, haluaisinko edes olla. Sen tiedän, että paluu normaaliin jännittää enemmän kuin kriisin kohtaaminen. Ihminen on hyvin kimmoisa laji. Sopeudumme. Selätämme kriisit, mutta paluu arkeen vaatii enemmän. Traumaperäinen stressihäiriö ilmenee vasta kriisin jälkeen. Työpaikoilla, perheissä ja harrastuksissa tulee olla kurinalaisuutta ja ymmärrystä ottaa vastaan uusi normaali, ja ymmärtää, että kaikille paluu ei ole helppo. Toisen taivas on toisen helvetti.

Katson ulos ikkunasta. On lokakuun 15. ja kello 7:22. Aurinko on vasta nousemaisillaan sadepilvien takaa. Näen enemmän valoa kuin pimeää.

 

Totuuden A/B-testaus

No Comments

Pikaruokaketju kärsii monien muiden yritysten lailla työvoimapulasta ja tekee rekrytointeja vauhdittaakseen kampanjan, jossa kehuu itseään vastuulliseksi työnantajaksi. Samalla se nostaa itsensä maalituksen kohteeksi. Tuhansien, pääasiassa nuorten työntekijöiden joukossa on taatusti aina ihmisiä, jotka ovat pettyneet työssään. Nuorten järjestäytymisen aste laskee vuosi vuodelta ja oletettavasti ammattiyhdistys näkee momentuminsa profiilinkohotukseen tulleen. Tyytymättömät yksilöt saavat tulitukea, samalla, kun työnantaja tekee vastaantulossaan virhearvioita:

1) Ongelmia ei heti tunnusteta.

2) Ongelmien mahdollisuus myönnetään, aloitetaan selvitystyö.

3) Pyydetään anteeksi liian myöhään.

4) Otetaan esiin perheyrittäjyys vastuullisuuden takeena.

5) Ajetaan somessa kaksilla rattailla. Omistajuuskuplassa viestitään eri totuutta kuin julkisuudessa.

6) Sälytetään syy koronalle.

7) Maalitetaan oma väliportaan johto.

8) Vasta lopuksi tunnustetaan syyn olevan organisaatiossa korkeammalla.

Ulkopuolisesta tämä näyttää totuuden A/B-testauksella. Kokeillaan, mikä linja vetää, mikä ei ja huonot valinnat pyritään vaientamaan kuoliaaksi. Mutta valitettavasti se ei mene niin. Aina kannattaa pitäytyä yhdessä ja vain yhdessä totuudessa. Tarinassa usein vain sivujuonet jäävät elämään.

On päivänselvää, että kukaan ei perusta yritystä tavoitteenaan hyväksikäyttää työntekijöitä. Jos yritys kasvaa tuhansien ihmisten työllistäjäksi, se on varma osoitus siitä, että suurin osa toiminnasta on ollut ja on vastuullista. Oma yrityksemme arvioitiin 15 vuotta sitten Suomen parhaiten voivaksi työorganisaatioksi, mutta niin vain liiketoiminnan kasvaessa meilläkin ilmeni lopulta vakavaakin työtyytymättömyyttä. Tyytymättömyyden pintautuminen otti aikansa ja tieto siitä kulkeutui rikkinäisten puhelimien kautta väritettynä eteenpäin.

Muistan, miten toimin kuin pikaruokaketjun omistaja. Koin epäuskoa. Vaikka henkilöstöasiat eivät minulle kuuluneetkaan, koin myös häpeää. Viestin taatusti epäselvästi, mutta omalla kohdallani keskustelua ei onneksi käyty mediassa eikä Jodelissa. Olin tehnyt vuosia työtä vilpittömänä tavoitteena luoda hyvä työympäristö, mutta kasvun myötä olin menettänyt kontaktin omiin työkavereihini. Mutta yhtä lailla moni heistä oli menettänyt kontaktin yrityksen arvoihin.

Omalla tarinallani oli helppo päätös. Minulla ei ollut perustamaani yritykseen enää omistuksellista sidettä, joten oli helppo irtaantua ja aloittaa alusta virheistä oppineena. Kolme vuotta uutta on takana ja uskon, että olemme onnistuneet. Emme täydellisesti, mutta olemme onnistuneet. Mittaamme työtyytyväisyyttä ja -hyvinvointia säännöllisesti eri mittareilla, mutta samalla tiedostamme yhden opettajan kommentin äidilleni 80-luvulla: ”Vanhempainiltoihin osallistuvat aktiivisimmin he, joilla siihen mielestäni olisi vähiten tarvetta.” Samoin on työtyytyväisyyden mittaamisessa. Monesti työyhteisössä huonoiten voivilla on vähiten voimia, motivaatiota ja rohkeutta kertoa siitä työnantajalleen. Heidän edustajaan ammattiyhdistyksellä on paikkansa.

Yritystä ei voi johtaa pelkästään mittareita tuijottamalla. Tunneäly on johtajan työkalupakin monitoimityökalu. Päivää ei mielestäni kannata aloittaa tuijottamalla älykellon dataa unen laadusta. Jos olet virkeä, olet nukkunut hyvin. Jos väsyttää, olet nukkunut huonosti. Miksi olet nukkunut huonosti, siihen kellon datasta voi löytyä viisaus.

 

 

 

 

Hankala, mutta lojaali asiakas

No Comments

Olen kaikkea muuta kuin hankala asiakas. Olen yrityksille hyvin uskollinen ja annan paljon positiivista palautetta. Suosittelen hyvää palvelua ystävilleni. Olen saanut tälläkin viikolla huomioivaa palvelua, mutta olen jäänyt myös totaalisesti huomioimatta.

Menemme huomenna ylioppilasjuhliin, kun niitä on taas lupa pitää. Vaimollani oli visio lahjasta, mutta tuotteen saatavuus oli heikko. Löysin kuitenkin tuotteen Prisman verkkokaupasta. Tein tilauksen, maksoin, sain tilausvahvistuksen ja arvion toimitusajasta ja -paikasta. Mukana oli myös lupaus kohta saapuvasta lähetyksen seurantakoodista. Koodia ei saapunut. Päivä arvioidun toimitusajan jälkeen otin yhteyttä Prismaan verkkosivujen yhteydenottolomakkeella. Ei vastausta. Soitin asiakaspalveluun, jossa kerrottiin heidän siirtyneen takaisinsoittopalveluun. Automaatti kysyi tilausvahvistuksen numeroa, ja lupasi asiaan palattavan. Aivan oikein, ei palattu. Soitin tänään uudelleen. Puhelimen päässä oli ystävällinen ihminen, joka totesi, että tuotetta ei olekaan ollut varastossa. Ei, vaikka varastosaldo näytti yhä saatavuutta. Rahat luvattiin palauttaa. Sähköpostiin tulikin ilmoitus tilauksen purusta. Hätä ei ole tämän näköinen: Hankimme jostakin muualta jotakin muuta.

Kävin eilen K-Rauta Kuninkojalla. Puutavara on vähissä, mutta tarvitsemaani tuotetta oli verkon varastosaldon mukaan hyllyssä Turun seudulla ainoastaan heillä. Saldo lupasi, että tuotteita on 13 kpl. Tarvitsin neljä. Ajoin Kuninkojalle ja löysin luvatut 13 tuotetta ja lastasin autoon tarvitsemani. Hieno homma. Suoritus olisi ollut kaupalta täydellinen, mutta puutavara-alueen piha oli täynnä pakkausjätettä ja kirjoitin aamulla kauppiaalle, että kauppasi olisi 10 +, mikäli siisteys pihalla olisi samaa luokkaa kuin myymälässä. En reklamoinut tai edes kysynyt mitään. Annoin vilpitöntä palautetta. Lähetin meilini klo 8:50. Klo 9:17 kauppias Sami Aalto vastasi:

Hei Juuso

ja kiitos palautteesta. Oikeassa olet. Juuri aamulla laitoin samasta aiheesta itsekin pihan ja tavaranvastaanoton päälliköille palautetta.

Olemme takoneet nyt myyntiennätyksiä ja ei meinaa prosessit ja enää pysyä perässä. 10% lisää myyntiä tarkoittaa osassa tavarassa kaksinkertaisen työn myötä 20% enemmän tavaran liikuttelua (tavaran tulo, hyllytys, keräys ja taas lastaus). Tavarapulaa on markkinoilla, puutavaraa ja osaa muutakin tavaraa saa vasta useiden viikkojen toimitusajalla tilauksesta. Tämä on aiheuttanut sen, että olemme joutuneet todella paljon hamstraamaan tavaraa ennakkoon ja tilat käsitellä ja varastoida tuotteita ovat tässä myös koetuksella. Lisää henkilöstöäkin on palkattu, mutta silti tiukalla nyt mennään. Aloitamme joka arkipäivä jo viideltä aamulla keräyksien ja siivouksen kanssa, mutta päivän vauhti on nyt sellainen, ettei sekään riitä. Myymälä on pysynyt tässä vauhdissa hyvin vielä mukana, mutta ahtaassa ulkomyymälässä syntyy tavaralle pullonkaula ja se on tullut nyt aika ajoin eteen ja näkyy sitten epäsiistinä ja ahtaana asiakkaillekin. Kiinteistömme ei anna meille tässä yhtään armoa.

Selitys ei tässä kuitenkaan auta, kauppa on vaan pidettävä kaikesta huolimatta kunnossa, siistinä, helppona ja turvallisena asiakkaalle asioida ja myös henkilöstölle työskennellä. Se, että kaupassa on yleensä tavaraa, hyvään hintaan ja saa hyvää palvelua on merkityksellistä. Asiointikokemus mihin vaikuttaa moni muukin asia on kuitenkin ihan yhtä tärkeä.

Parhaamme teemme ja puristetaan tuo pihakin vielä parempaan kuosiin, tervetuloa taas ostoksille

Sami

Kuninkoja on meiltä katsoen hieman väärällä puolella kaupunkia, mutta Sami hankki vastauksellaan minusta uuden kanta-asiakkaan. Erityisesti arvostan sitä, että Sami huomioi vastauksessa oman henkilöstönsä turvallisuuden ja viihtyvyyden.

Kuvan portaat eivät liity tapaukseen, mutta jotakin tuollaista on tavoitteena.

Pientä ihmistä suurempi käyttöliittymä

No Comments

Turussa ei ole enää yhtään Postin omaa toimipistettä ja minulla oli toimitettavana eilen Suomen sisällä yksi C3- kokoinen kirjekuori. Koska lähetys on mahdu postilaatikkoon, ajattelin pudottaa sen hypermarketin neuvonnassa olevaan palvelupisteeseen. Siinä olikin palvelutiskillä neljä asiointipaikkaa, joista yhdellä oli asiakaspalvelija. Minua ennen jonossa oli yhdeksän henkilöä. Jono purkautui rauhallisesti ja kun pääsin itse luukulle parinkymmenen minuutin jälkeen, ymmärsin miksi.

Asiakas:Haluaisin postittaa pikana tämän kirjeen.”

Posti: ”Koska se on noin suuri, sitä ei toimiteta kirjeenä, vaan pakettina.”

Asiakas: ”Ok. Haluaisin postittaa tämän kirjeen pakettina.”

Virkailija alkaa näpyttää kirjeessä valmiina olevia vastaanottajan ja lähettäjän tietoja koneelle.

Posti: ”Mikä on vastaanottajan puhelinnumero?”

Asiakas: ”En halua, että soitatte vastaanottajalle. Haluan, että toimitatte hänelle lähetyksen.”

Posti: ”Saapumisilmoitus menee asiakkaalle tekstiviestinä ja hän ei ilman tekstiviestiä tiedä sen saapuneen.”

Asiakas: ”Eikö pakettia voi tilata perille kannettuna?”

Posti: ”Paketista menee tekstiviesti-ilmoitus.”

Asiakas: ”Jos kirjettä ei saada jaelluksi perille, eikö siitä voi varmuuden vuoksi lähettää vastaanottajalle kirjallista saapumisilmoitusta?”

Posti: ”Voi, mutta se maksaa pari euroa lisää.”

Tästä palvelukokemuksesta ja noin 500 gramman painoisen kirjekuoren lähetyksestä Suomen sisällä maksoin 11,80 euroa.

Jälkikäteen huomasin, että postin verkkosivuilla on tarjolla tällainen palvelu:

Ovelle – toimitus vastaanottajan osoitteeseen

Voit lähettää paketin suoraan vastaanottajan ovelle ostamalla paketille Ovelle-lisäpalvelun. Sinulla on valittavissa toimitus aamulla, työpäivän aikana tai niin, että Posti sopii vastaanottajan kanssa paketin toimituspäivän ja toimitusaikavälin.

Vastaanottajan ovelle aamulla -palvelussa (+11,90 €) paketti jaetaan vastaanottajalle klo 9 mennessä. Jos vastaanottajaa ei tavoiteta, paketti toimitetaan vastaanottajalle saman työpäivän aikana. Jos pakettia ei saada toimitettua, se viedään postiin noudettavaksi. Palvelu on saatavilla suurimmissa kaupungeissa ja taajamissa.

Tällaista ei tarjottu.

 

Jos et sä soita

No Comments

Yritin eilen tavoitella suomalaisen yrityksen asiakaspalvelua. Asiakastiedon julkisten tietojen mukaan yrityksen tuoreimman tilikauden liikevaihto oli 4 miljoonaa euroa, josta 24 henkilöä työllistävälle yhtiölle kertyi komeat 670.000 euroa voittoa.

Menestys ei perustu aspan tulivoimaan.

Otin torstaina, perjantaina ja maanantaina yhtiöön yhteyttä sähköpostilla kolme eri kertaa. Vastauksia sain nolla. Semisti turhautuneena soitin heidän 010 -alkuiseen keskusnumeroonsa. Soitto meni suoraan kännykkävastaajaan: ”Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.”

Yrityksen Facebook-sivuilla on 23 245 seuraajaa ja siellä oli yhteydenottomahdollisuus. Kysyin kohteliaasti, että miten aspaan saa yhteyden. Sain viidessä minuutissa vastauksen, joka oli linkki heidän verkkosivujensa yhteystietoihin, eli määrätietoisesti vaikeneviin info-meiliin ja 010 -numeroon. Vastasin, että kiitos, mutta meileihin ei ole vastattu ja keskusnumerokin kääntyy kännykkävastaajaan.

Sain tähän ytimekkään, mutta informaatioarvoltaan giganttisen vastauksen: ”Hmmm…” Muutama minuutti myöhemmin vastausta avattiin: ”Keskusnumero on käännetty etätöissä olevalle työntekijälle, jonka kännykästä on akku loppu.”

***

Elämme aikaa, jolloin kasvokkaiset kontaktit ovat minimissä. Tässä ajassa olisi syytä panostaa digitaalisten kanavien toimivuuteen. Ainakin itse pyrin vastaamaan yhteydenottoihin per heti. Vaikken aina pystykään vastaamaan täydellisesti, kerron, että viesti on tullut perille ja vastaan tarkemmin myöhemmin.

Ihan viime viikkoina olen ollut huomaavinani, että etätyöskentelyn hajauttamat ihmiset ovat alkaneet kärsiä alati pahenevasta informaatioähkystä. Esimerkiksi isompien palaverien sopiminen on hankalaa, kun yhteistä aikaa etsitään epätoivoisesti Teamsien turvottamista kalentereista. Tänään huomasin, että neljä palaveria oli roikkunut sopimatta jo päiviä. Jumi purkautui, kun otin puhelimen käteen ja soitin ihmisille. Kaikki ajat tuli sovittua. Ja mikä parasta. Kaikki taisivat todeta, että kiva, kun soitit.

Oli kiva soittaa.

Inhimillistä kasvua

1 Comment

Olen ristiriitaisissa tunteissa. Yrityksemme liikevaihto kasvoi viime vuonna kolmanneksella, mutta emme palkanneet yhtään uutta vakituista työntekijää. Päätimme poikkeuksellisessa tilanteessa keskittyä täysimääräisesti nykyisen henkilökunnan hyvinvointiin. Olemme selvinneet koko pandemia-ajan ilman lomautuksia ja irtisanomisia, vaikka kriisin alkuvaiheessa meilläkin oli tulevan ennakoinnissa merkittävää epävarmuutta.

Parasta aikaa haastattelemme ehdokkaita kahdeksi uudeksi kollegaksi. Valintaprosessimme on hakijoiden mielestä varmasti kiusallisen verkkainen. Valitsemme jokaisen uuden kollegamme tositarkoituksella. Muutama vuosi sitten suomalaisia kehotettiin olla ottamatta kesämökeille lasten iloksi syksyllä luontoon vapautettavia kesäkissoja. Kuka ihme ottaa kesäkissan? Ehkä sama ihminen, joka ottaa uuden työkaverin liian kevein perustein.

Monen yrityksen henkilöstöpolitiikan vastuuttomuus pistää vihaksi. Julkikuvan takia avoinna on houkuttelevia työpaikkoja samaan aikaan, kun vanhaa henkilökuntaa ohjataan takaovesta kassan elätettäväksi. Ei ole yksilön, yrityksen eikä sen asiakkaiden etu, mikäli henkilökunnan vaihtuvuus on suurta. Yrityksen menestys syntyy aina yksilöiden luottamuksesta toisiinsa ja työnantajansa pyyteettömiin tarkoitusperiin.

Yritystoiminta on kestävyyslaji eikä huipulle voi nousta kepulikonsteilla. Anabolisilla steroideilla voi tavoitella houkuttelevaa tilapäistä kilpailuetua. Luontainen, inhimillinen kasvu on hitaampaa ja vuosirenkaat tiiviimpiä. Mutta hitaammin kasvanut puu on kestävämpi ja eheämpi. On erittäin motivoiva ajatus olla rakentamassa jotakin kestävää. Jotakin, jossa jokaisella yhteisön jäsenellä on oma merkityksensä yhteisessä kasvussa.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

No Comments

Pakoksi muodostunut etätyö ja miltei katkeamaton Teams-helvetti ovat kova paikka tietotyöläisen silmille. Lääkärit neuvovat katsomaan aika ajoin muutaman sekunnin horisonttiin ja sulkemaan silmät hetkeksi. Silmille pitää antaa aikaa levätä.

Myös aivoille pitää antaa aikaa levätä. Pallolajeissa yksi tyypillinen harjoitusmetodi on pienpelit, jotka ovat yksinkertaistettuja ja viedään läpi pienemmillä pelaajamäärillä kuin varsinaiset ottelut. Pienpelien tarkoitus on tietyssä kehitysvaiheessa saada pelaajat oppimaan pelissä tarvittavat taidot vaihe vaiheelta.

Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että olen hieman suorituskeskeisesti joskus jumiutunut omaan pienpelaamiseeni. Toistoja, toistoja, toistoja. Katse laskee joskus liian pitkäksi aikaa horisontista omiin varpaisiin. Aivot väsyvät. Kokonaiskuva surkastuu.

Tyhjensin tänään kalenterini kaikesta, mikä ei ole aikataulullisesti välttämätöntä, nostan katseeni ja levittelen siipiäni. Annan itselleni aikaa ja armoa. Timantit voivat puristautua jatkuvassa paineessa, mutta strateginen luova työ kaipaa liekkiinsä myös happea ja vapautta. Ja iloa. Parhaat työt ja oivallukset syntyvät aina hymyssä suin.

Ilon kautta!

Miten tämä vessa vedetään?

No Comments

Takana viisi päivää aurinkoisella Pyhällä. Säät suosivat ja rinteet olivat huippukunnossa. Turvallisuus otettiin tosissaan ja ulkoilu oli rentoa. Mutta sitten ensimmäisen maailman harmituksen aiheita, jotka kohdistuvat lähinnä itseeni.

Vuokrasimme auton Rollon lentoasemalta. Saimme bränikän Golf Variantin, jonka digitaaliseen mittariin oli kertynyt 1.500 kilometriä. Auton käyttöliittymä oli minulle täysin vieras. En osannut laittaa penkinlämmitintä päälle. En säätää radion äänenvoimakkuutta, ennen kuin vahingossa hipaisin hanskallani tuulettimen ripaan kätkettyyn liukusäätimeen. Ja sitten p*****llinen ajoavustin, joka alkoi herjata lumisella Kemijärven tiellä: ”Pysy keskellä kaistaa.” Yritin pysyä, mutta paraskaan suoritukseni ei kelvannut autolle.

Koska ravintolaruokaan ei voinut koronasulun takia tukeutua, yövyimme huoneistossa, jossa meillä oli oma keittiö ja sauna upeilla tunturinäkymillä. Kiuas käynnistettiin kaukosäätimen naputtelulla. Kiukaan käynnistymiseen vaadittiin 13 painallusta. Oi aikoja, jolloin vaihtoehdot olivat ON ja OFF.

Mutta sauna oli pala kakkua monitoimilieteen verrattuna. Ikuiseksi arvoitukseksi jäi, miten sen smoothi hipaisu- ja liukuvalikko oli suunniteltu toimivaksi. Ilmeisesti laitteessa oli joku ohjelmistovika, koska vedimme hetkeksi sulakkeet alas, jonka jälkeen saimme uunin lämpiämään sentään 10 minuutin pätkissä. Suihkuhana oli tyylikäs ja sitä osasin käyttää. Myös vessan huuhtelu onnistui, vaikka siinä oli vetimen sijaan painike.

Kaikki käyttöliittymäongelmat johtuivat olletikin käyttäjästä. Mutta samankaltainen probleematiikka kohtaa meitä etätöitä tekeviä monta kertaa päivässä. Etätyöalustat vaihtuvat palaverista toiseen ja niiden käyttölogiikka ei aina ole kovinkaan intuitiivinen. Joudumme sopeutumaan entistä kiihtyvämmällä tahdilla. Muutoksessa voittajia ovat ne, jotka osaavat ja haluavat myös itse sopeutua.

 

Melko vilpittömästi

No Comments

On ihannoituja ihmisiä, joilla on loputonta menestyksen nälkää ja intohimoa.

On tavoitteita, joihin ei yllä pelkällä apinan raivolla.

On ihmisiä, joiden tiimissä en haluaisi olla.

On voittavia tiimejä, joissa olen.

Menestyvä liiketoiminta ei voi perustua kaikki pelaa -periaatteeseen. Yritys ei voi edetä hitaimman ehdoilla. On selvää, että toiset vaan ovat kyvykkäämpiä kuin toiset. Mutta ne toisetkin ovat yhtä arvokkaita. Tiedän olevani hyvin kyvykäs. Ajoittain jopa niin kyvykäs, että ymmärrän kyvykkyyden olevan katsojan silmässä.

Edes yksilöurheilija ei lyki ensi talven olympiavoittajaksi yksin. Kymmenet ihmiset silottavat hänen latuaan ja puskevat häntä. Mahdollinen mitali ripustetaan kuitenkin vain hänen kaulaansa. Maailman parhaaksi yksilöurheilijaksi ei nouse, jos on kädenlämpöinen ihminen. Yksilön menestys vaatii poikkeuksellista vimmaa. Vimmainen ihminen ei aina ehdi asetella sanojaan.

Myös tiimin menestys vaatii vimmaa. Tiimin menestyksen taustalla on yksilölajeista poiketen paljolti vuoroveto, muiden virheiden sietäminen ja avoin kommunikointi. Kunnioitan yksilölajien menestyjiä. Minusta ei olisi sellaiseksi, vaikka tunnistan itsessäni loputtoman menestyksen nälän ja reippaasti yli oman tarpeen kuohuvan intohimon. Tunnistan jopa taipumukseni hakeutua valokiilaan. Mutta uskokoon ken tahtoo: olen onnellisimmillani taustajoukoissa. Haluaisin melko vilpittömästi olla se suksihuoltaja, jonka voiteet siivittävät joukkueemme mestaruuteen ja kohti korkeampia tavoitteita. Mutta kun siellä ollaan, haluaisin kuulla voittajan kiitospuheessa oman nimeni.

Iivo, ensi vuonna tiimisi ansaitsee kultaa.

Older Entries